sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kuulumisia


Hei ystävät! Heinäkuukin vetelee jo viimeisiään ja huomenna on edessä töihin paluu. Ihana loma on nyt takana ja arki alkaa vähitellen. Onneksi koulut eivät ala ihan vielä, saa vähän pehmeämmän alun arkihärdellille ;D
Tässä postauksen aluksi loma-aikaansannoksia. Pääsin vihdoinkin tekemään jotakin turveharkoista ja tuollainen pieni muurihan niistä siten syntyi tuonne grillipaikan taakse. Itse ainakin tykkään tuosta kovasti<3 Tuon kokoisen muurin sai aikaiseksi kolmella säkillä harkkoja.




Näissä kuvissa näkyy nyt sitten se kuormalava. Sain viime syksynä laatoitetulle alueelle oikein mieluisan istuskelualueen. Vielä kun saisi kunnostettua nuo loput ikkunat minikasvarista. Siellä muuten kasvaa basilikaa ja viinisuolaheinää. Isossa ruukussa on entiseen tapaan tuoksukurjenmiekat ja pöydällä Raakkilasta saamani pasuunakukka.





Pionit kukkivat taas tapansa mukaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Ehkäpä kukinta oli tänä vuonna vielä tavanomaistakin lyhyempi, sillä sade painoi raskaat kukat nopeasti maahan:(


Uunin luukussa kukitaan<3


Viimeisellä lomaviikollani ajelin lasten kanssa isovanhempien ja ystävien luo Keski-suomeen. Matkalla vierailimme ihanassa paikassa, Tommolan tilalla<3 Huikea määrä erilaisia perennoja oli Eija tilalleen kerännyt ja mukaani tarttui muutama pitkään etsimäni taimi. Melkein kaikki taimet kerkisinkin jo tänään istuttamaan, yksi jäi kuitenkin odottelemaan katajanalus penkin laajennusta. Kiitos Eijalle mukavasta jutusteluhetkestä<3




Farrerinlaukka lähti matkaan.




Huikeat näkymät ylhäältä näytetarhasta.



Gladiolus imbricatus lähti myös matkaan.



Tämän siperiankärsämön olisin halunnut, mutta sitä ei vielä ollut mahdollista ostaa. Ompahan hyvä syy poiketa Tommolassa toistamiseenkin. Miten en ollut aikaisemmin tajunnutkaan, että tuo huikea perennaparatiisi sijaitsee ihan matkamme varrella??! Olen 15 vuotta ajellut monta kertaa vuodessa, vain muutaman kilometrin päästä:)



Pääsin jopa yhden yön minilomalle ihan yksin, ilman lapsia!! Sain vierailla rakkaan ystäväni luona Kuopiossa ja vietimme yhdessä kaksi ihanaa päivää<3 Kiitos vielä M!




Pikku Pietarin torikuja kuuluu ohjelmaan joka kerta Kuopiossa käydessäni, samoin kuin satama. Päivällä shoppailimme ja illalla kävimme tunnelmoimassa torilla, jääkiekkofiiliksissä;D



Kotiin palattuamme oli ihan heti kierrettävä puutarhassa. Kaikki kasvoi rehevästi ja yksikään taimi ei ollut kasvarissakaan kuollut viikon aikana. Järkyttävä määrä esikoita siis odottaa edelleen istuttamistaan:)


Nietospensas oli vihdoin avannut hennot kukkansa. Pidän tästä niin paljon<3


Suikeroalpi on vallannut penkin!


Varjopenkissä tähkäesikko venyy pituuttaa:)



Saniaiset ihastuttavat aina vaan<3

keijuängelmä

jaloängelmä `Elin`

Ängelmät<3


Palloesikoiden lehdet ovat venyneet järkyttäviin mittoihin, mihin ihmeeseen saan mahtumaan kaikki kymmenet palloesikon taimet:) Ehkäpä tämä kostea kesä on saanut nämä poikkeuksellisen reheviksi.


Tähän unikon kuvaan on hyvä päättää tämä maratoonipostaus. harmillisen nopeasti jouduin jälleen tämän postauksen väsäämään, koittakaa jaksaa näitä kiirus, kiirus postauksiani:)
Mukavaa alkavaa viikkoa<3

20 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olet saanut viettää onnistuneen loman.
    Ehdit vielä ihan hyvin istuttaa nuo palloesikot. Varmasti tontiltasi löytyy sellaisia paikkoja, joita et vielä ole tullut edes ajatelleeksikaan.
    Ihanat ängelmät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ja jos ei paikkoja löydä, niin niitä on tehtävä;D
      Harmi kun `Hewitt`s double` ängelmäni ei vielä kukkinut, vaan ompahan mieluista odottamista tuleviksi vuosiksikin!

      Poista
  2. Nii pali kaikkee kivaa..täytyy katto uudestas kuvat. Tuo nietospensas on upea..haluun sellase..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nietospensas on todellakin hurmaava ja ihanaa kun se "viivyttelee" kukintaansa niin pitkään. Tällä hetkellä ei taida meillä kukkia mikään muu pensas, no hortensiat melkein.

      Poista
  3. Ihanaa kun kävit täällä Savon sydämessä!! Tosiaan perinteisten kesäisten asioiden lisäksi päästiin näkemään Stanley Cup ensimmäisen kerran Kuopiossa, ihmisistä täyttyneellä Kuopion torilla. Paljon terveisiä sinulle sekä lukijoille - kuten jääkiekkotermein tavataan sanoa: torilla tavataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lomaa saatiin tosiaan viettää! Se torin tunnelma on kyllä aina ihan omaa luokkaansa, leppoisat ihmiset sen saavat aikaan<3

      Poista
  4. Mukavalta lomalta kuulostaa! Tommolan tilalle täytyy kyllä joskus päästä, sieltä kyllä taitaa löytää vaikka mitä. Minullakin kaikki esikot on nyt kasvattaneet hirmuisia lehtiä, ihan ihmettelin yks päivä, että mitä kasveja nämä muka on ;D Ängelmät on ihania ja nietospensas tietysti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tommolan tila on todellakin näkemisen arvoinen paikka, toivottavasti pääset siellä käymään.
      Tämä kostea kesä on tainnut saada esikot yltämään huimiin mittoihin. Hyvähän se vaan on kun keräävät voimia ensi kevään kukintaansa<3

      Poista
  5. Ihana pikamaratooni! Voi mikä upea juttu, että Tommolan tila on reissujesi varrella. Ihanat tuliaiset, ja uskon että ostit vielä muutakin ihanaa sieltä!
    Todella kaunis turveharkkoseinämä ja muutenkin metsäpuutarhassasi on niin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mistäs arvasit että en heti esitellyt kaikkia ostoksiani;)
      Minun tekisi mieleni vielä vähän laajentaa tuota metsän reunan varjoaluetta. Ainakin yksi kuusen taimi on kaatolistalla, kunhan vain malttaisin odotella, niin saisin sen havuista talvisuojausta aremmille kasveille. Lisäksi harventelen muidenkin kuusten alaoksia, luin juuri Arno Kasvin kirjasta, että havupuita harvennettaessa jätetään oksatapit! Tuo oli minulle ihan uutta tietoa!

      Poista
  6. Ihanaa, että pääsit Tommolaan reissullasi! Siellä tuntuu moni käyneen tänä kesänä :) Turveharkot ovat tosi hienoja (kalliita), teit upean muurin. Ja tuo teidän oleskelunurkkauksenne on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hennoin juuri ja juuri ostaa harkkoja sen kolme säkkiä, harmitus kun ovat niin arvokkaita:(
      Kiitos, pidän itsekin kovasti muurista ja noista harmaista penkeistä<3

      Poista
  7. lomasi kuulostaa ihanalta, osuitpa sopevaan aikaan Kuopioonkin, me mennään vasta elokuulla, saas nähdä onko jälkimaininkeja viel ilmas! kuvasi Tommolan tilalta upeita, piti heti käydä kurkkaamassa tilan sivustoa, nyt ihmettelen miksemme mekään ole siel koskaan pyssänneet, joka kesä ohi ajamme ja kesäpaikaltammekin sinne alle 50 km. elokuulla täytyy ehdottomasti poiketa kun osuu viel ihan lomareissun varrellekin.
    oman pihasi kukkaloistokin kaunista. turvemuuri tekee jännän tunnelman grillipaikalle, mielestäni ei siihen yhtään enempää tarvitakkaan harkkoja. istutatko jotain muurin päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että sinäkin pääset tuonne Tommolaan!! Ja vielä Kuopijjoonkin :)
      Haaveilen harkkojen päälle kasvavan oikein tuuhean sammalkerroksen ja tähtitalvikin siemeniä ajattelin käydä metsästä hieman ottamassa. Näin avoimissa tuota talvikkia kasvavan harkkomuurin ja oli huikean ihana<3

      Poista
  8. Kesän upeaa kukkaloistoa sinulla siellä!
    Pionien kukinta jäi kyllä todella lyhyeksi, kurjaa kun sateet pilaa aina niiden kukkimisen :( Minun piti kasvattaa tuota siperiankärsämöä siemenestä, mutta unohdin kesäällä ihan kokonaan, no ens keväänä sitten :D
    Noista turveharkoistahan sais vaikka mitä, mutta kun ei niitä raaski ostaa... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi minunkin täytyy alkaa metsästää siperiankärsämön siemeniä!!
      Turveharkkoja tekisi minunkin mieleni ostaa lisää, uutta hyötyaluetta silmällä pitäen, mutta niiden hinta tosiaan vähän hillitsee hankintaa:( Olisi vain niin kiva tehdä niistä pyöreää kohopenkkiä, samaan tapaan kuin tuo muuri grillipaikan takana. Haaveita, haaveita ja suunnitelmia, niitä kyllä piisaa;)

      Poista
  9. Ihania puutarhapostauksia täällä. Ja nyt tuli taas uutta hankittavaakin, -nietospensas ;) Tiikerinsilmä-iiris yllätti sut samalla tavalla kuin minutkin. En edes tiedä istuttaneeni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, vaan valitettavan hiljaista on ollut meikäläisen blogissa nyt viime aikoina. Jospa saisin lähipäivinä uuden postauksen aikaiseksi, paljon kaikkea kivaa on tapahtunut ja tapahtumassa!
      Tiikerinsilmä tosiaan osasi yllättää;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!