torstai 7. elokuuta 2014

Pieniä pipanoita ja pihakuulumisia



Heipä hei vaan rakkaat blogikamut, meidän pihalla tapahtuu jänniä ;) Viikonloppuna sain inspiksen jatkaa jo aiemmin aloittamaani uutta istutusalueen laajennusta (II sammalkiven penkki). Siinä turvetta kottareihin lapioidessani esiin pyörähti ylemmän kuvan palleroisia. Heti kun näin nuo "popparit" mieleeni tuli hullu ajatus. Voisiko olla, ei kait nuo vain ole tryffelisieniä??! Otin heti kuvan facen Täysin pihalla ryhmän sivuille ja eiköhän vain nyt siltä näytä, jotta Mamman turvekasasta löytyi miljoonan alku;DD Sieniseuran asiantuntija tunnisti popparit melko varmasti tryffeleiksi, mutta pyysi vielä lähettämään näytteen kasvimuseoon virallista tunnistamista varten. Jännää, huomenna laitan paketin postiin ja jään odottelemaan mitä nuo palleroiset oikein ovatkaan.

juhannuspioni



Uusi penkin lajennus näyttää vielä melkoisen autiolta, vaan vielä on jokunen siementaimi istuttamattakin. Niin kuivaa on ollut, jotta lykkäsin istutus puuhia mahdollisimman pitkään, vaan nyt viikonloppuna oli pakko ryhtyä toimeen. No nyt sitten äsken tuli onneksi vähän sadetta, ja ilmojen luvataan myös vähän viilenevän ensi viikolla. Hyvä niin, pääsevät kasvit juurtumaan ja valmistautumaan lepokauteensa. Äh en kyllä yhtään tykkää, mutta hyväsyttävä se on, elokuukin on jo kohta puoli välissä:(


Varjon puolella keväällä istutetut kasvit alkavat helteistä huolimatta hieman rehevöityä. Pari uutta imikkää on kasvattanut upeita lehtiä ja lidlistä ostetut kallat ovat sittenkin vanhetessaan hennon vaaleanpunaisia väriltään <3 Myös Lidlistä keväällä ostetut Eucomiksen sipulit kasvavat rehevinä, liekö kerkiävät tänä vuonna kukkaan asti?! Näiden pitäisi olla eri sävyisiä kuin viime vuotiset haisulini;)








Lieneekö näistä aukeaa valkoisia keijuängelmän kukkia?! En nyt ole varma, mutta mielestäni tämä taimi saattaa olla siementaimi, jännä nähdä millainen siitä kasvaa.


Varjotarhan toisen puolen on lähes valtiattaren ottein vallannut kermesmarja! Komea kasvi vaikka viekin tilaa kavereiltaan. Tähän varjotarhaankin on suunnitteilla pienoinen laajennus, jotta saan istutettua Mustilasta hankkimani hurtanheiden (Viburnum lantanoides) mahdollisimman suotuisalle paikalle. Muutama kuusen taimi saa väistyä hurtan tieltä:)


Pelargonit näyttävät nyt kauneimmat kukkansa<3 Yllä Blueberry ripplen kaunis kukka.




Ikkunalaudoilla hehkuvat keväisten siemen kylvöjen taimia.


Nurkkaan ovat joutuneet loput pelakat ja viimeinkin vähän kasvuun lähtenyt sinisarja. Tähän olisi haaveissa saada pelargoniportaat<3


Portaita suurempia projekteja on kuitenkin nyt ilmassa ja nyt viimein on polkaistu käyntiin piha-alueen laatoitukset ja kivituhka-alueiden työstäminen. Olen nyt muutamana iltana kontannut tuossa sepelissä polvisuojien kanssa ja kitkenyt isoimpia ruoho- ja ratamotukkoja pois työmaan alta. Kohta täytyykin mennä jatkamaan, niin ehkä jo viikonloppuna päästään kunnolla hommaan käsiksi.

japaninvatukka kukkii


Tuon takapihan laatoitustyömaan vieressä kivikasan penkissä daaliat rehottaa kuivuudesta huolimatta. Kyllä nyt taas kävi selväksi, että esim. daaliat kannattaisi kyllä ehdottomasti istuttaa maahan, eikä astiaan. Astioissa olevat yksilöt eivät kyllä ole ollenkaan noin reheviä, vaikka olen kastellut niitä päivittäin.


Ainokainen orientaalililjani kukkii. `Muscadet` kukkii kauniina ja tuoksuu ihanalle!! Syysvuokon nuput pullistelevat jo, pian avautuvat vuokot ovat niin kauniita<3 Ihanaa kun kevään vuokkojen lisäksi näitä kaunottaria voi ihailla myös näin loppukesästä.


Puutarhaystävältä saamani koristetupakan taimet rehottavat valtavina. Nämä kasvit ovatkin minulle täysin uusi tuttavuus, narsissitupakan kukat kuulemma tuoksuvat huumaavilta, odotan jännityksellä niiden avautumista.



Punahatut (`White Swan`) kukkivat perhosten ja kimalaisten kansoittamina, vaikkakin tuossa illalla otetussa kuvassa taitavat jo olla yöpuulla. Myös punakärsämöt, syysleimut ja hortensiat kukkivat parhaillaan.


Tässäkin yksi pikkuprojekti vielä keskeneräisenä. Tuonne uunin luukkuun oli siis määrä istuttaa maksaruohoja. Löysin tuollaisen pitkulaisen kiven, joka sopivasti pitää luukun auki.

`Bonica 82`


Pörriäisten suosiosta nauttii myös tämä täpläpunalatva, joka on rehevöitynyt hurjasti viime vuotisesta. Täytynee avata sille vähä  isompi aukko aluetta verhoilevaan maanrakennus kankaaseen.


Endless Summer BloomStar

Mutta sitten näihin Mamman lempikasveihin hortensioihin. Mustilanhortensiat kukkivat ensimmäistä kertaa näin runsaana, ihanaa<3 Nyt eilen kyllä jo lurpottivat vähän lehtiään pitkän kuivuuden uuvuttamina. Toivottavasti piristyvät vähän tuosta äskeisestä pikku sateesta.



Touhusin viikonloppuna myös tuollaisen kuorikepolun toiselle luonnonalueelle. Laitoin sanomalehtiä alle ja runsaasti kuoriketta päälle, jospa nyt jonkin aikaa pysyisi polku paremmin auki. Tuon polun vierellä on jo viime vuonna istutettu Twist-N-Shout, joka kukkii ainakin viidellä kukalla, jee! BloomStarin lisäksi polun viereen pääsi Mustilan oma kesä/kiinanhortensia `Bougie`. Viimeinen viidestä valmiista istutuskuopasta saa asukkaakseen punakukkaisen pallohortensia<3 Polun oikealla puolella kasvaa vielä jo isohko koivu, joka on kaatolistalla. Kunhan saadaan se nurin, niin jatkan istutuksia myös toiselle puolelle, kenties tästä joskus tulee oikea hortensialaakso;D


Näihin kuviin ja hortensian herttaisiin tunnelmiin, lopettelen tämän katsauksen. Nyt vielä kitkemään ja valmistelemaan laatoitusta ja nurmikonreunakivien asennusta. Ihanaa olen tosi intona tästä projektista ja haaveilen jo siitä, että pihalla voisi pian kulkea paljain jaloin, ilman sepelien teräviä reunoja satuttamassa. Nautitaan elokuun tummuvista, ja vielä niin ihanan lämpimistä illoista<3

13 kommenttia:

  1. Hortensiat ovat nyt upeimmillaan. Ja ne jaksavat kukkia melko pitkään. Ei ihme, että haveilet hortensialaaksosta. Itselleni tuli mieleen, että istuttaisin vastarannalle valkeita hortensioita, niin ne valaisisivat jo tummuvia eläkuun iltoja.
    Kyllä noita tryffeleitä kasvaa jonkun verran Suomessakin. Onnentyttö kun noihin törmäsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi valkeita kuutamohortensioita vastarannalla ja kuunsilta heijastuu veden pinnalta, näen tuon näyn jo mielessäni<3
      Tryffelit ovat vielä tuossa pöydällä, ne ovat kuivuneet niin pieniksi rusinoiksi, jotta liekö noista voi mitään tunnistaa enää:) No ehkä ne vielä mikroskoopissa näkyvät;D

      Poista
  2. Voi miten jännittävää! Hienoja tryffeleitä! En yhtään tunne alaa, mutta upealta kuulostaa joka tapauksessa. Muutenkin ihania kasveja, varsinkin nuo hortensiat jotka ovat omiakin lemppareita, mutta eivät täällä menesty nyyyh nyyyyh. Uudesta istutusalueesta tulee tosi hieno. Sinulla on kaikkea hienoa erikoisuutta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi en minäkään vielä tiedä varmaksi miten nuo jalohortensiat sitten lopulta menestyvätkään, tuo Twist-N-Shout elelee vasta toista kesäänsä. Olen kyllä yrittänyt laittaa heille mahdollisimman hyvät istutus kuopat happamasta mullasta ja turpeesta ja katteeksi kuoriketta. Aika näyttää viihtyvätkö. Mustilan- ja syyshortensiat kyllä viihtyvät, mutta niidenhän pitäisikin viihtyä vähän kaikenlaisessa maassa ja valo-olosuhteissa, oletko kokeillut niitä?!
      Tein juuri taimitilauksen naapurimaahan, mitähän sieltä tulee, jännää?:)

      Poista
  3. Aaaaarrgggghhhh, tryffeleitä! Täällä ei kasva tällä hetkellä sienen sientä, kun on niin rutikuivaa eikä ukkosmyrskyjen sateet riitä kastelemaan maata sienille sopivaksi, sienikori lojuu käyttämättömänä nurkassa. Tryffelikoira tai sika jostain lainaan ja aarteet esiin maan alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mahdottoman kuivaa on täälläkin, kuinkahan mones kesä tämä on jo perätysten kun kärsitään kuivuudesta?!:( Edellinen ukkonen toi mutaman millin, vaikka ihan lähelläkin on satanut paljon enemmän, huoh, taidankin lähteä kantamaan vettä uusille istutuksille. Onneksi aina silloin tällöin joku kasvi ilahduttaa kastelijaansa, sen ilon voimalla jaksaa taas kantaa vettä monta sangollista;D
      Joo sellainen minipossu olisi aika kiva<3

      Poista
  4. Jännää ! Tämä todistaa, että vaikka mitä aarteita voi löytyä pihalla kaivaessa ;) Mäkin löysin, mutta vähän toisenlaisia, joku entinen asukas oli haudannut jotenkin ihme rautalankoja kasan maahan, ihmettelin miksei lapio mene maahan ja meni aikaa kun niitä sikinsokin olevia lankoja sieltä tongin säkillisen. Mieluummin siis tryffeleitä !
    Upea kermesmarja, mulla on pieni alku, ja hyvä tietää että tarvitseepi tilaa, omani pääsee nyt piakkoin lopulliselle paikalleen. Ihmeellisen kaunis myös tuo ruususi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaivaminen kannattaa aina ;) Jos ei muuta niin se on huiman hyvää liikuntaa! Juuri eilen kaadettiin vähän puita uuden varjotarhan tieltä ja äsken raivasin risuja polttopaikalle. Kivaa puuhaa tuokin, mutta haaveilin jo pääsystä lapion varteen, varsinkin kun tuossa alapihalla maa on pehmeää ja muhevaa! Huolellinen rikkojen poisto ja sanomalehtikatteen päälle turvetta, niin johan on taas uutta tilaa varjon kasveille ja Mustilasta ostetuille pikku vaahteroille.
      Kermesmarja levittäytyy tosiaankin todella isolle alalle, joudun kyllä siirtämään nyt sen alta useita kasveja vähän väljemmille vesille.

      Poista
  5. Voihan Tryffelit, mikä löytö! Kaunista kukintaa. Bonica ruusu on aivan ihana :).

    VastaaPoista
  6. Kaikkea mahtavaa voi puutarhuri löytää. Kaunista on puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ja Taina, puutarha on monesti melkoinen ihmemaa<3

      Poista
  7. Näin Tommolan tilalla keijuängelmän ensi kertaa ja oli tosi kaunis, niin herkkä..korkeutta sillä oli ainakin kaksi metriä! Hienoa, oikeita tryffeleitä, kaikkea sitä lytyy kaivellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijuängelmä on todellakin niiin ihana<3 Tuo yksi taimeni on sellainen kaksi metrinen, mutta jaloängelmän siementaimet eivät ainakaan vielä hätyyttele lähelläkään noita mittoja. Muita eroja en ole noissa kasveissa kyllä huomannutkaan, kukkansa ja lehtensä muodot ovat ihan samanlaisia. Valkokukkaiseksi luulemani taimi onkin nyt vähitellen punerruttanut nuppujaan, taitaa ollakin ihan tavallinen keijunen:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!