torstai 24. marraskuuta 2016

Lämmin tapaaminen sateisena sunnuntai-iltana

Näytetään IMG_8272.JPG
Kuva Annu Mattelmäki

Kauan sitten, suloisena toukokuun päivänä, tapasin tämän maailman kauneimman pallon ensimmäistä kertaa <3 Olin tullut Marketanpuistoon kevätmarkkinoille ja blogitapaamiseen. Näin tuon pallon jo kaukaa ja se jäi lähtemättömästi mieleeni, taisin ihan jopa rakastua, sillä olinhan ollut ruosteisen romantiikan ystävä jo pitkään. Kävelin kuitenkin tuolloin Tunnelmavalo Oy:n myyntipisteen ohitse, sillä ajattelin tuotteidensa maksavan maltaita, enkä edes uskaltautunut tiedustelemaan hintojansa. Vähän kiiruskin minulla oli, sillä rakkaat blogikamut odottelivat jo kokoontumispaikalla.


Silloin en siis vielä päässyt tutustumaan pallon emoon, Annu Mattelmäkeen. Annun kauniit esineet pyörivät mielessäni koko kesän ja kun loppukesällä näin esineitä Facekamun seinällä, en voinut enää pidätellä itseäni, vaan rohkenin tiedustella kahden mielestäni hurmaavimman esineen hintaa. Tuosta ensimmäisestä sähköpostista alkoi viikkoja kestävä postittelu puolin ja toisin ja lopulta tapasimme Annun kanssa viime sunnuntaina. Tapaamisemme oli lämmin ja tuntui, kuin olisimme olleet vanhoja tuttavia. Jaksan edelleen ihmetellä ja olla kiitollinen kaikista näistä ihanista ihmisistä, jotka tämä blogi- ja puutarhaharrastus ovat tuoneet tullessaan. 


Toinen esiineensä johon ihastuin oli tuo kuvan lumpeenkukka <3 Jotenkin näiden esineiden kauneus vain vetoaa minuun. Eikä kauneus ole tässä tapauksessa katoavaista, sillä nämä esineet on valmistettu teräksestä, teollisesti ruostuttamalla ja ne kestävät erittäin hyvin aikaa! Materiaali on aluksi käsitelty suolavedellä, jonka jälkeen kuumassa uunissa on saatu luonnollisen näköinen ruostuminen aikaiseksi. Ruoste ei ajankaan kanssa lohkeile, mutta siihen on varauduttava, että esine jättää ulkona kosteassa jäljen, esimerkiksi puupation pintaan. Vatimaiset esineet eivät myöskään kestä seisovaa vettä. Osassa vatimallisista onkin jo valmiiksi reikä pohjassa, mutta sen puuttuessa reijän voi hyvin porata pohjaan itsekkin. Kaikki tuotteensa valmistetaan Euroopassa.


Sateisena sunnuntaina Mamman aarteiksi sitten siirtyivät nämä kaksi kaunista esinettä ja koko viikon olen yrittänyt saada niistä otettua kuvia puutarhassa. Vaan tämä valon vähyys, se on kovin ollut kiusanani. Aurinko pilkahteli viimeksi viime lauantaina ja sen jälkeen onkin sitten ollut enemmän tai vähemmän pimeää:( Onneksi nyt lauantain ennusteen mukaan, saattaisi olla pieni valon pilkahduksen mahdollisuus:)



Vaikka valoa ei ollut äskenkään kuin nimeksi, oli lehtikuula siltikin niin kaunis, mihin vain sen puutarhassa asettelinkaan<3 Kokeilin sen sisälle myös kynttilää, mutta tuulessa se ei tahtonut oikein palaa kunnolla. Ajatuksissa on jossakin vaiheessa viritellä tuonne sisälle sellainen samanlainen kuparilankainen valosarja, kuin minkä laitoin taannoin pikkuiseen sammaljoulukuuseeni.


Elävä tuli oli kyllä todella kaunis, lieneekö valosarja kuitenkaan vetäisi tälle vertoja?!

Kuva Annu Mattelmäki
Tässä Annun lähettämässä kuvassa, hän on viritellyt lehtikuulan talonsa verannalle. Katsokaa tuota kaunista varjojen leikkiä, todella upea myös näin kattovalaisimeksi duunattuna<3



Tunnelmallisesta valosta, suoraan pimeälle lammikolle. Lammikossa on sateiden johdosta veden korkeus kovasti nousussa! Jonkin verran voi vielä tuosta vesi nousta, mutta aika tapissa korkeus kyllä jo alkaa olemaan. Selvästikin joudun vielä kantamaan kiviä lammikon etureunan liuskan peitoksi, samalla tavoin kuin tuolla takana olen tehnyt, muuten kumi jää matalalla etureunan puolella pahasti näkyviin. Lehtikuula sai nyt toistaiseksi jäädä tuonne lammikon taakse, mutta kevään korvalla saatan siirrellä sitä aina sinne, missä milloinkin kukkii kauneimmin. Ajatelkaa, enää jokunen hassu kuukausi ja ensimmäiset lumikellon avautuvat<3 Seuraan facebookissa useita lumikellosivustoja, joille on jo alkanut tulvimaan kuvia kukkivista lumikelloista maailmalla<3




Lumikellojen kukintaa odotellessani aion ihailla tätä Annun lumpeenkukkaa ikkunani takana ja hipelöidä joululahjakirjojani:)



Pystynköhän tänä vuonna säilyttämään jännityksen jouluaattoon saakka?! Hain kirjat tiistai-iltana R-kioskilta, enkä ole ainakaan vielä avannut niistä kumpaakaan:) Voi rakas Monty, kuinka nyt odotankaan jouluaattoa, jotta pääsen tutustumaan paremmin puutarhaasi<3

P.S Vaan mikäli sinäkin nyt ihastuit näihin Tunnelmavalon tuotteisiin, niin otahan rohkeasti yhteyttä, ne eivät ole niin kalliita kuin voisi kuvitella! Annu on seuraavan kerran myymässä tuotteitaan Malmgårdin markkinoilla 10.-11. joulukuuta. Laita sähköpostia ja sovi toimituksesta, se onnistuu myös muulloinkin kuin markkinoiden aikaan.

P.P.S Blogiini on tulossa myös lähiaikoina jälleen uusi arvonta, Annu laittoi minulle tänään postia ja laitan arvonnan pystyyn heti kun saan tuotteet ja ehdin kuvata ne!



Tämä postaus on tehty yhteistyössä Tunnelmavalo Oy:n kanssa.

4 kommenttia:

  1. aivan myyty olen minäkin! rakastan varjojen leikkiä ja tuosta lehtipallosta tulee mahtavat kuviot seinälle. todella onnistuneet hankinnat!
    itsekin poltan kynttilää pienessä "kristallikruunussa", siitä tulee niin kaunis kuvio kattoon, samoin kuin kauniisti rei'itetyistä saviruukuistakin. mutta tuo lehtipallon kuvio on aivan ylivertainen!

    Käyppä kurkkaamassa blogissani. Olen jättänyt sinulle "Kolme asiaa viime kesästä" haasteen blogiini.

    VastaaPoista
  2. Nyt on tosiaan aika nauttia kaikesta valosta, mitä vain on tarjolla myös kynttilöiden ja valosarjojen muodossa, aurinko on nyt hetken lomamatkalla maapallon toisella syrjällä. Vaan kyllä me jaksetaan odottaa.
    :-) Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  3. Kauniita hankintoja!
    Olen ihastunut erityisesti tuohon lehtikuulaan.
    Kyllä pihalle näitä kaunistajia mahtuu.

    VastaaPoista
  4. Ny oon aiva myyty! Oon heikkona ruastuneesihin tavaroohi, ihania.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!