perjantai 31. toukokuuta 2013

Uudenkaupungin tuomiset ja vähän muutakin


Rotkolemmikki `Jacks Frost`

Tähkäesikko Primula vialii

Joku todella pahalta haiseva pikarililja??

Japaninhiirenporras Athyrium nipponicum

Viime päivät ovat kuluneet taimia istutellessa ja superturjake-nurmikkoa ajellessa! Uudestakaupungista tuli tehtyä hankintoja melko maltillisesti, ottaen huomioon tarjonnan määrän;) Voi hyvänen aika miten huokailinkaan ihastuksesta mm. Vakka Taimen myyntipöydän äärellä!! Olisin voinut ottaa heidän pöydältään jokaisen taimen ja puuvartisen, sen verran erikoista "kamaa" heillä oli tarjolla. Mukaan tarttui kuitenkin vain tuo nimettömäksi jäänyt pikarililja, tunteeko kukaan??  Kukka haisi aivan törkeän pahalle, joten toivon tuon tunkkiksen karkoittavan elukat muidenkin pikarililjojen kimpusta, joiden lähelle kasvihuoneen päätyyn, istutin "haisun" ja tähkäesikon. Toinen erikoisuuksien myyjä Uk:ssa oli  ilmeisesti virolainen saniaismyyjä. Häneltä ostin japaninhiirenportaan, joka pääsi japanilaiseen puutarhaani (eh-heh) katsuran ja posliinivuokon kaveriksi. Oikealla puolella on nimetöntä viime syksynä istutettua kurjenmiekkaa ja helmililjoja, toivottavasti kurjenmiekka on matalaa, muuten pikkuruinen hiirenporras pian peittyy miekkojen alle. Toisaalta paikka voi olla kurjenmiekalle liian varjoinen, joten voi olla että joutuu siirrettävien listallekin.
Paikalla oli myös valtavasti "mummomyyjiä" jotka myivät omia taimiaan, joita oli joka lähtöön. Heiltä hankin purppurapunalatvan ja juurakon 40 vuotiaasta pionista. Mummo näytti kirjasta kuvaa `Bowl of beauty`:stä ja kertoi kukan olevan saman näköinen. Samaan hengen vetoon hän kyllä totesi, että liekö silloin neljäkymmentä vuotta sitten tämän nimistä ollut olemassakaan?? Aika jännä nähdä millainen kukka tuohon nyt tuleekaan, jos saan sen vain viihtymään?! Punalatvaa olen halunnut pihallemme ihan perhosiakin ajatellen, loppukesästä ilmestyville amiraaleille olisi varmasti mukava yllätys löytää tiensä kunnon punalatva pusikkoon. Valtava perennahan tuo on, jos vaan kasvaa oikeisiin mittoihinsa:)
Muita hankintoja oli vielä karstaohdake, vaaleanpunainen kissankäpälä tavallisten valkoisten luonnostaan kalliollamme kasvavien kaveriksi ja jumaltenkukka, jonka kasvupaikka on vielä vähän hakusessa. Tuosta kissankäpälästä luin puutarha.net sivuilta, että vaaleanpunainen olisi emimykeröinen eli tyttö ja valkoinen "kollinkäpälä" taas hedemykeröinen eli poika. Kenties nyt kun tyttöjäkin tuli kalliolle voisi kasvustojen odottaa laajenevan?!:D

rautatienomenapuu `Malus Hyvingiensis`

suklaakirsikka

kaksilajipäärynä `Pepi` ja `Bilnäsin leiviskä`



Pihallamme ovat nyt kukinta vuorossa lähinnä hedelmäpuut. Viime syksynä istutettu suklaakirsikka on aivan valkoisenaan kukkia, lieneekö henkitoreissaan tehnyt moisen kukka paljouden vai viihtyykö tosiaan hänelle järjestämässäni multataskussa kallion laella?? Vielä näkee siellä täällä joitakin myöhäisiä tulppaaneja kun taas laukat vasta aloittelevat raottelemalla hauskoja harjapäitään. Joitakin helmililjoja on vielä kukassa, mutta muuten kevät kukkijat alkavat olla ehtoo puolella:( Ai niin yhdet pikarililjat (Fritilllaria acmopetala) ovat vielä onneksi nupullaan!

punaherukka `Aili`

Mustaselja Sambucus nigra `Black Lace`

Tarhapensasmustikka Northblue ja jalomaarain

Hyötytarhan puolella marjapensaat kukkivat nyt ensimmäistä kertaa oikein kunnolla, mutta harmikseni löysin taas mustaherukasta härmäisen lehden, joten ilmeisesti taas tänäkin vuonna pensas joutuu siitä karsimään. Olemme kastelleet pensaita ihan letkulla eli todella runsaalla vedellä, vaan mikään ei näytä oikein auttavan. Pensaat kyllä ovat kasvaneet, mutta eivät kyllä tuota mitään:(  Mustaselja paleltui hangen päällisiltä osiltaan, mutta on lähtenyt onneksi terhakkaaseen kasvuun noin puolesta välistä runkoaan. En ole vielä uskaltanut katkaista latvaa, vaan pian varmasti kyllä tuo joutaa pois, tuskin enää latva henkiin herännee?! Kolme mustikkaani (Northblue, Aino ja Alvari) sen sijaan selvisivät ilman vaurioita talvesta. Lähinnä suurin uhka niille taitaa pakkasten sijaan ollakin jönöpupusen hampaat:) Näyttäisivät viihtyvän paikallaan hyvin ja viime syksynä saatiin jo muutama kourallinen mustikoitakin, joista isoimmat olivat peukalon pään kokoisia rollikoita, nami;)Yhden mustikan alla on levinnyt mukavasti jalomaarain `Beata` ja `Sofia`, se kyllä kukkii kovasti, vaan yhtään marjaa ei olla vielä päästy maistamaan. Ajattelin kyllä jakaa sitä myös muiden mustikoiden alle, sen verran mukava maanpeitekasvi tuo minusta on hyötytarhassa.


karhunlaukka
Tässä esikoisen ammeeseen ovat päässeet tuomiset Lohjan puutarhaseuran taimivaihdosta! Mieluisimmat olivat tuo karhunlaukka ja valtava varjohiippa pusikko, josta saatoin heti jakaa tupon myös seuralaiselleni Maaritille, milloinkas pistäytyisinkään tuomassa hiippasi?!  Karhunlaukkaa Aarno Kasvikin kehui ja maistatteli yleisölle Kukkamessuilla:) Ja mikä parasta, tuossa on hyötykasvin ominaisuuden lisäksi myös noin kaunis kukinto, kumpa saisin tämänkin viihtymään.


Japaninakileijat ovat nyt avanneet kukkansa, nuo kuvat ovat muutaman päivän takaa. Kasvi on mukavasti levinnyt alampana olevaan kivipuroonkin!



Sateeton jakso on nyt ollut taas melkoisen pitkä ja tänä iltana olisi tarkoitus kastella tämä viime syksyinen alue juurikastelijalla. Olen kyllä tehnyt periaate päätöksen olla kastelematta kasveja kuin viimeisessä kuivuudessa, mutta tämän alueen kasvit ovat kuitenkin vielä niin nuoria ja vasta istutettuja, että saavat vielä jonkin aikaa erityiskohtelua:)




Ylemmässä kuvassa on toiselle tämän kevään uusista alueista istutetut mansikan taimet. Halusin tähän kiviaidan viereen jotakin matalaa, jottei aidalle istuttamani kivikkokasvit ihan kokonaan peittyisi näkyvistä. Ajatuksissa olisi tehdä tähän mansikkamaalle litteistä kivistä tai raparperinlehdistä valetuista laatoista pieni polku, jota myöten lasten olisi mukava tassutella keräämään mansikoita! hassua muuten miten kuvista ei voi erottaa korkeuseroja! Tuo aita on varmaan n. metrin korkea, mutta kuvassa se näyttää olevan maan tasalla.
Alemmassa kuvassa on toinen uusista alueista jo vähän pidemmälle rakennettuna. Kasasin tuohon reunaan, taas tietysti tonttimme luonnonkivistä, tuollaista muuria ja kärräsin siihen turvetta ja kompostia sekaisin. Kasveista on istutettu vasta "Loviisalaiset" daaliat tuonne kivipuron puoleiseen päätyyn, koristekurpitsoita takareunaan (saisivat levitä kalliolle päin) ja karstaohdake tuohon pienen tammen taakse. Paljon on siis vielä tilaa jäljellä:DD




Luonnonkasveista kukkivat tällä hetkellä tontillamme nuo kielot. Kalliokielosta olen erityisen mielissäni, sen kukat ovat niin herkän kauniit, tuossa kuvassa ovat vielä vähän nupullaan. Tavallinen kielo ei kuki tontillamme kovin runsaasti, mutta lehtiä on paljon useassakin kohdassa. Myös tämä keto-orvokki tupas kalliolla oli mukava löytää! Olen joskus siemenestä tätä koittanut kylvää siinä muistaakseni ainakaan onnistumatta, mutta näin se luonto voi yllättää. Tämä tosin saattaa olla myös joskus toiselta kalliolta siirtämäni alku, joka kyllä ainakin silloin näytti kuolevan, vaan josko olisi herännyt henkiin kuitenkin?!


Lopuksi vielä kuva valkoisesta syyssyrikästä! Kuten arvata saattoi niin lumen yläpuoliset oksat tietysti paleltuivat, mutta eloa löytyi vielä onneksi hangen alapuolisilta osilta! Tuskin tämä kukkimaan kuitenkaan kerkiää, mutta pienoinen voitto jo sinällään, että edes säilytti henkensä ulkosalla!!
Nyt lähden virittelemään juurikastelijaa letkuineen paikoilleen, saattaapi siinä saada myös muksut pienen virvoittavan ruiskutuksen trampoliinille:)) Lämpimiä KESÄpäiviä kaikille, kyllä se nyt vaan on niin myönnettävä ja sanottava hyvästit keväälle!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Uudenkaupungin kukkamessut 2013


                                          

Talvella voittamani VIP-paketti Uudenkaupungin kukkamessuille tuli lunastettua koko perheen voimin viime sunnuntaina! Ajelimme jo aamulla varhain aurinkoisessa säässä kohti Turkua ja Uuttakaupunkia, joka oli meille kaikille ihan uusi ja tuntematon kaupunki. Lapsille oli elämys jo heti alkuunsa, kun matkasimme bussilla parkkipaikalta messualueelle! Pienin ei ollut vielä koskaan kokenut moista ja taisi jopa hieman pelätä hurjassa kyydissä:D Muutenkin lapset viihtyivät alueella aivan mahtavasti, koska markkina-alue sijaitsi puistossa, jossa oli kaikenlaista telinettä ja vempainta heille kokeiltavaksi, kiitos tästä järjestäjille. Paikka oli kaikin puolin todella ihana myös aikuisten silmin, venesatama ja vanhat makasiinit! Melkein heti porttien jälkeen löysinkin tieni Perennapuutarhurin myyntipisteelle. Olimme sopineet hänen kanssaa treffit ja kasvivaihtoa, kyllä olikin mukavaa tavata ihan kasvotusten ja jutella muutenkin kuin tietokoneen välityksellä! Sain häneltä ihania kasveja, joista toinen rotkolemmikki "Jacks Frost" pääsi jo eilen kasvupaikalleen, jumaltenkukalle on paikka vielä mietinnässä.



Olin odottanut myös kovasti pääseväni kuuntelemaan puutarhaneuvos Aarno Kasvin luentoa kotitarveviljelystä. Tunnin luento oli täynnä asiaa ja Aarno kävi kottikärryllisen verran kasveja läpi, kertoen niistä kaikkea mielenkiintoista omalla leppoisalla tyylillään! Lapsetkin viihtyivät juuri ja juuri tuon tunnin verran  karkin ja mehujen avustuksella:D

VIP-pakettiin kuului ruokaa ja juomaa niin paljon, että koko porukka pärjäsi antimilla hyvinkin koko päivän ja kotiin viemisiksikin jäi korillinen Laitilan virvoitusjuomatehtaan Rio Colaa. Juhannus limskat siis haettiin Uk:sta ja  tuomisiksi mammalle sitä messujen pääasiallista antia, eli ihania kasveja joista laitan juttua myöhemmin! Mukavaa keväistä viikkoa kaikille!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Postipaketti Pukilta:)


Viimeinkin odotettu postilähetys saapui! Olin jo täysin siinä uskossa, että jo joululomalla Pukin puutarhalta tilaamani pelargonian pistokkaat eivät tulisikaan, olisin ollut viime vuonna liian tuhmana;) Lähetyksestä tosin puuttui jokunen tilaamistani pistokkaista, kuinkahan aikaisin sitä pitäisikään tilaus seuraavan kerran laittaa, että saisi kaikki haluamansa?? No ehkä laitoinkin liian aikaisin ja jäin siksi unohduksiin?! Joka tapauksessa vyöhykepelargoni (Mårbacka-ryhmä) Tant Hanna, ruusunnuppupelargoni Appleblossom Rosebud ja neilikkapelargoni Mme Thibault saapuivat perille oikein hyvässä kunnossa ja odottelevat nyt tuossa päydällä uusiin ruukkuihin pääsyä!


Samalla räpsäisin muutaman kuvan sisäkukistani. Pikkuposliinikukka jonka alun sain jokunen vuosi sitten tädiltäni, on nyt intoutunut ensimmäistä kertaa todella runsaaseen kukintaan! Sen kukat ovat niin kauniit ja hyvän tuoksuiset<3 Niitä täytyy vaan käydä ihailemassa pää kenossa alhaalta päin:D


Kohtalonköynnös toipuu hiljalleen keväisestä, lähes kaikkien lehtien pudottamisestaan. Leikkasin sitä aika paljon ja muutamia kukkia siihen on tullut, mutta taitaa raukka viettää kesänsä uusia lehtiä väsäten. Öh pudottaakseen ne taas vuoden vaihteessa...


Vaaleanpunainen joulutähti vai onko se nyt sitten syystähti Princettia, on innostunut puskemaan lehteä! Onko jollakin muuten kokemusta joulutähtien uudelleen kukituksesta? Olisipa hauska saada tähän uudestaan vaaleanpunaista!!


Lopuksi vielä kuva greipistämme joka on "sulostuttanut" elämäämme jo yli 15 vuotta! Se on pitkään ollut aika kitulias ja elukoiden vaivaama, mutta tänä talvena aloitin hänellä tehohoidon ja kastelin erityisen runsaasti. Öttiäiset ovat ainakin vielä pysyneet poissa ja suhteemme alkaa pikku  hiljaa taas lämpenemään:DD

Tänään vietämme ihanaa sadepäivää, kylläpä se tulikin jo tarpeeseen ja iloitsen siitä täysillä! Huomenna muuten on Hyötykasviyhdistyksen Annalan taimitori, sinne vaan kaikki jotka ovat maisemissa. Itse ajattelin suunnata lasten kanssa Lohjan museolle,  Lohjan puutarhaseuran perennojen vaihtoon!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Hanami juhlintaa ja blogistien kokoontumisajot









Kevät on kovaa vauhtia kääntymässä kesän puolelle! Ulkona tuoksuu jo tuomi ja hennon vihreät värit ovat muuttumassa syvemmän vihreiksi. Helluntaina oli ilmassa hanami-juhlan tuntua kun rusokirsikka oli avannut ensimmäiset kukkansa. Eihän niitä montaa ollut, mutta iloitsin niistä jokaisesta:)





Valkovuokkojen aika on pian väistyä näyttämöltä, mutta tämä kerrottu A. nemorosa `Vestal` jaksaa vielä koreilla iloksemme! Laitoin näitä syksyllä kolme ja tämä yksi jaksoi vain tehdä kukan.


Balkaninvuokkoa tuli viimein näkyviin myös toisesta kohdasta, lienenkö laittanut niitä toisessa kohdassa sitten syvemmälle kun näin paljon myöhemmin puskivat tiensä valoon. Olin jo ihan varma, että myyrät olisivat tehneet niistä selvää. Tällä hetkellä näyttää, että myyrien tuhot jäivätkin yhteen tulppaani pussilliseen, vaikka lumien sulettua näyttikin todella pahalta:(




N. poeticus `Flore Pleno` valkonarsissi

Narsissit ja helmililjat ovat nyt parhaimmillaan! Narskuja täytyykin laittaa enemmän ympäri pihaa, puiden ja pensaiden alle paikkoihin joista ei heti tarvitse ajaa ruohoa. Kaikki istuttamani helmililjat ovat keväisistä istutuksista ja taas kiikutin kasvihuoneen nurkalle istutusta odottamaan kaikki tämän kevään sipuliruukut. Ne kannattaa ehdottamasti säästää ja istuttaa ulos jatkamaan elämää!



Kirjopikarililjat kukkivat tänä vuonna tosi vaatimattomasti:( No saattaapi onneksi johtua viime keväisestä yltiöpäisestä kukinnasta tai sitten eivät pitäneet kompostistani?! Lehtiä kyllä näkyy entiseen tapaan, jospa vain pitävät nyt jonkinlaisen välivuoden:D





tuntematon helmililja nupullaan

Kasvihuoneen ympäristö on herännyt eloon, niin sisä- kuin ulkopuoleltakin;) Tomaatit kukkivat ja joka puolella näkyy purkkeja ja purnukoita, kaikenlaisia istutuksia! Lieneekö vähän liioittelua istuttaa nuo ananasliljat noin isoihin astioihin, mutta ehkä istutan vielä jotakin roikkuvaa tuohon reunoihin:) Löysin muuten Kotipuutarha lehdestä ihan toisen nimen tuolle liljalle. Siinä kerrottiin sen olevan töyhtövanaa (Eucomis bicolor), jota näkee suomessa vain huonekasvina! Täytynee yrittää talvettaa jos selviää sinne asti. Toinen mukuloista oli jo hyvän matkaa mätänemässä pinnaltaan kun kaivoin sen lähemmäs pintaa ja aloin kastelemaan alhaalta päin! Nyt näyttäisi pääsevän kasvuun. Tuoksumiekkaliljatkin ovat päässeet mullan pinnalle, luulin jo niidenkin mätänevän, mutta onneksi ainakin osa näyttäisi nousevan pintaan!


Pienet hevoskastanjan alut availevat lehtiään turvassa kanaverkon sisällä:) Viime kesänä pupu katkaisi  yhdestä latvan ja ajattelin että saavat nyt olla tuolla turvassa kunnes vähän varttuvat. Toisaalta pianhan minulla olisi reilusti varataimia kun noin kolmekymmentä itänyttä kastanjaa aukovat ensilehtiään tuolla kompostin luona visusti purkeissaan:DD Eikö kellään tosiaan olisi hevoskastanjan tarvetta??!


Tässäpä vielä kaikille muistutus ensi viikonlopun Uudenkaupungin kukkamessuista! Siellä on sunnuntaina ohjelmateltalla klo 11.30 (käsiohjelmassa ilmeisesti virheellisesti 10.30??) blogistien kokoontumisajot! Olisi toivottavaa, että laitettaisiin sana kiertämään, jotta saataisiin paikalle mahdollisimman paljon väkeä blogistaniasta! Ollaan tulossa  sinne sunnuntaiksi ja yritetään keritä jo tuohon aikaan paikalle. Matka lasten kanssa on välillä mutkia täynnä, joten nähtäväksi jää miten keritään:)
Mukavaa viikkoa, toivottavasti saataisiin pian vähän virvoittavia sateita!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kesä tulee rytinällä


Kiurunkannukset ovat kukkineet jo jonkin aikaa! Kaivoin näiden sipuleita naapurin pihalta, jossa ne kasvavat todella runsaina vanhojen sireenikasvustojen lomassa, miten kaunis näky<3 Tänä keväänä olen bongaillut näitä vähän sieltä sun täältä pihassamme, aina siinä kohdin mihin on tuotu maita tai kasveja naapurin pihasta:)

Kevättähti Chionodoxa luciliae `Alba`



Nämä viime kevät talvella sisällä itäneet hevoskastanjan taimet availevat lehtiään, ensimmäisen ulkona viettämänsä talven jälkeen. Paleltumia ei ole tullut, koska ovat niin pieniä vielä, että lumi peitti ne kokonaan! Uusia kastanjoita oli itänyt runsaasti, olisiko kellään tarvetta ihan tavalliselle balkaninhevoskastanjalle, saa tulla hakemaan:D  Omaan pihaan istutin jo neljä, joten yhtään ei enää mahdu. Nehän kasvavat melko kookkaiksi ainakin täällä etelässä, Keski-suomessakin olen nähnyt ihan mukavan kokoisen pikku puun!


Tästä kuvasta näkee hyvin, miten valtava voima idänsinililjoilla on lisääntyä! Liekö näistä kaikista aluista kuitenkaan koskaan jaksaa kehittyä kukkivia yksilöitä?!


Ensimmäiset narsissit availevat nuppujaan. Tähän penkkiin istutin toissa syksynä jätti pussillisen `Ice Follies` nimisiä narskuja ja ensimmäisenä keväänä ne kukkivat komeasti. Mikä lie vikana kun nyt näyttää kukinta jäävän aika vähäiseksi? Lehdet annoin lakastua rauhassa. Onkohan tämä sittenkin liian kuiva paikka heille?!


Ah tuota kevätkaihonkukan sineä, se on niin silmiin pistävä! Kuvassa se ei tosin näytä oikein miltään:(

palloesikko Primula denticulata

Nimetön löytö, postilaatikon lähelle tuotujen maiden  mukana

Nämä kaunottaret ovat loistossaan, nyt tosiaan on esikkoaika, ihanaa! Tuo keltainen on viime keväinen löytö tien varresta, tätä kasvaa monella pihalla tässä lähistöllä ja se on levinnyt aivan mahtavan kokoisiksi alueiksi. Toivottavasti viihtyy meilläkin.


Nämä kaksi keisarinpikarililjaa kurottelevat hauskasti nurkan taakse, tästä päätellen ovat hieman liian varjoisassa paikassa. Istutin tähän toissa syksynä kaksi sipulia ja kukkavanat ovat nyt tuplaantuneet viime keväisestä, joten taitaa kuitenkin viihtyä ihan kohtuullisesti.


Kirjopikarililjat nousevat sittenkin! Luulin jo että eivät olisi pitäneet lisäämästäni kompostista. Suuttumus kyllä oli suuri kun huomasin, että joku oli käytyt katkaisemassa kaksi kukkavartta ja ei ollut sitten edes syönyt niitä:/ Lieneekö peurojen töitä??


Nämä olivat tämän kevään odotetuinpien itämisten listallani:) Jo toissa kevät talvella hangen päältä keräämistäni siemenistä itää viimein pikkuruisia varjoliljojan alkuja!! Taitaa kuitenkin vielä eräskin vuosi vierähtää ennen kukintaa:D

Anemone blanda `White Splendour`
 Tässä viimeinkin kovin odotettu balkaninvuokko! Istutin näitä kahteen kohtaan ja toisessa paikassa on vielä ihan hiljaista:( Kyllä tämä kevät on yhtä jännitysnäytelmää, kun joka päivä kiertää katselemassa ja tonkimassa multia siinä toivossa, että jotakin nousisi pintaan:)


Pikku hiljaa metsän yleisväri on muuttumassa ihanan vihreäksi. Kylvämämme uudet nurmialueet eivät vielä viherrä ja vanhakin nurmi vihertää lähinnä rikkaruohoista ja vuokoista:D Tuo koivu kyllä vie kaiken voiman ja veden jo muutenkin heikolta nurmelta:( Kuvassa muuten näkyy I sammalkivi, jonka päälaki kaljuuntui ikävästi Tapanin myrskyssä:) Muistan kun koitin tuulessa käydä laittamassa kiviä hänen lerpattavan tupeensa päälle painoksi, mutta kun oli jo kerinnyt irrota niin eihän se enää siihen takaisin juurtunut:(



Rusokirsikka on kovasti availlut silmujaan, kukkiikohan tämä vielä, jännittää??! Laukat ovat kasvaneet kovasti ja keskelle on ilmestynyt yksi viime syksynä istuttamani jättiläinen Allium `Ambassador`. Toivottavasti se jaksaa/saa kasvaa täyteen mittaansa!!


Valkovuokot ovat nyt parhaimmillaan! Sinivuokot alkavat jo olla kukkineita tässä meidän kovin paahteisella tontilla, mutta metsän siimeksessä sinertää yhä oikein mukavasti. Muutenkin olen huomannut, että sinivuokot selvästi tykkäävät kasvaa vähän varjommassa kuin valkoiset sisarensa.


Pieni tuoksuorvokin taimikin on availlut kukkiaan. Oikein kumarruin nuuhkaisemaan, vaan ei nokkani kyllä tästä erottanut mitään erityisen voimakasta tuoksua?? Riippuuko lajista vai miksei tuoksunut? Tämä on jotakin vanhaa kantaa oleva tuoksuorvokki. kaksi vielä todella pientä taimea tuossa vieressä on `Queen Charlotte` nimistä Viola odorataa, liekö se sitten aikanaan tuoksuisi enemmän?!


Hyötytarhan puolella talvivalkkarit nousevat, muuten niin mustasta mullasta terhakkaasti. Lisäsin niille vielä vähän kanan kakkaa. kasvihuoneeseenkin sain eilen illalla istutettua jo tomaatit, ovat ressukat vielä siirrosta niin järkyttyneitä ja piilottelevat harson takana, joten en saanut heitä kameran eteen:D
Oikein mukavaa äitienpäivää ja puuhakasta puutarha viikkoa kaikille, hyviä kelejä on lupaillut ensi viikoksikin. Meillä on koko viikko yhtä juhlaa, molempien vanhempien lasten synttärijuhlia harvase päivä, joten kiirusta pukkaa:D