sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Gullö Gård



Olipahan varsinaisen mukava äitienpäivä aamu!! Heräsin aamulla varhain puuhastelemaan omiani ja odottelemaan perheen heräämistä. Löysin aamuvuoroon lähteneen setä mustan jättämän paketin keittiön pöydältä ja lapset olivat jälleen askarrelleet ihania lahjoja <3 Olipa mukana yksi tuoksuherneen versokin, kylvettynä itse koristeltuun pahvimukiin:)
Aamu touhujen jälkeen suuntasin auton kohti Tammisaarta ja Gullön kartanoa. Matkalla koukkasimme puutarhakierrokselle ystävän pihalle. Sieltä sitten jatkoimme yhdessä ihastelemaan Gullön kuuluisia narsisseja. Kapeata tietä jonkin matkaa ajettuamme, saavuimme hurmaavaan kartano miljööseen. Kartano itsessään oli yksityiskäytössä, emmekä kehdaneet mennä sinne, mutta voitte vain arvata kuinka Mamman tekikään mieli mennä kurkistamaan pihalla seisovaan valtavaan kasvihuoneeseen:) Hillitsin kuitenkin itseni ja keskityin ihailemaan narsisseja.



500 metrin pituisen reitin varrelle on istutettu 30 000 narsissia!! Ja löytyihän sieltä melkoinen pläntti myös tuota keisarinpikarilijaakin. Harmi vain kun olivat vielä nuppuisina, mutta tuoksunsa oli "huumaavaa";D




Narsisseja oli paljon! Vaikka paljon oli vielä avautumattomiakin, niin silti näky oli huikea!




Tavallisen kallioisen metsän maisemissa narsissit näyttivät jotenkin epätodelliselta kaikessa loistossaan.


Tällä lajikkeella oli valtavat kukat!


Olisikohan tämä `Mount Hood`? Aiemmin olivat lajike-nimet kuulemma olleet esillä, mutta nyt silmiini ei osunut kuin keisarinpikarililjojen kyltti. Varmasti oli talven tuulet vieneet kyltit mennessään.




Ihastuin noihin yksinkertaisiin harmaisiin penkkeihin, joita oli matkan varrelle tuotu. Tuollaisia haluaisin meille Tammelaankin!




Suosittelen tätä kohdetta ehdottomasti kaikille sipulikukkien ystäville. Polku on virallisesti avoinna vielä 17.5 asti ja onkin silloin varmasti kauneimmillaan, kun loputkin narsissit saavat kukkansa auki<3

9 kommenttia:

  1. Näyttää upealta. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  2. Todella upean näköistä. En ole tuollaisesta paikasta ennen kuullutkaan. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Vautsi. Tuo on ollut meilläkin kevätretkilistalla. Pitäisi nyt vaan lähteä joku päivä ajelemaan ja tutustumaan ihkuihin narskuihin =) Kiva kun vähän esittelit paikkaa ennakkoon, kun ei olla aiemmin käyty tuolla

    VastaaPoista
  4. Ihana paikka! Wautsi, olispa aikaa tuolla käymään.

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuutta, mikä narsissimeri !

    VastaaPoista
  6. Olen tuosta paikasta kuullut, mutta en ole käynyt paikan päällä. Näyttää huikealta! Josko minä pääsisin ensi keväänä. Luulen, että tänä keväänä ei enää onnistu.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista! Suosittelen paikkaa kyllä ehdottomasti kaikille narsissien ystäville. Sinne kannattaa lähteä ihan ajan kanssa, vaikkei polun kiertämiseen kovin kauan aikaa kuluisikaan, kannattaa välillä istahtaa reitin varsien penkeille, vain ihastelemaan näkymiä<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!