tiistai 25. helmikuuta 2014

Kevättä rinnassa



Pikainen silmäys teidän blogiystävieni postauksiin, varmisti jo sen mitä olen epäillyt jo jonkin aikaa. Nimittäin KEVÄT on tosiaankin saapunut<3 Ihania piippoja ja varsia nousee maasta ja jossakin jo lumikellotkin kukkivat, voi tätä riemua! Nyt saadaan hyvitystä viime kevään tuskaisista piina viikoista, kun tuntui ettei kevät tule laisinkaan.
Sain viikonloppuna kimpun tulppaaneja ja ostin ensimmäiset helmililjat<3
Sunnuntaina koulin terhakoita pelakan taimia omiin purkkeihinsa ja huomasin jo nyt olevani pian pulassa taimieni kanssa, mihin ihmeeseen saan kaikki mahtumaan!!? Tulevana viikonloppuna alkaa hyvä kuun vaihe kylvöille, joten lisää kylvöksiä on tiedossa, johonkin ne on vain mahdutettava;D


Tänään paistoi aurinko pitkästä aikaa ja ryntäsin heti töiden jälkeen ulos kuvailemaan. Lumikellot kasvavat tuossa kasvihuoneen päädyssä, ehkä hieman liian varjoisessa paikassa, joten ovat vasta pikkuruisia piippoja. Täytyykin istuttaa niitä lisää paikkoihin, joihin aurinko paistaa paremmin.




Omenapuita olen katsastellut jo jonkin aikaa sillä silmällä! Pikkuruiset puut ovatkin jo kasvaneet niin korkeiksi, että tänä keväänä en enää yletykään leikkaamaan niitä kokonaan maasta käsin. Täytyy joko kiivetä tai sitten hommata varrelliset sakset. Leikkaaminen on alkanut vuosi vuodelta tuntua hieman helpommalta ja silmä on tottunut näkemään leikattavat oksat. Kävin viime keväänä paikallisen "leikkaaja-mestarin" opissa Lohjan museon puutarhassa ja sain paljon hyviä neuvoja. Vieläkin joudun kyllä varmasti kiertämään puut eräänkin kerran ympäri, pähkäillessäni leikattavien oksien suhteen. Sisäänpäin kasvavat ja toisiaan hankaavat oksat on helppo nähdä ja napsaista pois, mutta mm. vähänkin isompien oksien kanssa olen ymmyrkäisenä?! Leikatako alimpia oksia kokonaan pois, kun ne joka vuosi hankaloittavat verkkojen asentamista ja taipuvat päistä ylöspäin!?



 Ja näin on päässyt käymään kahdessa puussa:( Vaikka minusta tuntuu, että olen tosi aktiivisesti tarkkaillut näitä puita ja koittanut pitää nistä oikein hyvää huolta, niin siitä huolimatta vasta nyt huomasin, että tukinauha oli jäänyt oksan hankaan sisälle. Onneksi sain nauhat kuitenkin ihan vetämällä irti, mutta mietin jotta heikentääkö tuo syntynyt lovi oksan kestoa tulevina vuosina, varsinkin kun oksat ovat jääneet taivuttamatta ja kasvavat kaukana optimaalisesta 90 asteen kulmasta. Tuet ovat lisäksi olleet ihan liian kauan paikoillaan ja tukipiste ollut liian korkealla, lieneekö juurensa kasvaneet kunnolla kun tuuli ei ole päässyt latvuksia kunnolla heiluttelemaan?! Nyt kun poistan verkot, niin seipäätkin saavat luvan lähteä ja puiden on sen jälkeen pärjättävä ihan omillaan!


Päärynäpuuta en ole leikannut ollenkaan, sillä niin taimistolta suositeltiin. Kuinka te olette toimineet? Oletteko leikanneet? Entä taivutelleet?


Lopuksi vielä yleiskuva tämän hetken lumitilanteesta, elikkäs lunta ei oikeastaan ole yhtään, ihanaa<3 Etualalla näkyy lapsille jäädytetyn luistinradan rippeet ja vaikka monet tuttavistani haikailevatkin vielä talven perään, niin meillä ollaan jo ihan kevät fiiliksissä, myös lapset fillaroivat jo täysillä ja hakevat kesä leluja varastosta kiihtyvällä tahdilla!
Siis oikein keväistä viikon jatkoa kaikille, fiilistellään kevättä ainakin niin kauan ennen kuin mahdollinen takatalvi iskee!

P.S Kuulimme äsken lasten kanssa kuinka ilmeisesti helmipöllö huhuili pimeässä, kuopus huhuili vastaan ja sai jopa varovaisen vastahuhuilun takaisin;)

lauantai 15. helmikuuta 2014

Siitepölytiedote


Vaikka perheeseemme kuuluukin kaksi pientä siitepölyallergikkoa, olen silti innoissani tästä eilen kuulemastani uutisesta. Eilen siis uutisoitiin siitepölykauden alkaneen pähkinäpensaan ja lepän kukkiessa, täällä eteläisessä suomessa! Tontillamme kasvaa paljon pähkinäpensasta ja riensinkin heti aamusta hypistelemään norkkoja. Ainakaan meillä eivät kyllä lapset ole vielä valitelleet yhtään silmiään, enkä vielä saanut norkoista sormiini yhtään siitepölyäkään, mutta notkeita olivat jo ja ehkä vähän pörhistyneitäkin;) Riippuu varmasti paljon tulevista säistä, milloin saan alkaa lääkitsemään tukkoisia neniä ja kirveleviä silmiä:( Onneksi oireet ovat heillä kuitenkin sen verran lievät, että pysyvät lääkkeiden avulla täysin oireettomina.

Käytiin vielä iltapäivällä retkellä läheisessä pähkinälehdossa ja totta vie joistakin norkoista irtosi jo ihan kunnolla siitepölyä!! Lämpimillä kasvupaikoilla pähkinän siitepölyt siis todellakin jo pöllyävät.


Kuvailin samalla kevään edistymistä pihapiirissämme, vaikka sää olikin harmaa ja kuvat sen mukaisia:( Valkoisten punahattujen siemensato on kelvannut linnuille tai sitten ovat varisseet talven tuulissa!



Tässä lumitilanne! Pelloilla lunta on jäljellä ripaus ja metsän puolella maa on täysin lumeton <3
Tähän kohtaan nousevat aina kevään ensimmäiset sinivuokot, voi jestas miten odotankaan vuokkosia!



Mielestäni sireenien ja terttuseljan silmut ovat jo mukavasti pullistuneet!




Kiersin vähän katsastelemassa kovien pakkasien aiheuttamia paleltumisia, mutta vaikea kait noista on vielä oikein ottaa selvää. Eniten olen pelännyt magnoliani hyvinvoinnin puolesta, mutta toivottavasti turhään, sillä ainakaan sen oksat eivät ole yhtään mustuneet ja silmutkin näyttäisivät olevan elossa!
Jalohortensia Twist-n-Shout on mitä luultavimmin palelluttanut oksankärkensä, mutta toivottavasti siitä lähtee uusia versoja kasvuun alhaalta, talvensuojaturpeen suojista!
Pikkuruinen alppiruusun taimi näyttää ainakin vielä ihan hyvinvoivalta, täytyy kuitenkin muistaa pian laittaa vaikka havuista sille vähän varjostusta, keväisen auringon paisteen varalle!

Tein aamulla tämän vuoden ensimmäisen taimitilauksen, syntymäpäivä lahjan itselleni;D Toivottavasti saan tällä kertaa edes melkein kaikki tilaamani kasvit, toisin kuin viime keväänä. Tilasin silloin pelakoita Pukin puutarhalta ja olin kyllä vähän pettynyt kun niin moni tilaamani pistokas jäi tulematta:(

Mukavaa viikonloppua kaikille ja muistakaahan hoivata kylvöksiänne:)

P.S Jo neljä nuokkulaukan siementä on itänyt, ihanaa<3


lauantai 8. helmikuuta 2014

Parhaat siemenvinkit haaste




Sain kivan haasteen Karolinalta Karolinan puutarha blogista. Haasteeseen kuuluu jakaa eteenpäin parhaiksi koetut siemenvinkit ja niksit. Selasin vanhoja kuvakansioitani läpi ja tulihan sieltä monelaista siemenestä kasvatettua kasvia vastaan. Paljon sitä on tosiaan tässä viiden vuoden aikana saanutkin kasvamaan, vaikka aina on tuntunutkin siltä ettei aika riitä mihinkään. Rakentamisen, töiden ja lastenhoidon lomassa sitten kuitenkin on moni kasvi saanut alkunsa siemenestä asti;)

Ja joitakin itämisiä on saanut odotella vielä ihan kiitettävän pitkän ajankin! Ylemmässä kuvassa on tämän viikon suuri/pieni ilon aiheeni, viimeinkin itänyt yksi nuokkulaukan (Allium insubricum) siemen!! Kylvin nämä siemenet vuosi sitten tammikuussa ja tein ohjeiden mukaiset kylmäkäsittelyt ja muut kommervenkin, vaan koko kesän oli purkki vain tasaisen ruskeana ja viimein loppukesästä kun alkoi vihertää, niin olikin sammalkasvusto vallannut koko purkin:) En kuitenkaan vielä "heittänyt kirvestä kaivoon", vaan jätin purkin muiden itämättömien purkkien kanssa kasvihuoneen seinustalle talveksi saamaan oikein kunnon kylmäkäsittelyä. Nyt sitten kun ne pakkaset viimein tulivat niin purkki oli täysin ilman lumen suojaa pakkasen armoilla. Joku aika sitten nappasin purkin kulkeissani sisälle lampun alle ja kuinkas ollakkaan alkoi tuo pieni juuren pätkä sitten työntyä ulos yhdestä siemenestä, voi onnea<3 <3
Toisessa kuvassa taas on pieniä varjoliljan alkuja siemenistä, jotka olen kerännyt tammikuussa hangen päällä olleista siemenkodista. Noidenkin itäminen taisi kestää sen reilun vuoden, joten kärsivällisyyttä tässä hommassa todella tarvitaan;)




Pikkuruiset pelargonioiden siemenet olivat tänäkin vuonna todella kiireisiä;) Kylvin siemenet viikko sitten lauantaina ja nyt keskiviikkona olivat jo työntyneet ylös mullasta. Tuo ylempi kuva on otettu niistä juuri äsken. Viime vuonna kylvin alemman kuvan Raspberry Ripplen vasta maaliskuussa ja kasvit kerkisivät ihan mukavan kokoisiksi ja kukkivat pitkälle syksyyn. Jännä nähdä miten nyt käy, aikaistuuko kukinnan alkaminen kun kylvöt tuli tehtyä jo nyt?!
Tämä ei ole enää kylvöniksi, mutta liittyy kuitenkin pelargonioiden kasvatukseen. Laitoin viime vuonna ihan alku kesästä kerroksen nurmisilppua yhteen pelargonioiden istutusastiaan ja aion todellakin tehdä samoin ensi kesänä kaikille!! Kasvu ja kukinta oli selvästi runsaampaa ja multakin pysyi kosteampana. Pieni homma, mutta suuri vaikutus kasvin hyvinvointiin!



Tämä petunia on suosikkini! Jo kahtena keväänä olen kylvänyt näiden siemenet maaliskuussa ja kasvatus on onnistunut hyvin, ilman mitään erikoisia kommervenkkejä. En ole edes pahemmin latvonut näitä ja silti kukinta on ollut ihanan runsasta. Vaikken tiedä miten saankaan taas kaikki esikasvatettavat mahtumaan kotiimme, olen siitä huolimatta ostanut jälleen kaksi pussia näiden ihanaisten hörhelöiden siemeniä:)



Tuoksuherneitä laitan joka kevät esikasvatukseen vasta kasvihuoneeseen. Jos onni suo, niin tänä vuonna kasvihuoneen nurkalle pääsevät levittämään hurmaavaa tuoksuaan Hyötykasviyhdistykseltä tilaamani `Madame Butterfly`:n siemenet.


Keijunmekko on kuulunut myös monena vuonna esikasvattamieni kesäkukkien joukkoon. Nyt viime keväänä jätin esikasvatuksen väliin kun luulin saaneeni edellisen kesän mekot talvetettua onnistuneesti, mutta toisin kävi. Kun siirsin toukokuussa amppelit ulos, niin nehän paloivat ja kuivettuivat heti kättelyssä. Olisi pitänyt kiikutella niitä edes takaisin ja totuttaa paremmin ulkoilmaan ja auringon paisteeseen. Pitäisiköhän taas muuten laittaa muutama mekon siemen purkkiin, ehkä ne vielä kerkiäisivätkin??!




 

Sitten erilaiset unikot<3 Kestosuosikkejani, joita on joka kesä pitänyt kokeilla jonkin verran. Kaikista upeimpia ovat ehdottomasti olleet viime kesänä kasvaneet unikot, joiden siemenet sain Saaripalstan Sailalta. Jestas ne osasivatkin olla ihania!! Olimme juuri ennen kukintaa lähdössä viikoksi maalle ja pelkäsin etten kerkiäisi takaisin kotiin ennen kukinnan loppumista. Mikä upea näky minua kohtasikaan kun kotiin tultuamme kipaisin heti kurkistamaan tilanteen. Mitkään toiset unikot eivät ole vielä koskaan yltäneet samoihin mittoihin näiden kanssa, ovat samassa kasvupaikassakin kasvaessaan olleet paljon kituliaampia ja kukkansa vaatimattoman pieniä. Näitä siis ensi keväänä kylväisen vähän joka nurkalle;)



Hyötypuolelta ovat parhaiten mieleeni jääneet tietysti tomaatit, kurkut ja kurpitsat. Tänä vuonna ajattelin ensimmäisen kerran kokeilla isoja tomaatteja, lajikkeena ihanan raitainen `Tigerella`. Tomaattien kylvöajankohdaksi on minulla vakiintunut äitini syntymäpäivä 13.3.
Kurpitsat kylvän vasta ihan huhtikuun lopussa tai jopa toukokuun alussa ja ihan hyvin ovat kerinneet, joskus jopa niin hyvin, että olen luullut niiden peittävän alleen koko kasvihuoneen;D





Perennojakin on tullut kylvettyä jo jos jonkinmoista. Muutamia akileijoja (kuvassa viherakileija `Chocolate Soldier`), rauniokilkkaa, siankärsämöä, ritarinkannusta, iisoppeja kaiken värisiä, punahattua (`White Swan`)... Viime kesänä kylvämiäni, mutta vielä kukkimattomia rohtosormustinkukkia odotan kovasti näkeväni kukassa.



Tästä penkistä odotan eniten viime keväänä kylvämieni täpläkellojen (C. takesimana `Bellringers`) kukintaa. Taimet näyttivät viime kesän aikana jopa hieman pelottavan voimakkaan kasvutapansa, uusia taimia kerkisi jo ensimmäisen kesän aikana nousta maasta melkoinen määrä. Myös viime keväänä kylvetyt ranskantulikukat kasvattivat tässä penkissä kesän aikana mahtavat ruusukkeet, toivottavasti kukkisivat ensi kesänä.


Esikoista olen kylvänyt vasta tämän kuvan palloesikon, nyt Jelliton siemenissä olikin muutama esikonsiemenpussi lisää, toivottavasti onnistun niiden kylvöissä! Muistan näiden palloesikoiden kylvöstä vain sen, että ne kasvoivat to-del-la hitaasti ja laitoin ne liian nopeasti liian aurinkoiseen paikkaan ulos, sillä seurauksella, että kaikki muut pikkuruiset taimet kärähtivät ja vain tämä yksi sitkeä sissi selvisi lopulta hengissä! Vinkkinä siis esikoiden kylvöihin, jotta tykkäävät ainakin elonsa alkumetreillä oleilla suojassa suoralta auringon paisteelta:)



Näiden kuvien pikkuiset jaloängelmän taimet saivat alkunsa viime kevään siemenkylvöistä ja söpöläiset kerkisivät jo kukkimaankin pitkän lämpöisen kesän ansiosta. Kyllä jännittää, miten nämä taimet ovat selvinneet tästä ensimmäisestä talvestaan?? Heitin kyllä aimo kerroksen lehtiä näiden ja jalohortensian (`Twist-n-shout`) juurelle, toivottavasti selviävät molemmat talven koettelemuksista.

Tiedä nyt sitten tuliko tässä postauksessa lopulta esille montakaan siemenvinkkiä, mutta ainakin tässä tuli jonkinlainen katsaus vuosien aikana mieleen jääneistä kylvöksistä. Mikähän minussa oikein on vikana kun tuppaan aina muuttamaan nämä haasteet, vastaan aina jonkin verran aiheen sivusta;D No joka tapauksessa tänään tällaista tarinointia ja seuraavalla kerralla jotakin muuta. Milloinkahan sitä pääsee raportoimaan ensimmäiset kasvut pihamaalta?? Aah, ensimmäiset leskenlehdet, nuo kevään suloiset rikkaruohot<3

Tämä haaste on kiertänyt jo lähes kaikissa seuraamissani blogeissa, joten napatkoon tästä haasteen vastaan ken haluaa, mukavaa on kyllä ollut lueskella teidän vinkkejänne ja kylvökokemuksianne, ihan kaikkea ei siten toivottavasti tarvitse itse oppia sen kuuluisan kantapään kautta;D
Mukavaa lauantaita kaikille!

tiistai 4. helmikuuta 2014

Ensimmäiset kylvöt ja vierailu navetassa:)



Tästä se lähtee, viikonloppuna kylvin ensimmäiset siemenet, Chilin (`Hungarian hot Wax`) ja paria pelargoniaa (`Cheeky Chappy` F1 ja `Vista White` F2)! Olipa ihanaa saada taas pitkästä aikaa multaa kynsien alle;)


Lisäksi nappasin sisälle myös tämän vuosi sitten kylvämäni laatikon nuokkulaukkoja, jospa siemenet vielä itäisivätkin, ainakin sammal kasvaa rehevänä:D




Yllätyksiä ja menetyksiä, sitähän tämä kasvien kanssa touhuaminen on. Viime kevään tuberosan kolmesta sipulista jäi kesällä yksi sipuli kasvamatta, mutta nyt se olikin sitten yllättäen löytänyt elämän ilonsa ja on alkanut työntää terhakkaa alkua mullan pinnalle. Kaksi muuta sipulia paleltuivat juuri ennen kukkien aukeamista, unohdin ne syksyllä pihalle:( Jospa nyt kolmas kerta toden sanoo ja pääsisin nuuhkimaan viehkoa tuoksuaan. Ainakin hällä on nyt hyvin aikaa keritä kukkaan ennen syksyn ensimmäisiä halloja:)
Pettymyksien listaan taas sitten kuuluu mieluisan pelakan menetys:( Pukin puutarhalta tullut `Appleblossom Rosebud` alkoi mustuttaa varsiaan juuresta päin ja en saanut pistokkaitakaan lähtemään, vaan lopulta nekin mätänivät. Kun kaivoin emotaimen ylös purkistaan, huomasin että sen juuriston ympärillä oli tiukasti hajoamaton kuitukangaspussi, joka tukehduttaa juuriston. Pelkäämpä pahoin, että Hanna tädilläkin on samainen pussukka, koska hänkään ei oikeastaan kesän aikana paljoa kasvanut ja näyttää myös hieman nuupahtaneelta. Omat siemenkylvöt ja pistokkaista lisätyt pelakat porskuttavat oikein mukavasti.




Kävin sunnuntaina jo joka keväiseksi muodostuneella vierailulla Katin sisustusnavetalla Nummelan Lankilassa. Jo paikka sinänsä on näkemisen arvoinen, ihanan idyllinen maalaistalon miljöö<3 Katin koti sijoittuikin suomen kaunein koti kisassa sijalle neljä!




Myynnissä on kaikenlaista vanhaa tavaraa, tietysti hain tavaroiden joukosta jotakin puutarhaan sopivaa, mutta tällä kertaa ei tärpännyt ja kaikki ihanat aarteet jäivät vielä odottamaan uusia omistajiaan navetan uumeniin.



Pihapiirin ulkorakennukset ovat hurmaavia<3

Viime päivien suojasäät ovat antaneet lupauksen lähestyvästä keväästä, ensi kuussa ollaan jo maaliskuussa, Ihanaaaa<3 Mukavaa loppu viikkoa, nyt kaikki viimeistään tekemään siementilauksia ja ainakin jo suunnittelemaan kylvöjä, kovin kiirus tässä ei onneksi vielä ole, suurimman osan kerkiää hyvin kylvää vasta sitten ensi kuun puolella ja myöhemminkin!