keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Vuokot, nuo viehkot kaunottaret


Vaikka iltalehden lööpit tänään povasivatkin talven paluuta ensi viikolla, niin minä ainakin nautin nyt tästä hetkestä ja näistä pikkuruisista vuokkojen aluista. Salaa kuitenkin toivon, että nuo vielä pysyivät varuillaan ja piilottelisivat jonkin aikaa tuolla lehtiensä suojissa.


Nämä valkovuokot kuvasin jo sunnuntaina (9.3), yllätyin ihan todella kun huomasin nämä kumartelevat kukkaset tammen alla. Oikeastaan ensimmäiset huomasin ihan muralle kuluneella alueella, uuden varjopenkin edustalla, josta oli talloontunut kaikki vihreä syksyisissä penkin perustamis puuhissa. Mutta vuokot ne vaan sieltä urhoollisesti pilkistivät<3 Muutenkin ihmettelen alapihan vuokkojen kasvua, sillä leikkaamme alueelta nurmikon ja ainakin nyt nämä viisi vuotta ovat valkovuokot vain jaksaneet alueella menestyä. Toki yritän keväisin pitkittää ruohon leikkuun aloittamista ja sittenkin kun on pakko jo leikata, niin jätän puiden alustat vielä leikkaamatta.


Kumartakaamme yhdessä vuokkosten kanssa kevät virallisesti tervetulleeksi. Vaikka ilmat ensi viikolla kääntyisivätkin vähän kylmemmiksi niin ei haittaa, tiedetäänhän, että se on vain väliaikaista ja pian nämäkin saavat oikaista selkänsä ja paistatella jälleen lämpimän auringon valossa <3

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Kyllä ne osaakin siten olla niin hurmaavia<3

    VastaaPoista
  2. Ohoh, ovatpa vuokkoset ajoissa! Sinistä pilkottaa tuolta lehtien suojasta :O

    VastaaPoista
  3. Ihanaa..meillä sinivuokot availevat jo kukintojaan. Valkovuokot tulevat muutaman viikon perässä..katsotaan miten käy.

    VastaaPoista
  4. Aikaisessa ovat, mutta suojassa vielä tässä meidän tontilla ainakin nuo sinivuokot. Keli on selvästikin tänään jo kylmennyt, toivottavasti kasvit eivät kärsi.

    VastaaPoista
  5. Blogissani on sinulle haaste "Kirjoittaja Blogin takana", käyppäs kurkistamassa =)
    Olisi hauska lukea ajatuksiasi!
    Mukavaa aurinkoista viikkoa,
    Karolina

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!