torstai 19. syyskuuta 2013

Setä mustan nikkarointia



Kuten kaikki tiedämme, niin aivan viime päiviin saakka kelit ovat suosineet pihailua ja suomen syksy on antanut meille parastaan! Olen nyt aivan tosissaan yrittänyt löytää kasvupaikat kaikille purkissa olleille taimille, joista toiset olivat viettäneet ahtaissa purkeissaan jo reilun vuoden päivät. Kaksi erittäin terhakkaa karhunvatukan taimea oli näiden taimien joukossa ja halusin nyt näille ehdottomasti arvoisensa kasvupaikat. Siitä se ajatus sitten lähti, kunnon tukihan niille oli saatava, mihin kenties pitkiksikin kasvavat varret olisi hyvä sitaista kiinni. Ensin ajattelin suoriutuvani urakasta aivan yksikseni ja alkuun mietiskelin tuohon jonkinlaista kehikkoa heinaseipäistä. Samalle alueelle olin suunnitellut myös humalasalkoa vaahteran rungosta, jonka jo karsin ja kuorinkin valmiiksi, vaan sen paksun alapään pystyttäminen alkoi kuitenkin tuntua mahdottomalta tehtävältä, niimpä luovuin salosta nyt ainakin toistaiseksi ja istutin humalan tuohon keskimmäisen kuvan vasemmassa reunassa näkyvän sammalkivi I:en kylkeen (johon siihenkin tarvitsisin jonkinlaisen ritilikön;).
Sitten sain idean jonkinlaisesta portista. Aloin siis googletella `kaariporttia puutarhaan` haulla ja löysinkin ihanan vihreän portin, joka tietysti sitten oli liian arvokas ja lisäksi vähän liian kapeakin. Ja toisekseen kaikkia porttiin tarvittavia tarvikkeita löytyikin jo valmiina kotoa, heinäseiväs aidan pystytyksestä oli jäänyt juuri sopivasti neljä tolppakenkääkin ylimääräiseksi. Lisäksi löytyi vaneria ja kaikenlaista puutavaraa. Myös nuo rautaiset lyhtypidikkeet olivat lojuneet kaapissa jo useita vuosia toimettomana. Aluksi minun oli tarkoitus rakentaa tämä portti ihan omin voimineni, mutta kuinkas siinä taas kävikään, jouduin tietysti turvautumaan setä mustan apuun;D


Portti oli aluksi tarkoitus päällystää bitumikatteella, mutta jotenkin työn edetessä minua alkoi kiehtomaan tuo kylpytynnyrimäinen katto ja ainakin toistaiseksi jätetään se pelkälle laudoitukselle. Olemme jo pitkään haaveilleet kylpytynnyristä ja yksi sen mahdollinen sijoituspaikka olisikin tuon keskimmäisen kuvan oikeassa reunassa, kirsikkapuiden ja suuren katajan varjossa suojassa katseilta. Tynnyrin vieressä saattaisi keväällä ihailla japaninmagnolian (alemmassa kuvassa vas. reunassa heinäseipäiden tukemana) kukintaa, samalla kylvystä nauttien, oih ja voih mitä päiväunelmia<3 Sittenhän nämä kaksi puista rakennelmaa olisivatkin hauskasti samaa sarjaa:)
Tuossa kuvassa muuten näkyy nurmikon reunassa sijaitsevaan liuskaan keväällä istuttamani tuoksukurjenpolvet. E jos luet tätä niin tiedoksi, että ne ovat lähteneet kuivasta kesästä huolimatta kaikki mukavasti kasvuun, mahtava kasvi ja mielestäni juuri omiaan tuohon luiskaan peittämään paljasta multapintaa!
Alemmassa kuvassa näkyy myös kivimuuri, joka jouduttiin viime syksynä piilottamaan talon puolelta. Pihaa nostettiin tuon muurin verran ylemmäs ja nyt sitä voi ihailla enää vain pellolta käsin. Toisaalta tuo multa mahdollistaa nyt alueen rakentamisen ja istutusten tekemisen, perusmaa on tuossakin vielä melko kivistä moreenia. Muurille olin istuttanut jo aiemmin useita erilaisia kivikkokasveja, jotka ovatkin jo mukavasti levinneet lähes kiinni toisiinsa. Aidan ja portin välissä on keväällä istutettua kahdenlaista mansikkaa, aikaista ja myöhäisempää. Näistä aikainen tekee nyt toista kierrosta mansikoita, vaikkakaan kypsyminen ei oikein enää etene:( Nuorimmainen ei siitä onneksi välitä, vaan popsii tyytyväisenä suihinsa kaikki löytämänsä mansikat väristä viis:)
Muita kasveja tuossa alueella on kameliajasmike, täpläpunalatva, sininen ja vaaleanpunainen lemmikki, piskuinen hevoskastanjan taimi, valkoinen ja vaaleanpunainen juhannusruusu sekä alemmassa kuvassa näkyvät orjanruusut, joissa onkin nyt kauniit kiulukat. Juhannusruusut ovat tuossa alemman kuvan oikeassa reunassa ja niiden ja mansikkarivin väliin olisi tarkoitus laittaa jonkinmoinen istuin, jossa saisi käydä joskus tuijottelemassa pellolle päin;)
Paljon siis on haaveita ja toteutumattomia puutarhaunelmia, vaikkakin joskus niitä onneksi myös näin yllättäen toteutuukin! Kiitos siis setä mustalle, olen tästä portista todella kiitollinen<3


19 kommenttia:

  1. Hieno portti! Meilläkin unelmoidaan kylpytynnyristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Onneksi on paljon unelmia niin joskus niistä voi jokunen toteutuakin;)

      Poista
  2. Kiva portti ja itse tehden saa juuri sellaisen kuin haluaa. Meillä mies haluaisi kylpytynnyrin, vaan minä en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minuakin toisaalta vähän ajatteluttaa tynnyrin vaatima huolto! Asuntomessuilla ihailimme sisältä teräksistä tynnyriä, jonka hoito voisi olla hiukan puista helpompaa?! Ainakin vesi pysyisi siinä varmasti sisällä;)

      Poista
  3. Kaunis portti tulikin!
    Eikös olekin mukavaa, kun saa lopultakin tehtyä asioista, jotka ovat venyneet? (taimipurkkien istuttaminen ym)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se tosi ihanaa, pääsevät kasvitkin viimein kunnolla juurtumaan, eikä niiden enää tarvitse purkin reijistä yrittää juuriaan tunkea!

      Poista
  4. tosi mukavaa kun kerroit hieman tarkemmin portistasi, ihastuin siihen jo edellisessä postauksessasi, Setä musta onkin taitava nikkaroimaan.
    tuo kivipengermä on mitä ihanteellisin kasvupaikka monille suikertaville perennoille, kelpaa naapurin isännän tehdä sit peltotöitään ihanan kiviaitasi kupeessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kiviaita oli aluksi sisältä ontto, vuorasin sen suodatinkankaalla ja sitten täytin hiekansekaisella mullalla, jota kaivoin tuosta ylempää kivikasan penkistä. Maksaruohot ja mehikasvit viihtyvät siinä hyvin ja ilahduttavat toivottavasti myös maanviljelijää:)

      Poista
  5. Ihana portti ja hauska tuo kattoa. Sopisi loistavasti kylpytynnyri siihen lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga! Katon sisäpuolelle kiinnitettiin vielä ylimääräinen lauta johon voi ruuvata vaikka koukun kolmannelle lyhdylle tai amppelille.

      Poista
  6. Hieno portti! Mun ei tee mieli kylpytynnyriä, kun mietin, miten vaivalloista sen peseminen olisi... Olen aikamoinen tylsimys, vai mitä..? ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa minäkin olen pitkään pohtinut, haluaisinko yhden uuden kuurattavan paikan lisää;D Puisena en ainakaan, mutta se teräksinen tuntuisi jotenkin mukavammalle materiaalille pitää puhtaana ja kansi siinä tietysti pitäisi olla myös, ettei kaikki roskat lentelisi sinne likaamaan! Kenties paine-, tai höyrypesuria voisi myös hyödyntää pesemisessä?!

      Poista
  7. Onpas upea portti, tykkään ! Ja mikä parasta, ei ookkaan kaupasta ja samanlainen kuin mulla, ihan uniikki. Ihana setä ! Hauska oli lukea portin suunnittelun vaiheista, niin ne ideat lähtevät lentoon.
    Kiva paikka myös kivikkokasveille. Kirjoitit että sinulla on ruusunkiulukoita, näitkö Viherpihassa ihanan himmelin ruusunkiulukoista ? Kurkkaa täältä
    http://www.viherpiha.fi/artikkeli/valoa-ja-varia-syysiltaan

    VastaaPoista
  8. kirjoitusvirhe: siis ei ookkaan samanlainen kuin MUILLA, ei suinkaan mulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Minulle tulikin juuri tuosta viherpihasta näytelehti ja ihastelin siinä juuri noita kiulukoista tehtyjä koristeita! Ne ovat vain niin kauniita myös oksissaan, etten oikein hennoisi niitä kerätä;) Pitänee lähteä tuolta tienvierustalta kohta poimimaan kun aurinkokin näyttäisi jo pilkistelevän lupaavasti sateisen aamupäivän jälkeen!
      Olen monesti harmitellut kun tässä bloggerin kommentoinnissa ei ole `muuta` vaihtoehtoa, jolla voisi korjailla jo julkaisemaansa kommenttia??! Pitäisi poistaa koko kommentti ja se näkyy sitten kuitenkin tekstissä. Noin minäkin olen tehnyt, että sitten toisella kommentilla korjailen huomaamiani kirjoitusvirheitä;D

      Poista
  9. Täällä ollaan vastavierailulla :) Portista tuli todella kaunis ja sopii paikalleen kuin piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tulit, on aina mukavaa löytää puolin ja toisin kivoja uusia blogeja<3

      Poista
  10. Karhunvatukan tuesta tulikin sitten aikamoinen rakennelma.
    Ei käynyt niinkuin siinä sadussa, kun piti saada takki, mutta loppujen lopuksi ei tullut edes kukkaroa.
    Setä musta taitaa olla rakentanut ennenkin.
    Siitä tuli todella kaunis, onnea vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitti, onhan hän rakentanut jonkin verran, haateena onkin motivaation löytäminen näille minun jutuilleni, joita ilmankin kuulemma pärjättäisiin;DD

      Poista

Kiitos kommentistasi!