perjantai 24. lokakuuta 2014

Oi, ruskakin on enää muisto vain




Tässä ehkä tällä hetkellä rakkain kasvini <3 Ihanainen hurtanheisi Viburnum lantanoides, kävi läpi melkoisen värin muutoksen. Toivottavasti tämä aarre talvehtii hyvin, odotan niin jo kevättä ja kasvien heräämistä uuteen kasvukauteen!


Tavallinen koiranheisikin sai oikein kauniin punan osaan pensaista.


Tonttimme vaahterat olivat tuollaisia peruskeltaisia, yhtä kalliolla kasvavaa lukuunottamatta. Se saa joka syksy oranssin keltaisen syysasun, joka valitettavasti häviää aivan liian nopeasti.


Rusokirsikka saa kauniin punaisen värin. Se kasvoi tänä kesänä huimasti, mietin pitäisikö sen pisimpiä oksia vähän lyhentää sitten ensi kesänä?! Joskus heinä/elokuun vaihteessa, vai kuinka?



Pensasmustikoiden ruskakin on huomiota herättävän räiskyvä<3

liuskavaleangervo

Anemone `White Swan`

pukinjuuri

Kolme viimeistä kuvaa löytyivät myös kännykän uumenista ruskakuvia etsiessä. Ihanaisia kasveja nämäkin. Varsinkin tuohon vuokkoon rakastuin kovin, kukki uskollisesti melkein koko kesän.

Adiantum
Ihana saniainen Mustilasta, toivottavasti viihtyy ja talvehii. Täytyykin huomenna vähän peitellä näitä arimpia aarteita samalla kun pistän haravan oikein kunnolla heilumaan. Enimmät lehdet saavat huomenna siirtyä arkajalkojen ja kasvimaan suojaksi.


Voi tuota kesän rehevyyttä, IKÄVÄ ON KOVA<3

Mukavaa viikonloppua kaikille, kaivelkaahan kuva-arkistoja, ne antavat lohtua syksyn pimeyteen.

12 kommenttia:

  1. Kaunis tuo pukinjuuri. Kesäisiä kuvia on katseltu ja järjestelty..sieltähän se tulee taas mutta kyllä odottavan aika on tietty aina pitkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, kuin kimppu pieniä tähtiä! Tai vaaleanpunainen koiranputki :) Täytyy ensin odottaa ensimmäisiä kylvöjä, niihin ei ole enää niin hirmuisen pitkä aika.

      Poista
  2. Pidän hulluna peukkuja jotta kaunokaisesi talvehtivat. Minullakin on kova ikävä rehevyyttä...Rusokirsikan leikkely heinä-elo-syyskuussa eikös? Suloisia kasveja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan vain näihin teidän kommentteihin ja riennän sitten virittelemään loput verkot ja lakaisemaan lehtipeittoa suojaksi pienimmille. Siltikin peukut tulee varmasti tarpeeseen, pitkä ja vaaroja täynnä oleva matka on vielä kevääseen.

      Poista
  3. Voi miten minäkin odotan jo uutta kevättä! Ihana alkukesän kuva puutarhastanne tuossa alimpana, kumpuilevat maastonmuodot ovat viehättäviä puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Maaston muodot ja tontin alkuperäinen kasvisto ovatkin mielestäni tämän tontin parhaimpia puolia.

      Poista
  4. Näin se taas yksi kesä mennä vilahti! Ei muuta kuin uutta odottamaan ja pitämään peukkuja jotta kaikki talvehtisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan vilahti, harmillisen kiirusta pitävät aina kevät ja kesä, kyllä niistä mieluusti nauttisi pidempäänkin!

      Poista
  5. Nyt on aikaa suunnitella uutta;)

    VastaaPoista
  6. Kauniisti tuo hurtanheisi punastuu. Se on siis sydänkäpysesi tällä hetkellä.
    Muistelen, että hankit sen Mustilan reissullasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydänkäpyseni todellakin ;) Tällä hetkellä tosin pelkkä ruskea tikku, mutta niin rakas tikku <3 Mustilastahan se löytyi, ihastuin siihen jo viime talvena katsellessani sen kuvia Mustilan kuva-arkistoista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!