sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lisää puutarhakuulumisia



No nyt pukkaa Mammalta postausta postauksen perään;D Olenkohan vielä koskaan postannut kolmea samana päivänä, hihi!? Vaan ei voi mitään, viime päivien muut kiireet ovat vieneet voimani, eikä postailuun ole ollut aikaa tai voimia. Töissä ollaan muutettu uusiin tiloihin, lasten synttärit, pikarien kuvausilta ja sukulaisvierailu, ovat pitäneet kiireisenä. Nyt kuitenkin vähän toivottavasti helpottaa ja saisin vietettyä pian alkavan kesäkuun vähän hitaammissa merkeissä, vain enemmän puutarhasta nautiskellen. Tosin kasvihuone on edelleen laittamatta (onneksi vain muutama tomaatin taimi tänä vuonna), koulittavaakin olisi ja uusia taimia tuli istutettavaksi eilen Marketanpuiston markkinoilta, joten eiköhän se kesäkuukin kulu osittain työn merkeissä. Vaan on se niin ihanaa työtä, en valita yhtään!
Kaiken kiireen keskellä olen kuitenkin onneksi kerinnyt kuvailemaan. Hedelmäpuut kukkivat tänä vuonna yltäkylläisen runsaina ja kimalaisiakin niissä näkyi jonkin verran. Lieneekö saataisiin jo tänä syksynä vähän enemmän satoakin?!


Kasvimaalla jo siemenet itää mukavasti ja alue on vielä niin ihanan rikkaruohoton:)










Erilaiset saniaiset nousevat rullina kohti valoa<3 Ilmeisesti vain yksi viime vuonna istutetuista saniaisista ei selvinnyt talvesta. Ostin Aivarilta viime vuonna useita ja muistan hyvin kuinka hän mainitsi yhden niistä pitävän enemmän vähän kuivemmasta kasvupaikasta. No arvatkaapa vaan, muistinko enää kotona mikä se niistä oli, eikä saniaiskirjastanikaan asia selvinnyt. Uskompa, että nyt arvoitus sitten viimein ratkesi, kuollut yksilö oli suhteellisen kosteassa paikassa, jossa saattoi olla kosteutta aika lailla myös talven aikana.




Sinikämmen näyttäisi viihtyvän ja varjonäkkikin on muutaman kukkansa jälkeen kasvattanut upeat lehdet itselleen.


Löysin viimein ruohokanukan taimen! Tämä on kanadanruohokanukka Cornus canadensis. Tuskin kukkii vielä tänä vuonna, mutta lehdetkin ovat niin kauniit.


Tässä viimein kuva kerrotusta vaaleasta mukulaleinikistä<3 Tämä oli haasteellinen kuvattava, sillä aika nopeasti illasta terälehdet sulkeutuivat ja auringossa kuvaaminen ei kamerallani oikein onnistu.


Suloinen luhtaesikko on kauniin värinen harmaata kiveä vasten<3 Palloesikoiden kuihduttua, tämä on ollut suuri ilo. Toivottavasti saan tätä tulevaisuudessa levitettyä vielä laajemmalle alalle.



Useita erilaisia vaaleita narsisseja kukkii ympäri tonttia.

Arisaema amurense


Vielä vuokotkin jaksaa kukkia<3


Hurtanheisi (Viburnum lantanoides) on hieman kasvanut viime vuodesta:)


Ensimmäinen jalkalehden kukkakin pilkistää isojen lehtien välistä. Ellen olisi oikein tarkasti kurkkinut lehtien väliin, olisi kukka jäänyt kyllä huomaamatta.



Tähän neidonhiuspuun energiaa uhkuvaan kuvaan on hyvä lopettaa tämä kolmen postauksen maratooni tällä kertaa. Paljon vei viime talvi mennessään, mutta niin uskomatonta kuin se onkin, on tämä elävä fossiili voimakkaasti elossa, eikä ole palelluttanut edes oksien kärkiään!!

Näihin eloisiin kuviin ja tunnelmiin, päätän siis maratoonini tältä päivältä:)

8 kommenttia:

  1. Minunkin hurtanheisi selvisi talvesta ja on kasvattanut hivenen pituuttakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta on aina tavata rakas kasvi talven "eron" jälkeen ja seurata sen kasvua<3

      Poista
  2. Hauskan näköisiä saniaisia Sinulla. Onko tuo yksi 'Ursula's red'? Itse tilasin sellaisen tänä keväänä Viherpeukuilta. Näyttää vähän samannäköiseltä.
    Luhtaesikko on kaunis. Esikoita pitää nyt vaan saada lisää.
    Minullakin on nyt ensimmäinen kärsäkalla. Saa nähdä rupeaako kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm, mikähän tuon nimi nyt olikaan... Tilasin sen keväällä Kauppilasta. Jahas sähköpostistahan se nimi löytyi eli tämä on Athyrium nipponicum var.pictum Burgundy Lace. Pitkä ja vaikea nimi:)
      Esikoita minäkin kaipaan lisää, taas on vähän siemenkylvöjä tulossa, mutta niiden selviäminen talvesta enkin sitten aina vähän niin ja näin. Valmiit taimet pärjää paremmin.
      Huomasin tässä, että minulle on tainnut käydä samoin kuin Saaripalstan Sailalle noiden kärsäkallojen kanssa. Olen ostanut saman "kärsän" kahdella eri nimellä:)

      Poista
  3. Ihanuuksia on puutarhasi pullollaan! Nuo saniaiset ja sinikämmen ja vaikka mitä. Tämä on mahtavaa aikaa =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tytöt kommenteistanne! On niin ihanaa jakaa näitä puutarhakuvia kanssanne<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!