sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Toukokuun alun kuulumisia



Ananaskirsikka ja tomaatit kukkivat jo täyttä häkää ja chilit pullistelevat podejaan<3 En yksinkertaisesti voi käsittää miten saan nämä roikaleet taas erille toisistaan ja istutettua säkkeihinsä kasvariin?! Tomaatit ovat nääs retkahtaneet yhteen keijunmekkojen kanssa ja solmuilu on täydellistä:) Voi kumpa nyt pian jo kelit lämpenisivät ja saisin kaikki heivattua siivottuun kasvariin! Sain kuin sainkin siis ikkunat pestyä ja eilen haettiin jo multasäkitkin valmiiksi. Tänä vuonna testataan miten toimii CreenCaren puutarhamulta. Vähän jännittää multamerkin vaihto, mutta läheisen taimitarhan tarjous oli niin houkutteleva, jotta näillä nyt mennään. Lisään vielä säkin molempiin päihin n. 8 dl kanankakkaa ja omatekoinen kasvusäkki on valmis;) Ostin siis vuosia kalliita, valmiiksi lannoitettuja, kasvusäkkejä kunnes viime kesänä viimein tajusin tehdä ne itse, suosittelen kokeilemaan! Kesän jälkeen multa lantoineen päätyy kasvimaalle jatkokäyttöön. Säkit ovat kastelunkin kannalta niin käteviä kun muovi pidättää hyvin kosteutta taimien juurilla ja kasvun alkuvaiheessa kastelulla voi olla pitkätkin välit. Ja sitten talvella kasvarissa on taas tilaa tavaroiden säilyttämiseen kun multakaukalot eivät ole tiellä! Näin mennään ainakin siihen asti kunnes saadaan jotakin kunnollista varastotilaa.


Taimiteutarilta mukaan lähti myös kolme ihanaa uutta puuta<3 Kuvan kirsikkaluumu (Prunus cerasiflera, Podarok St.petersburg eli Pietarin lahja) hurmasi alkavalla kukinnallaan ja tuli hankittua hetken mielijohteesta;) Mutta koska setä musta oli mukana niin paikka sille kuitenkin oli löydyttävä ennen ostopäätöstä (siis eihän mitään kasvia VOI ostaa niin, ettei tiedä mihin sen istuttaisi, eihän?!;DD). Istutamme sen samaan riviin päärynän ja omenoiden kanssa, tuohon heinäseiväsaidan vierelle, yksi paikka siinä on vielä vapaana:)

Harkitut hankinnat olivat sitten kirsikka `Huvimaja` ja koristeomenapuu `Aamurusko`. Aamuruskosta tulee "koulunaloittamispuu" keskimmäisellemme, vanhimmaiselle istutettiin rautatienomenapuu kolme vuotta sitten. Leijailin koko eilisen päivän pilvissä ja iloitsin näistä uusista taimista, toivottavasti ne kasvavat ja kukoistavat perheemme iloksi ja ravinnoksi vuosia ja vuosia!


Eilen toteutin jo alku keväästä keksimäni idean! Nähtäväksi jää miten tämä homma toimii, unohdin tohkeissani muuten sen imupaperinkin tuolta petrimaljan pohjalta, mutta seurailen siemeniä ja suihkuttelen kosteutta lisää tarvittaessa, jospa sieltä jokunen kurpitsan siemen itäisi, niin voisin sitten siirtää ne jatkamaan kasvuaan multaan.




Kasvari siis sai kuurauksensa sateisena vapunpäivänä, koska multahommelit eivät räntäsateessa oikein houkutelleet:( Hyvä niin, nyt on lasit kirkkaana ja toivottavasti myös talvehtineet vihannespunkit saivat kyytiä kun pyyhin puuosat mäntysuopaliuoksella! Ikkunat alkavat kyllä olla jo aika huollon tarpeessa, huoh mikä homma, taitaa siirtyä hamaan tulevaisuuteen.


Sain myös multiin kaikki loput sipulit ja juurakot. Jätin ne kylmästi kasvarin lattialle harsoon kieritettynä. Kastelin alkuunsa aika niukasti kun vielä on niin kylmiä öitäkin ollut. Märkä ja kylmä ei ole koskaan oikein hyvä yhdistelmä:/ Ompelupöydällä on rivissä tämän kevään hankinnat paikallisesta Lidl:stä. Mm. haisevia ananasliljoja, tänä vuonna värikkäillä kukilla;) Viime vuotisista sipuliesta mätäni osa jo syksyllä ja yhden hautasin syvälle maahan, jännä nähdä nouseeko se lauhan talven jälkeen. Nämä kaikki kuvan sipuloisethan on muuten mahdollista säilyttää seuraavaan kasvukauteen daalian juurakoiden tapaan. Noista tuo Nerine minulla jo olikin vaaleanpunaisena ja sen säilytin talven ihan samassa ruukussaan. Nyt siinä on jo mukavasti eloa, toivottavasti näkisin sen kukinnan jo tänä kesänä. Tuon vaaleanpunaisen callan ajattelin istuttaa varjotarhaan ihan maahan ja nostaa sitten daalioiden kanssa sisälle talveksi, siis mikäli on jotakin nostettavaa;D. Kyllähän nämäkin jo unelmissani kasvavat ja kukoistavat kovasti, eri asia sitten on miten käytännössä onnistuvat, vaan on tämä niin ihanaa aikaa, ilmassa on suuren odotuksen tunnelmaa<3
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, nyt onkin pitkästä aikaa edessä täysi viikko ilman ylimääräisiä vapaita:( Onneksi sunnuntaina on kuitenkin äitienpäivä, toivottavasti minua silloin hemmotellaan<3

13 kommenttia:

  1. Mulla on pelkästään hyviä kokemuksia GreenCaren mullasta. Mulla on taimille kokeilussa nyt niiden grobioottimulta. Näin työn kautta niiden multatestauksia ja grobiootin osalta ne olivat tosi mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mukava kuulla mielipiteesi tuosta mullasta, minua vähän jänskätti vaihtaa merkkiä:)

      Poista
  2. Kaikkea kivaa olet ahkeroinut. Kyllä minäkin hetkenmielijohteesta löytöjä ostelen ja jonnekkin ne aina mahtuu..hih

    VastaaPoista
  3. Wau mikä kasvihuone ja mitkä ostokset! Olen aivan myyty! Ihanasti kuvasit tuon pilvissä leijumisen, tuo tunne on tuttu :) Minulla on myös kirsikkaluumu (punainen paroni), mutta hitsi kun se taitaa tarvita samansukuisen pölyttäjän, saanko tulla puuni kanssa käymään sinne Pietarin lahjaa moikkaamaan, hih. Kiitos multa- ja kasvatusvinkeistä, minä kun vasta aloittelen kasvihuone-elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kun paroni vaan takakonttiin ja tänne pölyttymään;) Pietarin lahjan pitäisi olla itsepölytteinen, vaan ei kaverikaan pahitteeksi olisi. Nyt vaan oikeasti ei taida enää mahtua mihinkään, ellei raivata luonnon puustoa alapihalta, hm:D

      Poista
  4. Sun taimet on jo valtavia!
    Olen itse heivannut jo viikko sitten kaikki pikkutaimetkin kasvihuoneeseen. Kyllä ne siellä pientä yöpakkasta kestävät. En ole edes käärinyt mihinkään harsoihin. Vähän jännitin tämän aamuista lumisadetta,mutta kaikki oli hyvin kasvarissa.
    Meilläkin on Taimiteutarista hankittu "Huvimaja" -kirsikka. Hyvin on viihtynyt ja kasvanut. Mutta yleensä rastaat ehtivät ennen meitä poimimaan satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo kasvivalo kasvattaa ja varsinkin kukittaa kasveja kovasti. Kyllä nyt ovat olleetkin yöt tosi kylmiä, ihmeesti nuo vaan kasvit ovat kestäneet, vain särkyneensydämmen lehdissä olen huomannut pientä vioittumista. Rastaat, nuo vietävän marjavarkaat:(

      Poista
  5. Hei,

    Oletko kuullut Puutarhaliiton järjestämästä Avoimet puutarhat -tapahtumasta? Tutustuimme blogiisi ja mielestämme puutarhasi voisi sopia hienosti tapahtumaamme. Lisätietoja saat sivuiltamme www.avoimetpuutarhat.fi.
    Lähetämme myös mielellämme Sinulle sähköpostia, jos välität meille sähköpostiosoitteesi
    osoitteeseen bongaa.puutarha@puutarhaliitto.fi

    Ystävällisin terveisin,
    Puutarhaliitto ry / Avoimet puutarhat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vain, mielellänihän minä osallistuisin, vaan puutarha on vielä niin nuori ja keskeneräinen. Joku vuosi kyllä rohkaisen mieleni ja avaan puutarhan, sen aika vain ei ole ihan vielä!

      Poista
    2. Hei!

      Kiitos vastauksestasi!

      Myös keskeneräiset puutarhat ovat tervetulleita mukaan teemapäivään! Kävijät näkevät mielellään erilaisia ja eri vaiheissa olevia puutarhoja!

      Toivottavasti rohkaistut lähtemään mukaan!

      Avoimet puutarhat / Jaana

      Poista
    3. No ihan totta, kyllähän sitä itsekin vieraana olisi hauska nähdä puutarhan kasvua ja kehitystä, onhan tämäkin tontti muuttunut melkoisesti viidessä vuodessa! Alun metsäpusikosta ollaan edetty jo pitkälle;)

      Poista
  6. Blogissani on sinulle haaste! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!