lauantai 5. marraskuuta 2016

Vanhoja muistellen


Niimpä se talvi sitten tuli ihan kuin povattiinkin ja elo jotenkin rauhoittui yhdessä yössä, samalla kun lumi peitti hiljalleen maan. Koska syksyni oli melko hektinen ja fyysisestikin aika rasittava, tuli tämä rauhoittuminen minulle jotenkin kuin ennenaikaisena joululahjana<3 Päätin jo viime viikonloppuna, että seuraava viikonvaihde kuluisi levätessä ja tänään olenkin oikeastaan vain loikoillut sohvalla ;) No käytiin me kaupasta hakemassa vähän linnuille lisää apetta. Otettiin viime vuoden tapaan auringonkukansiemeniä ja talipalloja. Niiden lisäksi ajateltiin hemmotella siivekkäitä tänä talvena myös maapähkinöillä, nam<3 Tosin oravat taitavat kyllä viedä osansa. Aloitin ruokinnan jo alkuviikosta, vähän ennen lumisadetta. Ihmettelin kun tintit löysivät lähes välittömästi tiensä lintulaudalle, mistä ne niin nopeasti tajusivat ruokinnan alkaneen?!

Lumen tulo toi ruokinnan lisäksi tullessaan jännittävän muutoksen, pihalla liikkuvien eläinten seuraamiseen. Lumisessa maassa risteilee jos minkäkin eläimen jälkiä. Jäniksiä on ihan hirmuisesti (onneksi olen tänä vuonna suojannut erityisen huolellisesti) ja olipa myös joku kissakin kuljeksinut ympäri pihaa. Ihan lähellä ei naapureissa tietääksemme ole kissaa, joten vähän ihmetellään mistä asti kisuli on meille eksynyt? Vaan katti on meille kyllä enemmän kuin tervetullut, hiirien jälkiä oli myös kaikkialla:)




Postauksen kuvat keräsin vanhoista syksyisistä kuvista, sillä luminen maisema ei ole kuitenkaan houkuttanut tarttumaan kameraan. Luin aamulla Hernepensaskujanne blogista postauksen Jorin vierailusta Hankolaisessa kukkakaupassa ja sen myötä aloin muistelemaan omia vuosien takaisia alkutalven kukkaostoksiani. Kuinka kasvit voivatkin jäädä niin lähtemättömästi mieleen?! Eniten kaipaan Multiflora hyasinttejäni ja jouluruusujen kauneutta<3


Myös tämä hempukkainen syklaami on jäänyt mieleeni vuosien takaa. Ei kait tässä auta kuin ensi viikolla suunnata itsekkin kukkakauppa kierrokselle;) Lisäksi joka vuotinen askartelukipinä näyttäisi taas nostavan päätään. Sammaleet ja tammenterhojen hattuset odottavat kasvarissa, toivottavasti ilmat lauhtuvat pian sen verran, että siellä tarkenisi askarrella. Olisipa puolilämmin autotalli<3


Loppuun vielä yksi ajankohtainen muisto vuosien takaa. Valaiskoon tämä kurpitsa pimeän lauantai-illan<3 Kaikille vielä oikein rauhallista pyhäinpäivää!

19 kommenttia:

  1. Hyvää pyhäinpäivää. Lumisade lopettaa puutarhatyöt kuin seinään. Kerrankin malttaa levätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja vielä kun lunta tuli noin hintsusti, ettei tarvinnut kolaakaan ottaa esille;D

      Poista
  2. Aina se talven tulo vähän yllättää;)
    Hienot kukkakuvat. Monikukkainen hyasintti kuuluu lempi joulukukkiini:)
    Hyvää pyhäinpäivää sinullekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun löytäisin pian tuon Multifloran jostakin<3 Pitäisi varmaankin ehtiä joskus käymään kukkakauppakierroksella:)

      Poista
  3. Minä jo ehdin luulla, että jouluruususi ovat noin hyvällä nupulla ;) Harmi, että jouluruusun nuppuni ehtivät jäätyä. Ne olivat jo aika hyvällä mallilla. Odotin niiden kehitystä enemmän kuin joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vähän kurkistelin omia puutarhaan istutettuja jouluruusujani, mutta mitään nuppuihin viittaavaa en havainnut:( Eiköhän nuo sinun jouluruususi jatka sitten keväällä siitä mihin nyt jäivät <3

      Poista
  4. Kauniita kukka-asetelmia. Meilläkin on kevyt lumipeite maassa. Tekee maisemasta todella kauniin. - Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä välin lunta on kerinnytkin tulla aika paljon lisää:) Vaan nyt taitaa tosin ennustuksissa olla sadetta luvassa, joten siinäpä ne lumet taitavat hävitä yhtä nopeasti kuin tulivatkin!

      Poista
  5. Hyvää pyhäinpäivää sinulle! Kauniit kukka-asetelmat.
    Niin sitä kuvittelee, ettei puutarhuri selviä talvesta hengissä ja yhtä varmasti löytyy kaikenlaista touhua tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä sitä puuhaa onneksi on aina tarjolla, ei tässä ihan toimettomana tarvitse lorvailla ;)

      Poista
  6. Kaunis syklaami ja talviset asetelmat! Rauhallista marraskuuta, nautitaan kiireettömyydestä.

    VastaaPoista
  7. Ei oikein innosta tosiaan tuonne ulos mennä. Kauniita kukkia ja asetelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tuli hurjasti, nyt on ollut ainakin ihan pakko olla ulkona kolaamassa. Sytyttelin eilen vähän kynttilöitäkin ja lapset teki muutaman lumilyhdyn<3

      Poista
  8. Upeita kukkia ja asetelmia!

    Minulla jäi ulkoruukut tyhjentämättä ajoissa, ja nyt niitä saa sulatella kylppärissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamala raahaaminen noissa jäätyneissä ruukuissa:( Saattaisivat nuo kyllä nyt pian sulaa ulkonakin, mikäli ennusteisiin on yhtään uskominen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!