sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kukkia siellä ja täällä




Voi tätä kevään huumaa<3 Mamman pää on taas ihan pyörällä kaikesta siitä ihanuudesta, mitä mullan alta nousee! Ensimmäiset kuvat ovat herttaisista virvaliljoista (Bulbocodium vernum). Nämä bongasin viime keväänä Sailan Saaripalstalta :) Tilasin näitä syksyllä Korpikankaalta ja osa sipuleista oli ihan homeisia. Sain onneksi tilalle uusia, jotka lähtivät sitten näin hyvin kasvuun. Pussillisen taisin kyllä ostaa myös ihan paikallisesta Multasormesta. Näitä on nyt kolmessa kohdassa, taisivat lähteä kasvuun myös aikalailla huonokuntoisistakin sipuleista. Ihan homeisimpia en kyllä istuttanutkaan.





Viime viikonlopun aurinkoisina päivinä, näissä vieraili havaintojeni mukaan ainakin villimehiläisiä, nokkosperhosia ja olipa yksi sitruunaperhonenkin, jota en saanut kuitenkaan ikuistettua kameraan.



Tilasin syksyllä Sulevilta mm. näitä kevätkelloja (Leucojum vernum), eikä hän taaskaan tapansa mukaan aiheuttanut pettymystä. Sain heti oikeita sipuleita, joista näyttäisi jokainen olevan elossa. Toivottavasti nämä lisääntyvät vuosien saatossa, ovat todella ihania<3


Tässä kevään yllättäjä! Kuin kuolleista herännyt Corydalis integra :) Tämä hävisi viime keväänä sen näköisesti, että ajattelin tämän mädäntyneen juuria myöten. Toisin kuitenkin kävi, elossa siis jälleen! Tämän kevään suurin menetys muuten näyttäisi olevan kasvihuoneen päädyssä rehottanut punainen särkynytsydän:( Lieneekö myyrän työtä vai kuoliko lopulta omaan ahtauteensa?! Minun piti jakaa kasvi jo viime vuonna, sillä kukinta oli aika vähäistä ja päättelin sen johtuvan puskan liian isosta koosta, sillä muuten kasvu oli entisenlaista. En kuitenkaan uskaltanut kajota kauniiseen puskaan ja nyt se onkin sitten jo liian myöhäistä, snif:( Toivottavasti viime vuonna havaitsemani siementaimet nousisivat kuitenkin ja saisin paikalle kasvamaan lapsosensa<3



Kolmenlaista pientä kurjenmiekkaa on kukassa. Viime keväänä hurmannut George puuttuu nyt kuvista, mutta on vahvasti hengissä ja kukkii komeasti, jopa useammalla kukalla kuin viime keväänä. Kuvaa vain ei ole tullut otettua, sillä kasvavat vielä omenapuuta suojaavan verkon sisällä. Aina sama mietintä joka kevät, voisikohan verkot jo kohtapuoliin ottaa pois?! Ainakin siten kun nurmi alkaa vihertämään oikein kunnolla. Ehkäpä jo tämän sateisen sunnuntain jälkeen, nurmi intoutuu hurjaan kasvuun!


Myös muutamat krookukset ovat jo auenneet. Olen niin onnellinen, kun jänikset eivät ole näitä syöneet, ainakaan vielä! En tiedä saisiko tätä nyt edes ääneet mainita, mutta myös kauriit ovat mielestäni kaikonneet??! Ainakaan mitään uusia tuhoja en ole huomannut. Ehkä heillä on perhekiireitä tähän aikaan vuodesta:)



Vielä kukkii kovasti myös lumikellot! Tällä hetkellä näytäisi siltä, että viime syksynä istuttamistani uusista kelloista, vain yksi on jäänyt kaivurin töytäisyssä niin syvälle, ettei ole jaksanut ponnistaa valoon. Näissä kuvissa niin ylhäällä kuin alhaalla, komeilee Galanthus `Dionysus`. Olen kuvaillut sitä vähän ei avautumisen vaiheissa ja valo-olosuhteissa:)








Valko- ja varsinkin sinivuokot kukkelehtivat jo kovasti. Jännitän nyt kovasti jaksavatko vuokot jatkaa kaunista kukintaansa helatorstaihin asti, sillä silloin olen kutsunut meille joukon pulinapoksilaisia pihavisiitille:) No, menemme onneksi sitten meiltä läheiseen Pähkinäniemeen, sieltä ainakin löytyy taatusti kukkatykitystä ja kaunista lehtoa<3



Tällä hetkellä omassa pihassa "tykittää" myös, ensimmäistä kertaa oikein kunnolla, kaunis jouluruusun taimi<3 Nuo nyt avautuneet nuput säilyivät kasvissa vahingoittumattomana lähes alkutalvesta asti. Alut oli suojattu vain kevyesti havunoksilla. Odottelen muuten edelleen tilaamaani synttärilahjaa Kauppilasta. Tilasin näitä sulottaria muutaman lisää (Double Ellen Picotee ja White)<3 Eikä siinä vielä kaikki, palaan asiaan tilauksen saatuani ;D




Tässä muuten vielä yksi uusi lumikello. Tämän pitäisi olla Galanthus `Greatorex double`. En kuitenkaan vain oikein löydä tästä ainakaan suuria eroavaisuuksia tuohon `Dionysukseen`. Vertailen kyllä sitten vielä uudestaan, kunhan tämä vähän tästä kasvaa. Tämä on toinen niistä, jotka jäivät kaivurin töytäisemiksi. Syvältä tämäkin ponnisti tai sitten on vain vähän myöhäisempi?!


Loppuun vielä kuvapari ennen ja jälkeen:) Käytiin pienimmäisen kanssa ostamassa Motonetistä viime viikolla uppopumppu, jolla ollaan nyt kahtena iltana tyhjennetty lammikkoa. Eilen illalla jätin tyhjennyksen väliin, sillä tänään sinne kuitenkin kertyisi lisää vettä, sillä tälläkin hetkellä käynnissä on melkoinen ropina.
Kyllä minä vaan vieläkin niin kovasti mietin, että miten tuossa kuopassa tuo vesi mahtaisi lopulta pysyä ilman kumia. Pitäisi malttaa vain antaa sen olla yhden vuoden kierron tuollaisena ja katsoa miten kävisi. Toisaalta olen lähes 100% varma, ettei vesi tuossa helteillä pysyisi, sillä kuivaahan se lammikon takaisesta ojastakin. Pitkän ajan kauneinta kesää, lammikko olisi sitten täysin kuivilla. En tiedä haluaisinko sellaista. Olisi ihanaa kun pikkuinen putous voisi olla käynnissä koko kesän ajan, pitkälle syksyyn. Kylläpähän se lopulta kuitenkin ajaa mamman kumikaupoille;D Kunhan nyt ensin saisi tuon kuivumaan ja pääsisin muotoilemaan reunoja. Hiekkakuormankin tarvitsen, ellei maa nyt lapiolla kaivettaessa osoittaudu tontillemme epätyypillisen kivettömäksi. Ainakin viereen, lammikosta nostettu maakasa, näyttäisi olevan lähes kivetöntä! Voisin peittää myyräverkon maanrakennuskankaalla ja Celfoamilla, joka vähän eristäisi roudaltakin.

Mutta nyt ruokaa perheelle ja siten kasvihuoneeseen orvokkeja istuttamaan. Hain eilen kymmenittäin ihania orvokkeja ja kevään ensimmäisen säkkimultasatsin<3 Ihanaa sunnuntaita ja kauneinta kevättä kaikille lukijoille<3

17 kommenttia:

  1. Oikein mukava postaus! ♥ Tämä antoi toivoa minullekin, joka olen aina tässä vaiheessa kevättä niin kärsimätön, niin kärsimätön. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo tuntuu, että täällä voisi tuo kasvien vauhti vähän hiljentyäkin. Niin nopeasti kaikki kukkelehtii!

      Poista
  2. Oijoijoi ihanat Dionysos ja Greatorex double! Aika pienet on lumikellojen pikkuisten kukkien erot lajikkeiden välillä... joskus kehälehtien kaareutuvuus sisään- tai ulospäin, ja pituus. Vihreät laikut näyttävät olevan kyllä aika samanlaiset. Ihania, ihania joka tapauksessa! Tilasitko nuokin Sulevilta?
    Voi, sulla kukkii jo tarhajouluruusu! Olisi kyllä hyvä idea suojata havulla, niin saisi aikaisemmat kukat. Vaaleajouluruusustanikin paleltuivat kaikki kuvat, nyt sekin on ehättänyt kukkaan, mutta olisihan niitä saanut ihailla vähän enemmän ja aikaisemmin. Pitäisi yrittää muistaa alkutalvella - ja uskoa siihen, että talvi tulee, mä aina optimistisesti uskon, että se jää väliin :-D
    Mullahan on mutapuutarha, joka on juuri nyt ihana lampi, mutta kesällä vedettömänä, tosin kuivahan ei maa siinä kohtaa ole ikinä. Mutta siellä pohjassa kasvaa sitten hurjasti rikkaruohoja, etenkin rönsyleinikkiä ja se onkin tällaisen savimaan kosteahkojen paikkojen ikävä vitsaus, kun se tuntuu leviävän ja leviävän vaikka kuinka kitkisi. Ei se mutapohja nyt ihan rumakaan ole, minusta ainakaan, mutta olisihan soliseva vesi aivan ihana!
    Voi ihanaa kevätkelloa, se on niin kovin kaunis! En osaa päättää, tykkäänkö tuosta keltapilkkuisesta vai vihreäpilkkuisesta, ovat molemmat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erot lumikellojen välillä voivat tosiaankin olla pienoiset, välillä sitä miettii hetken, että miksiköhän sitä haluaa oikein haalia noita ns. erilaisia ;D Kunnes taas huomaa haaveilevansa uusista lajikkeista :)
      Katsotaan nyt riittääkö minulla edes rahat siihen kumiin. Toisaalta olisi niin helppoa istutella ilman kumia, eikä sitä tarvitsisi sitten saada piilotettuakaan, ääh vaikeaa tehdä tällaisia suuria päätöksiä.
      Ai niin noita kevätkellojakin oli eri sävyisillä pilkuilla varustettuina :)

      Poista
  3. Hyvää syntymäpäivää! Ihania pikkuisia puutarhassasi! Seuraan mielenkiinnolla tätä allasprojektiasi, olet niin ahkera! Oikein ihanaa kevättä sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan nyt mitä tuosta altaasta oikein tulee, vai päädynkö lopulta tilaamaan siihen multakuorman päälle ;)

      Poista
  4. Ihanat lumikellot ... ja virvaliljat ... ja kevätkello ... ja ...
    Pitäisiköhän minunkin viimeinkin tutustua tarkemmin Sulevin valikoimiin ja laittaa syksyksi tilaus. Kevätkelloa en ole onnistunut puutarhamyymälöistä löytämään eikä lumikellojakaan niissä ole kuin vain tavallisimpia lajeja, lajikkeista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  5. Ihania keväisiä kukkia ja niin kauniita värejä. Meillä ei ole vielä kevätkukkien kukintaa. Kiva ihailla muiden kuvia. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkasia! Mukavia sunnuntaihetkiä orvokkien parissa :)

    VastaaPoista
  7. Upeita kevätkukkia Sinulla jo täydessä kukassa. Erityisesti nuo kerrotut lumikellot ovat ihania. Jouluruusut ovat Sinulla jo pitkällä.
    Onnea lammikko-projektiin!

    VastaaPoista
  8. Ihania pieniä kukkia. Varsinkin tuo kevätkello on sellainen, jonka itsekin haluan saada.

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanan kauniista kevätkuvistasi. Sinulla on valtavasti upeita aarteita <3

    VastaaPoista
  10. Ihamat kevätkuvat :) mukavaa kevättä sinulle !

    VastaaPoista
  11. Voi tuota ihanuuksien määrää! Kyllä kevät pistää puutarhahöpsön pään pyörälle =)

    VastaaPoista
  12. Ihania kukkia, lumikellot ja jouluruusu erityisesti! Allasprojektia jään seuraamaan innolla. Oma altaani kaipaisi kasveja ja olen yrittänyt niihin hieman perehtyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!