tiistai 4. helmikuuta 2014

Ensimmäiset kylvöt ja vierailu navetassa:)



Tästä se lähtee, viikonloppuna kylvin ensimmäiset siemenet, Chilin (`Hungarian hot Wax`) ja paria pelargoniaa (`Cheeky Chappy` F1 ja `Vista White` F2)! Olipa ihanaa saada taas pitkästä aikaa multaa kynsien alle;)


Lisäksi nappasin sisälle myös tämän vuosi sitten kylvämäni laatikon nuokkulaukkoja, jospa siemenet vielä itäisivätkin, ainakin sammal kasvaa rehevänä:D




Yllätyksiä ja menetyksiä, sitähän tämä kasvien kanssa touhuaminen on. Viime kevään tuberosan kolmesta sipulista jäi kesällä yksi sipuli kasvamatta, mutta nyt se olikin sitten yllättäen löytänyt elämän ilonsa ja on alkanut työntää terhakkaa alkua mullan pinnalle. Kaksi muuta sipulia paleltuivat juuri ennen kukkien aukeamista, unohdin ne syksyllä pihalle:( Jospa nyt kolmas kerta toden sanoo ja pääsisin nuuhkimaan viehkoa tuoksuaan. Ainakin hällä on nyt hyvin aikaa keritä kukkaan ennen syksyn ensimmäisiä halloja:)
Pettymyksien listaan taas sitten kuuluu mieluisan pelakan menetys:( Pukin puutarhalta tullut `Appleblossom Rosebud` alkoi mustuttaa varsiaan juuresta päin ja en saanut pistokkaitakaan lähtemään, vaan lopulta nekin mätänivät. Kun kaivoin emotaimen ylös purkistaan, huomasin että sen juuriston ympärillä oli tiukasti hajoamaton kuitukangaspussi, joka tukehduttaa juuriston. Pelkäämpä pahoin, että Hanna tädilläkin on samainen pussukka, koska hänkään ei oikeastaan kesän aikana paljoa kasvanut ja näyttää myös hieman nuupahtaneelta. Omat siemenkylvöt ja pistokkaista lisätyt pelakat porskuttavat oikein mukavasti.




Kävin sunnuntaina jo joka keväiseksi muodostuneella vierailulla Katin sisustusnavetalla Nummelan Lankilassa. Jo paikka sinänsä on näkemisen arvoinen, ihanan idyllinen maalaistalon miljöö<3 Katin koti sijoittuikin suomen kaunein koti kisassa sijalle neljä!




Myynnissä on kaikenlaista vanhaa tavaraa, tietysti hain tavaroiden joukosta jotakin puutarhaan sopivaa, mutta tällä kertaa ei tärpännyt ja kaikki ihanat aarteet jäivät vielä odottamaan uusia omistajiaan navetan uumeniin.



Pihapiirin ulkorakennukset ovat hurmaavia<3

Viime päivien suojasäät ovat antaneet lupauksen lähestyvästä keväästä, ensi kuussa ollaan jo maaliskuussa, Ihanaaaa<3 Mukavaa loppu viikkoa, nyt kaikki viimeistään tekemään siementilauksia ja ainakin jo suunnittelemaan kylvöjä, kovin kiirus tässä ei onneksi vielä ole, suurimman osan kerkiää hyvin kylvää vasta sitten ensi kuun puolella ja myöhemminkin!

13 kommenttia:

  1. Tuolla Katin sisustusnavetassa pitäisi päästä käymään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositeln siellä vierailua lämpimästi, paikan tunnelma on ihana ja olen tehnyt sieltä myös monia löytöjä!

      Poista
  2. Oi ihanaa, tästä se kevään odotus alkaa. Nyt kun aloittaa suunnittelun, niin mihin sitä vielä ehtii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta! Eilen jo huomasin ensimmiset itäneet pelakan pikkuruiset alut ja juuri äsken minua kohtasi oikea jymyuutinen!!! Viime vuoden tammikuussa kylvämäni laukan (Allium insubricum) siemenetkin ovat heränneet ja ainakin yhdestä siemenestä työntyi "muhkea" juuri multaan, ai että on meikäläisellä nyt ilo ylimmillään:DD Olin jo melkein menettänyt toivoni noiden siemenien suhteen ja harmitti niin vietävästi viime keväänä kun olin eniten odottanut juuri näitä siemeniä itäväksi, eikä mitään eloa silloin ollut havaittavissa, vaikka kuinka kylmäkäsittelinkin ne ohjeiden mukaisesti. Laitoinkin heti kasvilampun ajastimella paistamaan säännöllisesti valoa uusille pienokaisille;)

      Poista
  3. Haaste Puutarha Ystäville
    - Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi.
    Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
    Laita haaste blogissasi eteenpäin.

    T. Karolina /Karolinan Puutarha Blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana haaste! Tartun tähän pikimmiten, kiitokset Karoliina!

      Poista
  4. Ihnalle näyttää! Sinä jo pääsit tuoksuttelemaan mullanhajua:)

    VastaaPoista
  5. Siemenkokeilut onnistumisineen ja menetyksineen kuuluvat asiaan ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin! Ja koskaan ei kannata lannistua vaan yrittää vielä vaikka sen kuuluisan kolmannen kerran, tiedä vaikka viimein onnistuisi! Ja kylvöksiä ei todellakaan kannata heti heittää pois itämättöminä, tuon Alliuminkin kanssa reilun vuoden odotus kannatti aivan ehdottomasti:)

      Poista
  6. Tästähän se taas lähtee käyntiin! Itekin laitoin pelargoniaa mix-pussista, ensimmäistä kertaa nyt kokeilussa. Kuulema onnistuu aika helposti, saas nähdä:)
    Ihana navetta kamoineen!

    VastaaPoista
  7. Ekaa kertaa täällä, ihana blogi, tässä meneekin loppuelämä lukiessa :) Upeat siemenkylvöt siellä jo meneillään, olisinpa itsekin yhtä ahkera/taitava. Mahtava tuo navetta, vanhan romun ystävänä olisi kiva käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulla, olen jo lueskellutkin postauksiasi jonkin matkaa taaksepäin, aikaa vaan kun löytyisi jostain lueskelemiseen, niin monta kivaa blogia täällä blogistaniassa on!

      Poista

Kiitos kommentistasi!