maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vihdoinkin värejä



kevättähti Pink Giant

Mahtava viikonvaihde takana! Kesäisessä, reilun 20 asteen säässä saatiin puuhastella koko ihana viikonloppu. Meille tuli perjantaina yllärimultakasat pihaan ja viikonloppu menikin sitten lapion varressa. Toisen sain eilen levitettyä etupihalle ja toinenkin on jo puoliksi levällään, odottaen päätöstä kivikasan penkin mahdollisesta laajentamisesta. Tänään on pakko muutenkin pitää taukoa, kroppa on kankea kuin rautakanki yhtäkkisestä lapion heilutuksesta. Talvella kun ei tarvinnut lumilapiotakaan käyttää, niin on se ruumiillinen työ ollut oikeasti tosi vähissä monta, monta kuukautta.



Voitte uskoa, miten olin pudota polvilleni näiden kaunokaisten (kevätkurjenmiekka `Katharine Hodgkin`) edessä!! Näin näitä nyt ensimmäisen kerran elävältä ja ne ovat todellakin mykistävän kauniita<3

posliinihyasintti

kevätesikko

kiurunkannus
 Kiurunkannukset ovat vaivihkaa levinneet jo useaan kohtaan pitkin puutarhaa.

kevättähti `Alba`

kevätlinnunsilmä

tuoksuorvokki


Eilen lähipellot kylvettiin, alkaa ihana oraan odotus<3


Ensimmäiset kevätkaihonkukat kurkkivat varovaisesti hevosen kikkareiden lomasta:)


Valkosipulin varret kasvavat kohisten. Kasvimaa on muuten kauniiin ruskea, kun rikkaruohot eivät ole vielä saaneet vallattua itselleen tilaa. Harmittaa vähän kun istukasperunat eivät ole vielä tulleet, voisivat hyvinkin olla jo itämässä. Laitoin muutaman itäneen ruokakaupan perunan sankoon jo jokin aina sitten, mutta odottelen innolla hyötiksen tämän vuoden istukkaita. Itse asiassa niiden saapumisella olisi jo pienoinen hoppu, sillä meille on tulossa paikallislehden toimittaja tekemään juttua hyötykasviyhdistyksestä ja potuistamme:)


Kiurunkannus `Craighton Blue` on levinnyt mukavasti, istutin tätä viime kesänä yhden lehden kokoisen jakopalan:)


Kirjopikarililjat ovat nupullaan. Ovat tänä keväänä vähän runsaampana, mutta näyttää kyllä siltä, että särkynytsydän nielaiseen kohta liljat sisäänsä. Särkyneensydämmen vieressä tähkäesikon kohdalla näyttää murheellisen hiljaiselta:( Samoin luulen menettäneeni molemmat viime kesänä istuttamani saniaiset. Myös jouluna istutettu jouluruusu näyttäisi menehtyneen, onneksi edes puksipuu pönöttää vieressä eloisan näköisenä. Suurin menetys kuitenkin taitaa olla siemenestä kasvattamani palloesikko. Jaoin sen syksyllä kahtia ja se lienee käynyt sen tuhoksi. Harmittaa niin vietävästi, ei olisi pitänyt koskea siihen kun oli kuitenkin vielä niin pieni:( Puutarhan hoitoon kuitenkin kuuluu oleellisena osana myös menetykset ja niitä ei pidä jäädä hirmuisesti suremaan. Uusia kasveja vain menetettyjen tilalle:)


Tämä pikkusydän ei lumettomasta talvesta hätkähtänyt, vaan jatkaa hurjaa leviämistään, tursuaa nyt jo etulaudan alta nurmikon puolelle.



Valkovuokot rehottavat nyt kauneimmillaan, sinivuokot taasen jo lopettelevat kukintaansa. Varjoisimmilla kohdilla onneksi vielä kukkivat vähän aikaa.


Mutta mikäs se on tämä luonnonkasvi? Ehkäpä joku rikkaruoho, mutta kaunis se on silti<3


Valkotäpläimikkä on avannut ensimmäiset kukkansa, ne ovat ihanan vaaleanpunaiset. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän pihakatsauksen tällä kertaa. Tällä välin ulkona on taivas mennyt pilveen ja näyttäisi hieman sateiselta. Jospa luonto saisi yön aikana virvoittavan sateen niskaansa, nyt onkin melkoisen kuiva maa kun lumien sulamisvesiäkään ei ollut nimeksikään. Hei nyt riennän peittämään jäljellä olevan multakasan, kuivana sen lapioiminen on huomattavasti helpompaa. Mukavaa vapun odotusta, ylimääräinen vapaa päivä tuleekin nyt todella tarpeeseen!

15 kommenttia:

  1. Johan siellä kukkii ja vihertää. Ihanaa tämä kevät kuin kaikkia kukkia jaksaa ihastella loputtomiin. Niin kauniita siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on niiiin parasta aikaa vuodesta! Tänään ovat vaahteratkin lehahtaneet limen vihreään kukintaansa ja kaikki on hetken niin suloisen vihreää pilveä<3

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja kasveja!
    Mun on pakko saada toi `Katharine Hodgkin` myös meidän pihaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina, vaikka itsestä tuntuukin aina, että muiden kukat kukkii vielä kauniimmin;) Suosittelen kyllä hankkimaan noita iiriksia, ne ovat todellakin syötävän suloisia, taidankin kirmaista tältä istumalta taas ihailemaan niitä, nyt kun ne vielä ovat kukassa!

      Poista
  3. Kaikki muutuu koko ajan kauniimmaksi ja ihanammaksi! Minäkin olen lapionut jo toista viikkoa ja kyllä se kroppa vain alkaa nopeasti tottua uurastukseen. Iltaisin fyysinen väsymys tuntuu oikein mukavammalta ja ikävät niskakivutkin ovat tipotiessään. Nuo Hodkinit ovat todellakin upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että tämä selän kivistys helpottaa vähitellen:) Tänään kyllä tekisikin taas mieli tarttua lapion varteen, mutta illaksi on ohjelmassa vaatekutsut ystävän luona!
      Iirikset hurmaavat tosiaankin<3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Tuumin tässä vain, että jos ei pian ala taivaalta tulla vettä niin pitääpi tarhurin tarttua jo vesiletkuun, syksyllä istutetut kasvit kaipaavat paikkapaikoin jo kipeasti kosteutta. Lumeton talvi vähän kostautuu tässä vaiheessa kun vauriot paljastuvat ja maa on kuiva sulamisvesien puutteessa:(

      Poista
  5. Ihana kevät!
    Tuota kiurunkannusta pitäisi oikeastaan haalia mökkipuutarhaan parveilemaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan sopisi sinne erittäin hyvin! Kuulin naapurilta, että kasvaisi täällä jossakin lähimetsässä ihan villinä, vaan lieneekö kuitenkin joku puutarhakarkulainen?! Meille kannukset ovat tulleet naapurin pihalta siirtojen ja maa-ainesten mukana. Ihania pikku kyytiläisiä<3

      Poista
  6. Kaikkea kivaa jo näkyy..siinä on se kevään ilo!

    VastaaPoista
  7. Aivan, ja viime päivien koleat säät vain pidentävät tätä ihanaa aikaa<3
    Käytiin tänään kevään ensimmäisellä taimistovierailulla (jos ei Multasormea lasketa) ja mukaan tarttui mullan lisäksi kolme ihastuttavaa puuta! Täytyykin postata niistä vaikka huomenna.

    VastaaPoista
  8. Taskuruoho on tuo pieni valkoinen töpsykkä!
    http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/kevattaskuruoho

    Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon tiedosta! Käynkin heti tutustumassa töpsykkään tuolla luontoportissa:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!