lauantai 14. helmikuuta 2015

Kevään 2015 toiset kylvökset




Sinne meni kevään toinen kylvösatsi multiin! Sain eilen Exotic gardenilta tilaamani siemenet ja hetihän niitä piti alkaa kylvämään, kun joissakin pussukoissa kehotettiin kylvämään jo heti tammikuussa. Kalliitahan nuo siemenet tuolla putiikissa vähän ovat, mutta jos haluaa tilata siemenensä kotimaasta ilman luottokortti härdelliä, niin muualta ei oikein saa samanlaista valikoimaa eteensä:( Ja koska tilasin vaivaiset kymmenen pussia, niin kustannuksetkin pysyivät ihan kohtuullisina;)
Monenlaista kasvia sitä on tullut jo tässä noin kahdeksan vuoden aikana kylvettyä. Tämän postauksen kuvat ovat näiden vuosien varrelta. On perennaa, kesäkukkaa, hyötykasveja ja joitakin puuvartisiakin. Puuvartisista mieleeni on jäänyt erityisesti hevoskastanjan kylväminen ja tuosta erästä omallakin pihalla kasvaa jokunen yksilö. Nyt tässä uusimmassa erässä puuvartisia kasveja edustaa jo pitkään havittelemani tammihortensia, Hydrangea quercifolia. Toivottavasti siemenensä itävät! Lueskelin vähän tämän kasvin kylvämisestä Klorofyllistä ja sieltä löysin hieman toivoa tämän kylvön suhteen, jollakin fylliläisellä oli oikein terhakoita pieniä hortensian taimia kuvissaan! Peukut vaan pystyyn, että minuakin onnistaa! Ainakin panostin multaseoksen tekoon, laitoin juuri ohjeen mukaan turvetta, vermikuliittia ja hienoa hiekkaa. Siemenet käskettiin myös peittämään ohuelti hiekalla. Käytän nyt ensimmäistä kertaa kylvömullan sekaan myös tuota vermikuliittiä (vai perliitti?). Kiitokset muuten vain L, kun jaoit perliittisäkkisi kanssani tänä aamuna<3


Toinen jännittävä kokeilu ovat valkoisen rentukan, Caltha palustris v. alba siemenet. Ne käskettiin kylvää miedosti lannoitettuun liejumultaan:) Lurautin pikkuisen lirauksen ihan Substralia kylvöastian pohjalle ja siihen sitten multaliejua päälle. Mullan päällä saa olla 1-2 cm vesikerros!! Ihan noin paljon en nyt kuitenkaan vettä laittanut, mutta kosteaksi tuo kylvös kyllä jäi:) Tämä kylvös täytyisi yrittää vielä kylmäkäsitellä kolmen viikon sisällä pitämisen jälkeen.


Esikoista kylvin nyt nystyesikon (Primula hirsuta) ja japaninesikon (Primula japonica). Näiden siemenet kylvin ihan tavallisen kostutetun kylvömullan päälle, pienen hiekkamäärän kera. Nämäkin saattavat tarvita itääkseen kylmäkäsittelyn.



Joskus vuosia sitten onnistuin saamaan siemenistä useita taimia dahurianakileijaa `Chocolate Soldier`, mutta ne tukahtuivat kasvihuoneen päädyssä rehottavan särkyneensydämmen helmoihin. Yritin kyllä siirtää yhden taimen toisaalle, mutta sekin kuoli toissa talvena. Taimi oli sitä siirtäessäni aika kitukasvuinen, mutta voi sentään millaisen paalujuuren se olikaan tehnyt maan alle!! Valtava paalu sillä tosiaan oli, joten ei ihme, että ärsyyntyi kun yritin sitä siirtää. Nyt uusi yritys hienon kasvin kanssa. Ohjeissa kuitenkin varoitetaan siementen itävän hitaasti ja epäsäännöllisesti, joten katsotaan miten niiden kanssa nyt käy. Edellisestä kerrasta en muista niiden kanssa olleen mitään ihmeellistä, taisin jopa kylvää ne vasta keväällä suoraan ulos?! Nyt ohjeissa käsketään kylvää jo heti tammikuussa!



Vielä kylvämättä jäi kolmenlaista esikkoa (tähkä-, syys- ja palloesikko), kardoni (Cynara cardunculus) ja kirsikkatomaatti `Indigo Blue Berries`.

Voi kun oli ihanaa taas saada multaa kynsien alle<3 Mukana menossa oli myös pienimmäinen, joka pyöritteli hiiren hiljaa vadissa ollutta ihanan pehmeää ja hienoa hiekkaa. Varmasti muistui kesän hiekkaleikit pikkuisen mieleen<3

Mutta nyt saunaan pesemään kynnenaluset puhtaaksi :) Oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille rakkaille blogiystävilleni<3

Syysmyrkkyliljan kolme kukkaa muodostavat sydämmen<3


30 kommenttia:

  1. Siellä ollaan taas tositoimissa. Ihania kasveja kylvät, olkoon kylvöksesi tehty suotuisten tähtien alla! Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaudella kylvin pikkuruiset siemenöiset ja vielä ystävänpäivän iltana, joten toivottavasti itämisiä ilmenee, viimeistään vuoden päästä ;) Kärsivällisyyttä tässä hommassa tarvitaan<3

      Poista
  2. Vau, mitä kaikkea ihanaa oletkaan kylvänyt !
    Minäkin suunnittelin kylväväni palloesikkoa, mutta siemenet eivät ole vielä saapuneet. Ja lehtoakileijan siemenet ovat parhaillaan kylmäkäsittelyssä kellarissa. Sen pitäisi parantaa itävyyttä. Parin viikon päästä voinkin ottaa jo laatikon sisälle itämään. Kyllä nämä kylvöpuuhat on hullaannuttavan ihanaa puuhaa ; )
    Hyvää ystävänpäivää sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on onni myötä niin kylvämällä voi saada sellaisia kasveja, joita ei tahdo millään tulla vastaan taimistoilla. Voi kun vaan olisi oikein tähän hommaan sopivat tilat kotona, alkaa jo nyt olemaan pöydällä ahdasta:)

      Poista
  3. Mahtavia kylvöpuuhia siellä!
    Toivottavasti kaikki lajit onnistuvat edes jotenkin. Kylvöjutut on niin hauskoja, kun ei ikinä voi olla varma, miten onnistuu. Tai jos olisi ammattilainen taimitarhuri, niin varmaan onnistuisi paremmin, mutta tällaisessa satunnaisella hoidolla ja kokemuksella tulee mitä sattuu. Ja se on osaltaan hauskaa sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä hommassa onkin niin jännittävää kun koskaan ei tiedä itääkö, pitää vain kokeilla ja toivoa parasta. Kyllähän sitä pikku hiljaa alkaa vähän myös hifistelemään näiden kylvöpuuhien kanssa:) Nyt on mulla uutuutena tuo perliitti ja hienon hiekan käyttäminen. Onkohan niillä mitään vaikutusta lopputulokseen?!

      Poista
  4. Upeita kasveja tulossa! Onnea kylvöksiin!

    VastaaPoista
  5. Oi, mitä ihanuuksia oletkaan multaan laittanut, nyt vaan jännitetään kuinka käy :-)
    Kuinka kauan kesti sun tilauksen tulo tuolta Exotic gardenilta, minä tilasin jo aikoja sitten ja maksoinkin verkkopankista, tilausta vaan ei kuulu... :(

    Leppoisaa laskiaissunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kauan kesti, mutta se oli vähän omakin moka kun en heti huomannut, että tilausvahvistuksen yhteydessä oli liitteenä lasku yhdestä siemenpussista, jonka tilasin vielä puhelimella seuraavana päivänä. Odottivat tietysti maksun ennen lähetystä! Lopulta sain siemenet nopeasti kun laitoin sähköpostin liitteenä printscreen kuvan maksetusta laskusta. Jos on eri pankit niin maksun kirjautumisen näkymiseenkin menee useita päiviä.
      Nyt täytyykin lähteä tästä ulos aurinkoon ja laittaa ainakin lapset pulkkamäkeen:)

      Poista
  6. On se jännä miten onnelliseksi tulee kun saa vähän multaa kynsien alle. Aina keväällä päätän, etten niin kauheasti mitään esikasvata, mutta tähän aikaan vuodesta tulee melkein pakottava tarve kylvää jotain. Tuntuu kuin sillä edistäisi jotenkin kevään tuloa.
    Onnea kylvöksille ja myöhästynyttä ystävänpäivää ja aurinkoista laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja jännä kun tuo tunne ei todellakaan tule kaikille ihmisille!! Toisilla kun ei ole edes viherkasveja, kummallista:D Vaan onhan se vähän outoa myös, että joka paikassa on multapusseja ja purkkeja, joista nousee heiveröisiä, hentoja, vihreitä<3 <3 <3

      Poista
  7. Ihanaa aikaa tämä kylvökausi, eikö totta? Minulla on vasta keijunmekot ja balisikat kylvetty ja ovat nousseet. Ens viikolla alkaa lisäkylvöt orvokkien ym kanssa ja siitä eteenpäin lähes viikottain uutta sorttia multiin. Ei vielä jaksa ajatella mihin ne kaikki mahtuu sisällä kasvamaan ennen kuin pääsevät kasvariin. Murehditaan sitä sitten myöhemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!! Murehditaan tosiaan tilan ahtautta sitten myöhemmin ja kait ne nyt mahtuu kun on aikaisempinakin vuosina mahtuneet! ja aina voi jättää kylmäkäsittelyssä olevat purkit kokonaan ulos, itävät sitten jos itävät kun kelit lämpenee:)
      Virittelin aamulla köynnöskasveja amppeleihin, vielä voisi yhden nostaa ilmaan, niin tulisi sitten vähän tilaa ikkunalaudalle. Kyllä hätä keinot keksii;D

      Poista
  8. Saas nähdä, miten sen valkoisen rentukan kanssa käy!
    Sinulla alkaa olla jo pöydät täynnä!
    Katsotaan, koska itse saan sen ensimmäisen siemenen multaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika skeptisellä mielellä olen kyllä tuon liejukylvökseni kanssa, vaan en malttanut olla yrittämättä kun minulla on nääs mielessä jo se alapihan tuleva kosteikko ja siellä kasvavat valkoiset rentukan kukat;)

      Poista
  9. Voi mitä ihanuuksia olet kylvänyt! Mukavaa Ystävänpäivää tällekin päivälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Nyt toivottelenkin sinulle jo liukasta laskiaista, huomennahan taitaa olla laskiaistiistai!

      Poista
  10. Eipä ole itsellä ollut ongelmaa liian rehottavasta särkyneestä sydämestä, malvat ovat ottaneet särkyneiden sydäntenkin tilan. (Ja rikkaruohot...kuka muka käski yrittää laittaa pihaa ja tehdä isoa remonttia yhtäaikaa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan valkokukkainen ole niin runsas kun punainen. Tuo punaisen kasvupaikka vain on niin sille mieleinen, siksi rehottelee! Puolivarjoinen ja kostea kohopenkki, sekä lantaa ja kompostia juurille silloin tällöin:) Rikkaruohotkaan ei jaksa kasvaa sn helmoissa, vielä muutama kuunlilja sinnittelee.

      Poista
  11. Paljon onnea kylvöksille ! Kyllä on ihanaa aikaa tämä alkuvuosikin, kun saa kokea kasvattamisen iloa pikkutaimien kanssa. Minulla on ekat kylvökset tehty pari viikkoa takaperin ja ensi viikolla kylvän lisää. Ihania ranskantulikukkia tuossa yhdessä kuvassa (ainakin oletan, että ne ovat niitä) ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on sinullakin jo kylvöt aluillaan<3 Minulla taitaa mennä seuraavat vasta ensi kuussa, silloin jo hieman hyötykasvien kylvöjä suunnitelmissa!

      Poista
    2. Kyllähän ne juuri ranskantulikukkia ovat, kukkivat viime kesänä ensimmäisen kerran. Pörriäiset ja minä tykättiin niistä kyllä kovasti<3

      Poista
  12. Hei, liityin lukijaksi, kun löytyi tämä hieno blogi! Myös minä olen todella hurahtanut tähän puutarhahommaan :)

    Muuten tilasin myös tuota dahuriakileijaa ja kylvin jo myös. Pistin kylvöksen sitten jääkaappiin, kun ajattelin et vaativat kylmäkäsittelyn itääkseen, meniköhän pieleen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva saada uusi lukija, tervetuloa Mamman puutarhaunelmien pariin:) Käynkin heti kurkistamassa sinun blogiasi!
      Kylmään minäkin nuo varmasti vielä vien, ehkä ulos hangen alle jos sitä vielä viikon päästä on jäljellä:) Ainakin luulisin kylmän lisäävän itämisiä, vaikkakin olen kyllä idätellyt useita akileijoja ihan ilman kylmääkin. Tiedä noista sitten aina, mitä konsteja kaipailevat, täytyy vain kokeilla ja toivoa parasta:)

      Poista
  13. Viime keväänä istutin Dahurin suoraan ulos. Teki pienokaiset alut mutta ei ehtinyt kukkia. Katsotaan miten nyt onnistuu vai onko hengissä ollenkaan.
    Mukava katsella kylvöksiä ja innostusta blogeista kun itse päätin nämä esikasvatukset jättää väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistelen, että viime kerralla noita kylväessäni olisin kylvänyt suoraan pihalle alku kesästä. Eiköhän nuo sinulla hengissä ole, nythän ei ole ollut ihan niin hankala talvi kuin edellinen. Siitä siirtelystä ne ei kyllä taida tykätä tai ainakin täytyisi siirtää tosi isolla paakulla koko juuristo ehjänä?!
      Ihan hyvä päätös jättää joku kevät väliin, ensi keväänä sitten kahta kovemmalla innolla kylvämään;)

      Poista
  14. Hienosti ovat lähteneet kylvösi käyntiin. Jännittävää aikaa odotettavissa pikkutaimien kanssa eläminen. Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Maria K haasteesta, käympä vilkaisemassa blogissasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!