tiistai 7. heinäkuuta 2015

Jättipostaus omalta pihalta







Primula flaccida, ooh i`m in love<3 Olen kuvaillut näitä joka suunnasta ja jokaisessa avautumisvaiheessa:) Voi kumpa nämä talvehtisivat vielä ensi talvenkin ja saisin näistä pitkäaikaisen ilon. Joitakin uusiakin esikoita odottelee vielä koulintaansa, ehkäpä huomenna voisi sateen ropistessa linnoittautua kasvihuoneeseen touhuamaan niiden pariin.




Muitakin esikoita on vielä kukassa<3


Karhunvadelma kukki tänä vuonna ruhtinaallisesti! Toivottavasti se enteilee hyvää satoa.


Myös pihamme alkuperäispensas, koiranheisi kukki tänä vuonna ennätyksellisen upeasti. Nyt pensaan alus on täynnä pudonneita kukkalumihiutaleita<3



Kivikkokin on taas edistynyt vähäsen.



Ruusut kukkivat<3


Nämä iirikset yllättivät. Luulin syksyllä istuttavani joitakin keväällä kukkivia ja nyt toissa päivänä löysin nämä tiikerin silmät (Iris `Tigereye`)


Kirjopikarililjojen siemenkodatkin ovat kauniita.


Tähän olisi tarkoitus jossakin vaiheessa vähän laajentaa tuota katajanalus penkkiä;) Ainakin tuonne seljalle asti voisi hyvinkin jatkua.

taatankurjenmiekka

kameliajasmike



Vielä kukkii myös joitakin laukkoja.


Sormustinkukat aloittelevat. Mukana nyt myös yksi kalsarinvärinen<3


Tässä jälleen yksi pikku projekti:) Tästä vähän myöhemmin lisää!


Löysin etsimäni Viherpajalta. Tämä on sinikohtalonköynnös<3


Viiri liehuu jälleen!



Neilikat ja maksaruohot kukkii!


Tästä kolmenkiven penkistä on tullut mielestäni ihan kaunis! Vielä odottelen harjaneilikoiden kukintaa, jota ei ehkä vielä tänä vuonna tulla näkemään:(


Pieni pala joulua;)



Salainen syreenimaja alkaa vihdoinkin muotoutua!! Olen niin intona tästä projektista! Kivissä on jo ihana sammalkasvustokin valmiina<3 Tänään jouduin vain pitämään hommasta välipäivän, sillä rintalastani seutu kipeytyi yhtäkkisestä kivien paukuttelusta. Onhan tässä onneksi vielä lomaa jäljellä, joten enköhän jossakin vaiheessa pääse kantamaan tuonne sisäkukatkin lomailemaan.


Salaisessa syreenimajassa saattaa seurata lintuemon ahkeraa aherrusta. Vielä en ole selvittänyt mikä lintu tuonne on kotinsa laittanut.


Pellon reunassa unikot odottelevat uutta lämpöaaltoa, tuleekohan sitä enää ollenkaan??!


Lehtovuokko on avannut ensimmäisen kukkansa<3



Uudet saniaiset ovat tykänneet kosteasta kelistä.


Kermesmarja rehottaa entiseen tapaansa. Pikkuinen syyskimikki yrittää kurkkia sen helmoissa, kohti aurinkoa.

 Lupaus hempeydestä<3 Keijuängelmän suloiset nuput.


Loppuun vielä kuva lepäävästä pionista. Pionien varret ovat tänä vuonna niin pitkiä, että mikään omistamani tuki ei ole riittävä pitämään niitä pystyssä. Niimpä ne lepäilevät kuka missäkin. Myös kunliljat ovat suurempia, kuin koskaan ennen tällä pihalla. Tuoksuesikko mahtui viime vuonna kasvamaan ihan hyvin kuunliljan vierellä ja nyt se joutuu kurkkimaan sen lautasen kokoisten lehtien väleistä.

Kosteudella on kuitenkin huonotkin puolensa. Tomaatit eivät kypsy ja pelkään, että komeisiin perunanvarsiin iskee rutto hetkenä millä hyvänsä. Näissä ilon ja pelon sekaisissa tunteissa toivotankin nyt kaikille kauniita unia ja  mukavaa viikon jatkoa. Taidampa avata iltalukemiseksi tilaamani kirjat saniaisista ja hiipoista:)

19 kommenttia:

  1. Olipa mukava postaus. Paljon erilaista kukintaa. Teillä on kukinnat pitemmällä kuin meillä Pohjois-Karjalassa, mutta huomasin juuri että mm. sormustinkukka ja pioni ovat aivan kohta aukeamassa. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Vaikkakin vähän kiireessä taas tehty, monien kasvien nimetkin jäi uupumaan, vaikka pyrkimyksenäni olisikin laittaa kaikkien nimet mukaan postauksiin. Ehkä päivitän tätä vielä tai ainakin jos joku tiedustelee jonkin tietyn kasvin nimeä, nïn toki kaivan sen muistiinpanoistani esille!

      Poista
  2. Olet siis hurahtanut esikoihin. Ne ovat minulla vielä kokeilematta. Mutta ehkä ensi vuonna. Tuo sininen on kaunis. Sillä ei kait ole suomalaista nimeä. Ja lehtovuokkokin on ihan tuntematon.
    Paljon touhua on sinulla siellä menossa ja paikat kaunistuvat silmissä.
    Sadetta on kyllä nyt riittänyt. Onneksi saimme viikonloppuna muutaman hellepäivänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen hurahtamista esikoihin;) Niitä on niin hurjan paljon myös muita kuin aikaisin keväällä kukkivat esikot. Nuo kerroksia muodostavat ovat suloisia <3 Minulla on nyt koulintaa odottamassa tähkä-, syys-, ja japaninesikkoa. Joku neljäskin, hm ollaan nyt uimassa enkä kuollaksenikaan nyt muista sen nimeä. Palloesikoita olen jo koulinutkin pienen armeijan verran, ne tuntuvat olevan helpoimmin siemenestä kasvatettavia esikoita.

      Poista
  3. kuunliljat ovat todella innostuneet alkukesän kosteudesta! tuo syreenimajasi kiveys uskomattoman kaunis, iso työ, mut kyl kannattaa. malta nyt pitää kuitenkin pikku tauko, jot paikat tervehtyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade on tehnyt tehtävänsä, puutarha rehottaa. Vaan lämpöä sitä vielä kaipaisi, harmi kun loppui hyvä kesä ihan alkuunsa. Onneksi kerittiin kiertää hyvässä säässä huvipuistot, vaan ne talon maalaukset onkin sitten vielä tekemättä:( Ehkä vielä kuun lopulla lämpö kuitenkin palaa!

      Poista
  4. Sinulla paljon erikoisia kukkia ja kovin kauniita nuo tiikerinsilmä-iirikset. Syreenimajastasi tulee varmasti ihana! Minulta hävisi siperian karhunvadelma kuin tuhka tuuleen, outoa. Mitähän jännää tuosta kuormalavasta lienee tulossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö myyrä syönyt karhunvadelmasi juuret, kun niin yllättäen kuolivat?! Meillä ne tappaa mansikan taimia kun peuhaavat muovin alla käytäviään. Paljastan nyt, että lavasta on tulossa se perinteinen kuormisduunaus, eli pöytätaso tukevilla pyörillä. Löysin juuri taloomme sopivat puusohvat, jotka laitetaan viime vuonna valmistuneelle laatta-alueelle. Ja ne kaipaavat väliinsä jotakin pöydän tapaista!

      Poista
  5. Onpa ihana tuo sinikohtalonköynnös. Mukavaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jo vuosia rehottanut sisällä tavallinen kohtalonköynnös ja olen etsiskellyt tuota sinistä jo monta vuotta. Pidän sen nyt kesän ulkona puolivarjossa ja syksyllä tuon sisälle. Toivottavasti saan siitä pitkäaikaisen kasvikumppanin<3

      Poista
  6. Kiitos, oli mukava lukea! Ihania kasveja ja hienoja kasviostoksia olet tehnyt myös. Tosi suloinen tuo syreenimajasi. Älä satuta itseäsi tekoprosessissa, hiljaa hyvä tulee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh tänäänsain majan lattian valmiiksi ja vähän harmittaa kun sen sammaleinen pehmeys ja kauneus hävisi saumaushiekan alle:( Yritin huuhdella hiekkoja pois kauniiden kivien päältä, mutta rumahan siitä tuli ja sammaleet vain irtoilivat:) No ehkä sen kauneus taas vuosien kuluessa palaa, kunhan saumahiekka valuu kunnolla saumoihin. Sisäkukat kuitenkin nyt pääsivät sinne kesälomalle, se on pääasia!
      Kävin hakemassa ihka ensimmäiset turveharkkoni ikinä ja kohti uusia projekteja tässä mennään!

      Poista
  7. Onpas hieno tuo 'tiikerinsilmä'! Karhunvatukoita minäkin täällä odottelen, lämpöä vain tarvittaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mikäli kelit säilyy tällaisina, voi olla että lupaavalta näyttävä villivadelma satokin homehtuu pensaisiin:(

      Poista
  8. Tällainen postaus lohduttaa marraskuussa kun ilmat ovat harmaat ja sateiset tai ehkä siellä teillä päin vaikkapa jo vähän lumiset.
    Hieno postaus ja ne esikot ovat myös lähellä meikäläisen sydäntä!

    Iloisin terveisin
    Anja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua marraskuu, mikä kamala ajatus;) Vaan pakkohan sekin aika on elää jos mielii päästä jälleen uuteen kevääseen<3
      Esikot ovat kyllä ihania ja niitä(kin) on niin hurjan paljon erilaisia!

      Poista

Kiitos kommentistasi!