keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Metsäpuutarha-ilta Sammatissa


Tervetuloa kaikki halukkaat ensi sunnuntaina 1.3 klo 14 metsäpuutarha-iltaan Sammatin koululle, Lohilammentie 5!

Tapahtuman järjestää meidän oma Hyötykasviyhdistyksen Länsi-uudenmaan alaosasto ja puhumassa on itse toiminnanjohtajamme Taina Laaksoharju!

Metsäpuutarhaa käsitellään nimenomaan peltometsäpuutarhan näkökulmasta, josta postasin täällä.

Tästä pääset kurkkaamaan oman alaosastomme Lännen hyödyt blogin postaukseen Sammatista!


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hiljainen on kylätie... Vaan niin ihanan sula jo!



Nykyään sitä kerkiää vielä töiden jälkeen ulos auringon paistaessa! Voi miten ihanasti se äsken paistoikin<3 Ja miten paljon olivat lumet sulaneet lähi pelloilta ja kylätieltä!! Olin ihan yllättynyt, miten paljon kynnöspelto jo paistoi hangen alta. Lumipeite ei ollut kuin joitakin senttejä, vaikka yöllä satoi ohut kerros lisää.



Olen niin ihastunut näihin tammien ja saarnien reunustamiin teihin. Päätie kulkee läheisen ison maatilan halki, maatilan rakennksista suurin osa on ihania punamultaisia puutaloja<3



Varjon paikoissa tiellä on vielä lumikerros.




Kun taas paikka paikoin tie on jo ihan sula. Peltoja halkovassa isossa ojassa vesi jo virtaa voimalla, kohti kaukaista pientä järveä.



Metsissä ei ole lunta lähes ollenkaan!!


Kun taas meidän pihassa on vielä niin harmillisen paljon lunta:(


 Onneksi uusien laatoitusten päältä lumi on jo sulanut.


Nyt kun olisi säästänyt koko talven tuhkat niin olisi hyvä käydä niiden avulla taistoon lumien sulattamiseksi. Täytyypä ensi talvena kerätä tuhkat isoon astiaan, josta sitten sirottelee ne paksuimpien hankien päälle. Nyt ei auta muu kuin odotella ja odotella... Millainen lumitilanne sinun pihallasi on? Joko löytyy pälviä vai vieläkö on hanget korkeat nietokset? Paikallisessa sanomalehdessämme Pohjan Hessu ennusti kevään koittavan seudullamme ensi kuussa ja leskenlehdet kukkisivat vasta ihan maaliskuun lopulla. Huoh, vielä siis täytyy odotella mikäli Hessua on uskominen:)  Aika käy jo kovin pitkäksi ja mieli on malttamaton, mitä sitä oikein keksisi? Lisää kylvöjä? Uusia puutarhasuunnitelmia? Puutarhaohjelmia? Ainakin voin suositella kaikille ajankuluksi Strömsön puutarha- ohjelmasarjaa. Tästä pääset sarjan toiseen jaksoon, jonka muuten aion katsoa ihan kohta:) Siinä se taas yksi ilta kuluukin Strömsön maisemissa<3 Ja taas yksi ilta lähempänä kevättä;)

Parasta aikaa puutarhassa


Sain jälleen uuden haasteen Maria K:lta Puutarhassa blogista, kiitos siitä! Haasteessa on viisi kysymystä. Taidan taas olla se tylsimys, joka ei laita haastetta eteenpäin;) Jos Marian kysymykset houkuttelevat sinua vastaamaan, niin luulempa, että voit aivan hyvin napata tästä haasteen mukaasi hänen valmiilla hienoilla kysymyksillään:)

Siis asiaan, eli kohtaan yksi. Tähän on mielestäni vain ja ainoastaan yksi vastaus vaihtoehto ja se on tietysti kevät<3 Maalis-, huhti- ja toukokuu ovat ihan parhaita. Silloin kaikki on vielä tuoretta ja vaalean vihreää. Kaikki kevään sipulikukat saapuvat kurkkimaan valoa kohti, nouseeko syksyllä istutetut uudet sipulit, missä näkyy elonmerkkejä, onko joku kasvi sittenkin hävinnyt?!


Kohtaan kaksi vastaan vaaleanpunaisen neilikkaruusun `Pink Grootendorst`. Tätä metsästän vielä valkoisena. Omalla tavallaan rakastan myös orjanruusua, joka kasvaa tontillamme luonnostaan.



Kohta kolme onkin vaikea. Keväällä on niin paljon ihania kukkijoita<3 Ehkä vastaan tähän pikarililjat, jotka ovat olleet jo kauan lemppareitani. Nyt minulla on ainakin viisi uutta sipulia pikarililjoja odottamassa mullan alla, jännää! Ei vaan vuokot, ehkä valitsenkin ne ihan lemppareiksi:) Syksyn kukkijoistakin on vaikea valita. Ehkä punahatut, daaliat tai ihastuttavat syysvuokot!!? Ääh en pysty nimeämään vain yhtä:)

Kohtaan neljä on pakko vastata, että hetken mielijohteesta;D No sillä tavalla kyllä harkitustikin, että jossakin olen aina törmännyt kyseiseen kasviin ja silloin päättänyt hankkia kasvin puutarhaani. Joitakin tiettyjä alueita olen kyllä ihan suunnitellutkin ja hyötykasvit on melkein kaikki suunniteltuja hankintoja.



Kohtaan viisi löytyy heti vastaus. Sehän on tietty kurpitsa:) Haaveilen joskus kasvattavani jättikurpitsan, jolla osallistuisin Mustilassa syksyllä järjestettäviin jättikasvisten sm-kisoihin:)

Tässä vastaukseni kaikessa lyhykäisyydessään, nyt täytyykin käydä kurkistamassa olisiko tänään yhtään viikonloppuna kylvämistäni siemenistä jo itänyt:)

lauantai 14. helmikuuta 2015

Kevään 2015 toiset kylvökset




Sinne meni kevään toinen kylvösatsi multiin! Sain eilen Exotic gardenilta tilaamani siemenet ja hetihän niitä piti alkaa kylvämään, kun joissakin pussukoissa kehotettiin kylvämään jo heti tammikuussa. Kalliitahan nuo siemenet tuolla putiikissa vähän ovat, mutta jos haluaa tilata siemenensä kotimaasta ilman luottokortti härdelliä, niin muualta ei oikein saa samanlaista valikoimaa eteensä:( Ja koska tilasin vaivaiset kymmenen pussia, niin kustannuksetkin pysyivät ihan kohtuullisina;)
Monenlaista kasvia sitä on tullut jo tässä noin kahdeksan vuoden aikana kylvettyä. Tämän postauksen kuvat ovat näiden vuosien varrelta. On perennaa, kesäkukkaa, hyötykasveja ja joitakin puuvartisiakin. Puuvartisista mieleeni on jäänyt erityisesti hevoskastanjan kylväminen ja tuosta erästä omallakin pihalla kasvaa jokunen yksilö. Nyt tässä uusimmassa erässä puuvartisia kasveja edustaa jo pitkään havittelemani tammihortensia, Hydrangea quercifolia. Toivottavasti siemenensä itävät! Lueskelin vähän tämän kasvin kylvämisestä Klorofyllistä ja sieltä löysin hieman toivoa tämän kylvön suhteen, jollakin fylliläisellä oli oikein terhakoita pieniä hortensian taimia kuvissaan! Peukut vaan pystyyn, että minuakin onnistaa! Ainakin panostin multaseoksen tekoon, laitoin juuri ohjeen mukaan turvetta, vermikuliittia ja hienoa hiekkaa. Siemenet käskettiin myös peittämään ohuelti hiekalla. Käytän nyt ensimmäistä kertaa kylvömullan sekaan myös tuota vermikuliittiä (vai perliitti?). Kiitokset muuten vain L, kun jaoit perliittisäkkisi kanssani tänä aamuna<3


Toinen jännittävä kokeilu ovat valkoisen rentukan, Caltha palustris v. alba siemenet. Ne käskettiin kylvää miedosti lannoitettuun liejumultaan:) Lurautin pikkuisen lirauksen ihan Substralia kylvöastian pohjalle ja siihen sitten multaliejua päälle. Mullan päällä saa olla 1-2 cm vesikerros!! Ihan noin paljon en nyt kuitenkaan vettä laittanut, mutta kosteaksi tuo kylvös kyllä jäi:) Tämä kylvös täytyisi yrittää vielä kylmäkäsitellä kolmen viikon sisällä pitämisen jälkeen.


Esikoista kylvin nyt nystyesikon (Primula hirsuta) ja japaninesikon (Primula japonica). Näiden siemenet kylvin ihan tavallisen kostutetun kylvömullan päälle, pienen hiekkamäärän kera. Nämäkin saattavat tarvita itääkseen kylmäkäsittelyn.



Joskus vuosia sitten onnistuin saamaan siemenistä useita taimia dahurianakileijaa `Chocolate Soldier`, mutta ne tukahtuivat kasvihuoneen päädyssä rehottavan särkyneensydämmen helmoihin. Yritin kyllä siirtää yhden taimen toisaalle, mutta sekin kuoli toissa talvena. Taimi oli sitä siirtäessäni aika kitukasvuinen, mutta voi sentään millaisen paalujuuren se olikaan tehnyt maan alle!! Valtava paalu sillä tosiaan oli, joten ei ihme, että ärsyyntyi kun yritin sitä siirtää. Nyt uusi yritys hienon kasvin kanssa. Ohjeissa kuitenkin varoitetaan siementen itävän hitaasti ja epäsäännöllisesti, joten katsotaan miten niiden kanssa nyt käy. Edellisestä kerrasta en muista niiden kanssa olleen mitään ihmeellistä, taisin jopa kylvää ne vasta keväällä suoraan ulos?! Nyt ohjeissa käsketään kylvää jo heti tammikuussa!



Vielä kylvämättä jäi kolmenlaista esikkoa (tähkä-, syys- ja palloesikko), kardoni (Cynara cardunculus) ja kirsikkatomaatti `Indigo Blue Berries`.

Voi kun oli ihanaa taas saada multaa kynsien alle<3 Mukana menossa oli myös pienimmäinen, joka pyöritteli hiiren hiljaa vadissa ollutta ihanan pehmeää ja hienoa hiekkaa. Varmasti muistui kesän hiekkaleikit pikkuisen mieleen<3

Mutta nyt saunaan pesemään kynnenaluset puhtaaksi :) Oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille rakkaille blogiystävilleni<3

Syysmyrkkyliljan kolme kukkaa muodostavat sydämmen<3


torstai 12. helmikuuta 2015

Uudenkaupungin Minifarmi ja kukkamessut 2015


Puutarhani on linnani - kuvastaa tämän hetken tarvetta luoda puutarhasta juuri omaa elämäntapaa korostava kokonaisuus, helppohoitoinen ja samalla hyödyllinen. Yksi tuo metsän parvekkeelle, toinen panostaa yrtteihin, kolmas hakee tuoksuja ja tunteita. Kukkamessuilla keskitytään tänä vuonna pohtimaan millainen puutarha sopii juuri Sinulle! 


Tällaisen haasteen löysin kukkamessujen facebook-sivuilta ja tartuin siihen oitis! Lieneekö kukaan muistaa toissa keväisiä postauksiani samaisen tapahtuman tiimoilta?! Silloin minua onni potki ihan mukavasti ja voitin messuliput Laitilan limsakorin kera koko perheelle:) Viimeiset limut juotiin joskus joulun jälkeen, joten nyt on aika alkaa metsästämään uutta korillista;D

Siis millainen on minun linnani? Mikä oikeastaan ohjailee minua puutarhan rakentamisessa, ja kuinka linnasta muodostuu juuri omanlaiseni?
Aivan puutarhan alku aikoina minulle ei ollut vielä muodostunut käsitystä omista mieltymyksistäni, enkä osannut ottaa humioon ympäröivää luontoa. Mitä kauemmin elin tontillamme ja tutustuin pikku hiljaa sen alkuperäisiin kasveihin, aloin ymmärtää alueen kasvuolosuhteita ja löytää aina vain uusia ja erilaisia elinympäristöjä kasveille. Olin tosi pitkään siinä uskossa, että varjon kasveja en saisi koskaan menestymään tällä aurinkoisella ja paahteisella kalliotontilla. Miten en tullut heti ajatelleeksi tuota alapihan varjoisaa ja kosteaa metsän reunaa ja sen mahdollisuuksia?! Tontin mahdollisuudet avautuivat hiljalleen ja vähitellen linnan peruskivet ovat asettuneet paikoilleen.


Hyvin nopeasti löysi hyötytarha oman paikkansa. Perinteiseen tapaan ajattelin, että hyöty pysyköön omassa "salissaan", erossa koristekasveista. Ääh, miten kaavoihin kangistunut ajatus tuo onkaan nyt mielestäni:) Tällä hetkellä olen vakuttunut, että juuri metsäpuutarhan sisällään pitämä ajatus on se punainen lanka, jota aion seurata jatkossa. Kaikki kasvit kasvakoon iloisesti sekaisin, huvi ja hyöty samoissa linnan saleissa, juuri näinhän tällä tontilla on aina kasvettu. Lintujen siementämiä herukkapensaita kasvaa siellä täällä ja ihanan karvainen karviainen venyttelee piikikkäitä oksiaan sammalkiven kupeessa, kasvit löytävät itse itselleen mieleisiään kasvupaikkoja, milloin mistäkin! Eivätkä ne asetu suoriin riveihin;)




Kuin pikku hiljaa hiipien on mielenkiintoni kohdistunut enenevässä määrin myös koristekasveihin, mutta koko ajan ovat rinnalla kulkeneet myös hyötykasvit. Voi sitä onnea kun lapset keräävät isoja mansikan mollukoita suuhunsa tai uunissa muhii omista ompuista haudutettua omppuhyvettä<3 Mutta onneksi tontti on aika iso, joten hyötykasvien lisäksi olen saanut istutettua myös paljon erilaisia koristekasveja silmän ruuaksi;) Seuraavana linnaani on selvästikin alkanut hivuttautumaan puuvartiset kasvit. Puut ja pensaat saavat muodostaa linnani seinät ja katon, sillä välin kun ruohovartiset valloittavat salin lattiat.

Näin ne muodostuvat pikku hiljaa linnani salit, ympäröivää luontoa mukaillen, vähitellen muodostaen ihan oman salaisen puutarhani<3
Tarttukaahan ystävät haasteeseen ja postatkaa oman linnanne vaiheista ja salien rakentumisesta, nyt toivottelen mukavaa viikon vaihdetta kaikille!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kevättää



Viime päivinä ollaan saatu nauttia yllätävästä lämpöaallosta<3 Tulee niin viime kevät näistä keleistä mieleen, silloinhan samanlainen lämmin jakso ajoittui muistaakseni jo tammikuun puolelle?! Mittari on meillä kohonnut ylimmillään +8 C:een!
Ja tulppaanit kukkivat;D Siis roskakatokseen kiinnittämässäni julisteessa<3



Aurinko on lämmittänyt jo niin, että jäiseen pihaan on paikka paikoin puhjennut reikiä! Laatoituksen päälliset ovat mukavasti sulaneet.


Vielä eivät pähkinäpensaan norkot ole notkistuneet, vaikka esikoinen jo hieman yhtenä päivänä valitteli kutisevia silmiä. Liekö kuitenkin vielä muita kutinoita tai sitten tuulet ovat kantaneet siitepölyhiukkasia kauempaa etelästä?!


Lunta on vielä tuskastuttavan paljon. Voi sitä aikaa kun nuo sähkökelan reunukset notkuvat koulituista kylvötaimista<3


Käänsin kompostia ja se oli aivan kauttaaltaan sulana!! Ihan mahtavaa tavaraa taas tulossa, jos multa muodostuu entiseen tahtiin, niin tämän pallollisen saan kipata kasveille loppu kesästä. Viereinen pallo tyhjennetään nyt keväällä<3


Jouduttiin eilen kepsauttamaan lipputanko pois paikaltaan:( Sunnuntain puuskainen tuuli oli saanut perustukset pettämään ja tanko sojotti ihan vinossa. Onneksi setä mustalla oli joku parempi konsti mielessä, kesällä uusi yritys sitten:)


Illan hämärtyessä täydellisen keväisestä fiiliksestä puuttuu vain mustarastaan laulu<3 Forecan kymmenen päivän ennusteen mukaan ei päivällä mentäisi enää ollenkaan pakkasen puolelle ja
yölläkin alimmillaan -7 asteeseen, jihuu!

lauantai 7. helmikuuta 2015

Valon pilkahduksia ja sisustuskärpäsen puraisu





Viikolla on aurinko välillä väläytellyt ihania säteitään, vaan harmikseni oikein kunnon paistetta ei olla saatu, ennustuksista huolimatta. Vaan onneksi päivän pidentyminen on selvästi havaittavissa, nyt on vielä viiden jälkeenkin kohtalaisen valoisaa<3
Lunta tuli viime viikonloppuna ihan kiitettävästi ja puut säilyivät kauniin kuorrutettuina ihan viime päivien suoja keleihin asti. Kiertelin lumisessa puutarhassa pudottelemassa taakkoja kasvien harteilta ja kiertelin tallaamassa istutusalueiden ja puiden ympärillä. Näin toimien toivon myyrien pysyvän erossa penkkien antimista:) Hyötytarhan omenapuiden ympäristön olen pitänyt kokonaan lumettomana ihan lapioimalla, mutta puita alkaa olla jo niin paljon ympäri pihaa, että kaikkien ympäriltä ei millään jaksa enää luoda lumia. Toivottavasti talsiminenkin auttaisi jotakin.



Kolmas ja uusin varjotarhan alue lepäilee tuolla lumen alla<3 Voi että odotan jo kovasti, mitä tuolta lumen alta mahtaakaan nousta. Tuohon penkkiin istutin paljon Sulev Savisaarelta tilaamiani sipuleita ja juurakoita. Tuolla lepäilee myös suurin osa syksyllä istuttamistani koiranhampaista. Jännitän lähtevätkö ne kasvuun, sillä osa niistä oli jo hieman nahistuneita.


Viime lauantaina hurautin yksin lasten kanssa Ikeaan! Olin tehnyt tarkan ostoslistan jo etukäteen ja tärkeimmät hankinnat olivat uudet patjat. Kymmenisen vuotta ollaan nyt maattu joustinpatjoilla setä mustan kanssa ja nyt oli aika vaihtaa jälleen takaisin vaahtomuovipatjoihin. Joustin patjat hommattiin silloin kun esikoinen oli ihan vauva, emmekä vielä tuolloin arvanneet millaiset trampoliinit patjoistamme tulisikaan:) Nyt niillä on tosiaan hytkytelty se kymmenisen vuotta ja patjat ovat vuosien mittaan "hieman" löpsääntyneet ;) Toivottavasti uudet patjat nyt sitten eivät tunnu liian kovilta.
Toinen asia ihan ostoslistan kärkipäässä olivat uudet valaisimet!! Koko talvi ollaan taas kärvistelty huonolla valaistuksella ja nyt olin päättänyt että tämä talvi olisi viimeinen! Vieläkin jäi uupumaan iso olohuoneen valaisin ja keittiöön kaksi käytävävalaisinta, mutta moni tila tuli kuitenkin valoisammaksi. Eteiseen löytyi oikein kaunis varjostin, kukkainen tietysti<3




Ikeasta tarttui mukaan myös kevään ensimmäinen perunanarsissi<3



Ja viikolla posti toi nämä ihanat pussilakanat Halensilta! Ihastuin näihin heti ensi näkemältä. Kyllä nyt kelpaa koisata uusilla patjoilla ja lakanoilla:)



Pikkuruisia taimivauvoja on alkanut putkahdella mullan alta<3 Keijunmekon ja orvokkien hennot alut herättävät joka kerta tarhurin ihmettelemään, miten noin pienestä alusta voi tulla jotakin niin suurta ja kaunista<3 Myös jokunen jättiverbenan siemen on itänyt, siinäpä se vasta on taimella kasvamista, jännä nähdä saanko yhtään jättiläistä kukkimaan. Hankikylvöihin ajoitettu balkaninvuokkokylvös pitäisikin jo pian koulia. Siemenet siis itivät jo ennen kuin kerkisin kiikuttaa kylvöstä lumen alle.


Tant Hanna on tainnut kukkia lähes koko talven, mutta nyt pelargonit ovat selvästi virkistyneet oikein kunnolla ja ansaitsevat piakkoin mullan vaihtoa ja lannoitusta.

Bobberstone

Denise
Tätä kirjoittaessani on alkanut tupruttamaan taivaan täydeltä lisää lunta. Taidetaan päästä taas huomenna perinteisiin sunnuntain lumitöihin:)
Ensi viikolla toivon saavani kauan odottamani siementilaukseni Exotic Gardenilta. Sieltä pitäisi tulla mm. valkokukkaisen rentukan siemeniä<3 Pääsee tekemään uusia kylvöjä:)
Nyt mukavaa lauantaita kaikille!