lauantai 15. helmikuuta 2014

Siitepölytiedote


Vaikka perheeseemme kuuluukin kaksi pientä siitepölyallergikkoa, olen silti innoissani tästä eilen kuulemastani uutisesta. Eilen siis uutisoitiin siitepölykauden alkaneen pähkinäpensaan ja lepän kukkiessa, täällä eteläisessä suomessa! Tontillamme kasvaa paljon pähkinäpensasta ja riensinkin heti aamusta hypistelemään norkkoja. Ainakaan meillä eivät kyllä lapset ole vielä valitelleet yhtään silmiään, enkä vielä saanut norkoista sormiini yhtään siitepölyäkään, mutta notkeita olivat jo ja ehkä vähän pörhistyneitäkin;) Riippuu varmasti paljon tulevista säistä, milloin saan alkaa lääkitsemään tukkoisia neniä ja kirveleviä silmiä:( Onneksi oireet ovat heillä kuitenkin sen verran lievät, että pysyvät lääkkeiden avulla täysin oireettomina.

Käytiin vielä iltapäivällä retkellä läheisessä pähkinälehdossa ja totta vie joistakin norkoista irtosi jo ihan kunnolla siitepölyä!! Lämpimillä kasvupaikoilla pähkinän siitepölyt siis todellakin jo pöllyävät.


Kuvailin samalla kevään edistymistä pihapiirissämme, vaikka sää olikin harmaa ja kuvat sen mukaisia:( Valkoisten punahattujen siemensato on kelvannut linnuille tai sitten ovat varisseet talven tuulissa!



Tässä lumitilanne! Pelloilla lunta on jäljellä ripaus ja metsän puolella maa on täysin lumeton <3
Tähän kohtaan nousevat aina kevään ensimmäiset sinivuokot, voi jestas miten odotankaan vuokkosia!



Mielestäni sireenien ja terttuseljan silmut ovat jo mukavasti pullistuneet!




Kiersin vähän katsastelemassa kovien pakkasien aiheuttamia paleltumisia, mutta vaikea kait noista on vielä oikein ottaa selvää. Eniten olen pelännyt magnoliani hyvinvoinnin puolesta, mutta toivottavasti turhään, sillä ainakaan sen oksat eivät ole yhtään mustuneet ja silmutkin näyttäisivät olevan elossa!
Jalohortensia Twist-n-Shout on mitä luultavimmin palelluttanut oksankärkensä, mutta toivottavasti siitä lähtee uusia versoja kasvuun alhaalta, talvensuojaturpeen suojista!
Pikkuruinen alppiruusun taimi näyttää ainakin vielä ihan hyvinvoivalta, täytyy kuitenkin muistaa pian laittaa vaikka havuista sille vähän varjostusta, keväisen auringon paisteen varalle!

Tein aamulla tämän vuoden ensimmäisen taimitilauksen, syntymäpäivä lahjan itselleni;D Toivottavasti saan tällä kertaa edes melkein kaikki tilaamani kasvit, toisin kuin viime keväänä. Tilasin silloin pelakoita Pukin puutarhalta ja olin kyllä vähän pettynyt kun niin moni tilaamani pistokas jäi tulematta:(

Mukavaa viikonloppua kaikille ja muistakaahan hoivata kylvöksiänne:)

P.S Jo neljä nuokkulaukan siementä on itänyt, ihanaa<3


16 kommenttia:

  1. Oi miten on teillä lumet vähissä, meillä on parikymmentä senttiä joka sekin on tosi vähän mitä yleensä on. Oikein on pullakoita silmuja noissa sinun kasveissa, kyllä kovat pakkaset hieman hirvitti minuakin, saa nähdä, istutin kevätatsalean viime kesänä, miten käynee sille.
    Sama homma, ei toimi tuo lukijaksi liittyminen monessa muussakaan blogissa, harmillista, bloggerissa varmaan joku hämminki. Mutta huisin kivaa kun kävit lukemassa blogiani, ja tervetuloa lukijaksi sitten, kun taas systeemit pelittää.

    VastaaPoista
  2. ja-a, taas minä täällä... taitaakin olla niin että kun vaihdoin selaimen Cromeksi, siis Googlen omaksi niinkuin on Bloggerikin, niin kaikki toimii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti saavat pian korjattua hämmingit ja päästään taas liittymään normaalisti lukijoiksi. Minä käytän kyllä tuota Google Chromea, mutta lukijat ei vaan näy??! Ilman liittymistä ei kyllä muista käydä lueskelemassa blogia, on niin kätsyä kun uudet päivitykset tulee bloggeriin näkyviin!

      Poista
  3. Kevään merkkejä ilmassa. Tuo kuusikko on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa totta vie, mustarastaankin jo näin pihalla pomppimassa (häviävät täältä talveksi metsiin tai läheiseen naapuriin, joka ruokkii niitä kuivatuilla hedelmillä:D), mutta lauluansa en ole vielä kuullut. Jos kelit pysyy tällaisina, niin pian saattaisi illansuussa jo kuulla rastaan keväisen lurituksen<3

      Poista
  4. Minuakin jännittää miten Twist-n-shout selviää tästä talvesta. Lunta on vielä, mutta kaljujakin paikkoja löytyy. Ja linnut laulaa niin ihanasti :O)

    VastaaPoista
  5. Jännitystä elämään:) Todellakin pikkulinnut jo laulelevat, vaikkei mustarastasta vielä kuulukaan!

    VastaaPoista
  6. Oijoi, kevään merkkejä näkyvissä! Iloista viikonloppua, ihanaa että siellä on jo itäneitä taimivauvoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tätä vauhtia kevät etenee niin kohta jo lumikellot kukkii<3 Taimivauvat on niin suloisia ja niin ihanan helppohoitoisia, eivät valvota öisin;D

      Poista
  7. Kovin on keväisen oloista ulkona. Mitenhän mahtaa kevään kanssa tänä vuonna käydä, alkaako se jo näin aikaisin vai tuleeko paljonkin takapakkia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista tosiaan saadaanko vielä takatalvi kun näin aikaisin kevättä pukkaa!? Lauhaa lupaillaan viikonlopullekin .

      Poista
  8. Ihanaa, kevät saapuu tuota pikaa..
    Meillä aika lailla sama lumitilanne , pihasssa hitu-hitu ja metsän siimeksessä ei juuri ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todentotta, pian nähdään jo ekat lumikellot jos näin lauhana kelit vaan säilyvät<3

      Poista
  9. Voi ei miten ihania kasveja! Ihailen Sinua kun olet niin hyvä noissa taimikylvöissä. Olen nyt lueskellut vanhoja postauksiasi ja jotenkin tuntuu, että meillä olisi aika samanlainen maku :) Ihana tontti teillä, aivan upea! Kieli pitkällä odotan lisätietoja taimitilauksestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa huokailua itselläni kun lueskelin sinun postauksiasi, "pakkosaadatuokasvi"-listani kasvoi jälleen lisää pituutta;) Taimitilaus meni vähän mönkään, vasta toukokuussa heiltä ilmestyy uusi luettelo, joten joudun sitten tilaamaan uudelleen. Pelkään ettei uudella listalla ole enää kaikkia haluamiani kasveja:(

      Poista

Kiitos kommentistasi!