keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Puutarhan kesä kännykkäkuvin

Primula flaccida

Kännykkäkamera kulkee lähes kokoajan matkassa. Paljon tulee elämässä tilanteita ja kaunista ihan yhtäkkiä eteen, jolloin kännykamera on enemmän kuin tarpeen. Yleensä minulle käykin monesti niin, että kun oikein vartavasten otan ison kamerani matkaan, en ainakaan muista kuvata mitään:( Lisäksi ison kamerani akut ovat alkaneet tänä kesänä reistailemaan ja lataus loppuu yleensä ihan alkuunsa. Tällaisilla hetkillä voi ainakin yrittää kännykällä vangita hetki ja tunnelma muistiin talven pimeiden iltojen iloksi<3

Tänä vuonna pionien varret huitelivat pilvissä. Tämä tuoksuva kaunotar onkin päättänyt oikaista lepäämään kuunliljan lehdelle<3

 
`Carnaval De Nice` tulppaanitkin lepäilevät. 

Lipanoninlaukka kurkkii heinäseipään takaa.

Aamurusko<3 Puu istutettiin keskimmäiseni koulun aloittamisen aikoihin.


Ystävämme limasieni vieraili tänäkin vuonna. Oli ihan hetken vain ja hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin!


Uusimman istutusalueen taakse askartelemani risuaita, juuri valmistumisensa jälkeen kuvattuna. Penkin laidassa kukki ihanasti maksaruoho `Sea Star`. Liekö häviää koko meritähti, sillä kuivuudessa varret käpristyivät uhkaavasti:(

Uusia ruusuhankintoja tuli tehtyä tänä vuonna ainakin kolme kappaletta. Tässä niistä yksi, suloinen `Ìilampi`.



Tämä kesä oli oikea pelargonikesä<3  Ystävältä saamani aarteet kannoinkin jo eilen talon terassille, vaikka ei tässä taida onneksi ihan vielä hallayöt tullakkaan.

Jahas näissä kuvissa palataankin sitten ihan alku kesään. Keltavuokot ja metsäunikot, yhdessä helmililjojen kanssa.


Ensimmäiset dahlioiden kukat<3

Valkomarjainen kirsikka `Lumikki` teki muutaman kukan.


Lapsuuden kotonani kasvaa kaunein salava, minkä olen koskaan nähnyt<3

  

Perunat on pakko kuvata joka syksy;D


Loppuun vielä kuva odottavasta työmaasta. Kuun vaiheiden mukaan suotuisat istutusajat ovat pian käsillä, joten ensi viikonloppuna toivon viimeistään pääseväni oikein kunnolla tämän alueen istuttamiseen käsiksi. Ihana homma siis odottamassa, sen avulla jaksaa taas viikon puurtaa:)

Mukavaa viikkoa kaikille, nyt kaikki tutkimaan kevään ja kesän kuvatiedostoja!


7 kommenttia:

  1. Huikean kaunis tuo 'Sea Star'. Toivottavasti saat sen menestymään. Kaunis on myös valkoinen pionisi ja muut kukkijat puutarhassasi. Mikä lajike mahtaa olla tuo daaliasi, onko mahdollisesti vanhaa kantaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkastelin eilen illalla meritähden kasvustoja ja onneksi siellä täällä on vielä varsissa henkeä jäljellä, aika näyttää miten käy.
      Olen saanut tuon daalian työkaverilta ja ainakin juurakon elinvoimasta päätellen se saattaisi hyvinkin olla vanhempaa kantaa.

      Poista
  2. Hyviä kuvia tulee kännykälläsikin, näitä passaa esitellä. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uutta kameraa tekisi kyllä niin mieleni, täytyisi vain alkaa säästää siihen rahaa ja samalla perehtyä nykyajan kameroiden hienouksiin!

      Poista
  3. Eipä väliä millä kuvaat, kunhan kuvaat meille :) Ihana tuollainen Lumikki, tekikö hyviä marjoja? Hui tuota limasientä, minä länttäsin sellaiseen käteni ja pohdin vähän aikaa, että mikä hitto tämä on. Yhh. Kiva, että saat tehdä uuden istutusalueen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikki ei kirsikoita tehnyt, muutaman kukan vain. Toivottavasti sitten tekee, kunhan ensin vähän varttuu.
      Joo mietinkin tuolle alueelle tänään nimeä. Kenties se voisi olla alapihan esikkopenkki! Niin hurjan paljon siihen tulee erilaisia esikoita, eniten palloesikoita. Toivottavasti tulee esikoille ja muillekin kasveille suotuisa talvi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!