tiistai 9. kesäkuuta 2015

Nuppula 2015


Saimme viettää ihanan päivän viime sunnuntaina, kun kauan odottamani Nuppulan taimivaihto käynnistyi Karjaalla Nupun puutarhassa. Paikalla oli hurjasti väkeä jo heti kymmeneltä ja hulinoita riitti pitkälle iltapäivään! Olin liikkeellä vain yhden lapsen kanssa, joten tilanne oli koko ajan hallinnassa, ainakin melkein ;D Hurahdin jo heti etupihalle saapuessani, sillä heti talon edessä oli tarjolla Enno Talun saniaiset ja muut herkkukasvit. Tunnustan, repsahdin, mutta annan sen itselleni anteeksi, sillä enhän millään voinut vastustaa niitä kaikkia herkkuja:) Kassiin sujahti seitsemän uutta saniaista, joita olin jo etukäteen googletellut, sillä Enno oli laittanut listan saniaisistaan jo etukäteen Klorofyllin tapahtumaan liittyvään keskusteluun. Häneltä ostin myös yhden uuden hiipan (`Orangekönigin`) ja ihanan kielon. Näistä sitten joskus lisää kunhan saan kuvattua ne istutettuna.


Seuralaiseni löysi ikäistään leikkiseuraa ja Mamma sai katsella kasvitarjontaa kaikessa rauhassa<3


Entinen hiekkalaatikko on hurmaava kaikkine yksityiskohtineen!


Nupun puutarha on ihanasti kahdessa kerroksessa ja rinteet on täynnä mitä erikoisempia kasveja. Joka ikinen kerta tuolta puutarhasta löytää jotakin uutta ja ihmeellistä!


Huolellisesti rajattuja istutusalueita, enkä nähnyt muuten missään yhtäkään rikkaruohoa:)


Hedelmäpuut kukkivat kauniisti, pienelle pihalle tällainen pilaripuu on sitten juuri passeli!



Tässä vielä ostokseni, joista vasta ihan muutama taimi on päässyt Tammelan multiin. Jospa tulevana lauantaina pääsisin oikein kunnolla näiden kimppuun. Kaikki muut taimet voisin jo hyvinkin istuttaa, vain samettisumakin vesan ruukutin ja se saa rauhassa kasvatella juuristoaan, vaikka elokuulle asti. Voipi kyllä olla, että joudun samalla tekaisemaan vähän laajennusta alapihan katajanalus penkkiin;D Myös metsänreunan vuohenputkialueita voisi yrittää vallata saniaisille. Ainakin toistaiseksi on viime vuonna alueelle tekemäni penkki ollut melkoisen vapaa vuohenputkesta, vaikken edes kattanut aluetta mitenkään, keräsin vain juuret niin tarkasti pois kuin suinkin pystyin. Ja heti nyppäisen alun pois, kun sen vain huomaan.
Sitten onkin ensi sunnuntaina jo vuorossa uudet reissut ja kaksi uutta mielenkiintoista kohdetta. Hyötyläisystäväni puutarha ja Päivölän iirispellot odottavat, ihanaa!
Mukavaa viikon jatkoa, toivottavasti hurjat ukkosmyrskyt eivät enää aiheuta kiusaa kenellekkään!

7 kommenttia:

  1. Onpa mainion näköinen taimisaalis! Oi, Enno Talun herkut on vertaansa vailla. Odotan kieli pitkällä postausta istutuksistasi :-P

    VastaaPoista
  2. Ihanat taimet hankit. Tosi siistit nuo kivirajaukset. Vau.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, että pääsit tuonne. Näyttää tosi upealta paikalta ja niin herkkuja taimia. Voi kunpa pääsisin ensi vuonna!

    VastaaPoista
  4. Raporttia kasviostoistaodottelen :-) ne kiinnostavat aina eniten...kaunus paikka tuo nuppula ja kivakun pikkuinenkin sai leikkikaverin!

    VastaaPoista
  5. Ohhoh, mikä saalis! Takakontti täynnä kasveja, mikä sen parempaa :D

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista mitä kaikkea ihanaa kasseissa mahtaa ollakaan =D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!