keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kevättää



Viime päivinä ollaan saatu nauttia yllätävästä lämpöaallosta<3 Tulee niin viime kevät näistä keleistä mieleen, silloinhan samanlainen lämmin jakso ajoittui muistaakseni jo tammikuun puolelle?! Mittari on meillä kohonnut ylimmillään +8 C:een!
Ja tulppaanit kukkivat;D Siis roskakatokseen kiinnittämässäni julisteessa<3



Aurinko on lämmittänyt jo niin, että jäiseen pihaan on paikka paikoin puhjennut reikiä! Laatoituksen päälliset ovat mukavasti sulaneet.


Vielä eivät pähkinäpensaan norkot ole notkistuneet, vaikka esikoinen jo hieman yhtenä päivänä valitteli kutisevia silmiä. Liekö kuitenkin vielä muita kutinoita tai sitten tuulet ovat kantaneet siitepölyhiukkasia kauempaa etelästä?!


Lunta on vielä tuskastuttavan paljon. Voi sitä aikaa kun nuo sähkökelan reunukset notkuvat koulituista kylvötaimista<3


Käänsin kompostia ja se oli aivan kauttaaltaan sulana!! Ihan mahtavaa tavaraa taas tulossa, jos multa muodostuu entiseen tahtiin, niin tämän pallollisen saan kipata kasveille loppu kesästä. Viereinen pallo tyhjennetään nyt keväällä<3


Jouduttiin eilen kepsauttamaan lipputanko pois paikaltaan:( Sunnuntain puuskainen tuuli oli saanut perustukset pettämään ja tanko sojotti ihan vinossa. Onneksi setä mustalla oli joku parempi konsti mielessä, kesällä uusi yritys sitten:)


Illan hämärtyessä täydellisen keväisestä fiiliksestä puuttuu vain mustarastaan laulu<3 Forecan kymmenen päivän ennusteen mukaan ei päivällä mentäisi enää ollenkaan pakkasen puolelle ja
yölläkin alimmillaan -7 asteeseen, jihuu!

8 kommenttia:

  1. Hui tuota lipputankoa, onneksi ei ollut kokonaan rötkähtänyt maahan ja hajonnut! Ja hjui, -7 kuulostaa kauhean paljolta, mutta onhan se tietysti vähemmän kuin esimerkiksi -17 ;-D
    Ihana komposti! Kyllä aika menee niin nopsaan, että yhdessä hujauksessa ovat taas koulitut taimet esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voit arvata miten säikähdin kun huomasin tangon olevan selvästi kenossa!! Äkkiä ruuvit auki ja tanko alas. Lopuksi irrotin vielä nupinkin sisälle talteen, ettei vaan halkea tuossa paikoillaan.
      Kyllähän meillä on selvä ero lämpätiloissa ja lumen määrässä, merellä on hurja vaikutus ja onhan saaresi myös varmaankin jonkin verran etelämpänäkin?! Meillä on kaiken lisäksi tämä tontti niin tuulisella paikalla, että lumet tuiskuttaa ja kinostaa välillä hurjasti. Jännä on aina vertailla näitä sää-juttuja keskenämme:)

      Poista
    2. Jännä juttu on se, että moni kuvittelee lounaissaariston olevan kovin etelässä, ja onhan ne eteläisimmät saaret tietysti etelässä :-D Mun kotisaari on Lohjan keskustaa pohjoisempana. Mutta meri ei ole yhtään jäässä, ja yli 0-asteisena se toki vaikuttaa niin, että estää kovia pakkasia. Yöpakkaset on pysyneet alle -2 asteessa viime päivät, ja seuraavan viikonkin ilmeisesti. Se kyllä vaikuttaa! On tosiaan hauska seurata säätiloja ja kasvutilannetta eri pihoilla tälleen suunnilleen reaaliajassa :-)
      Hyvä tosiaan, että reagoit nopeasti, olisi sääli menettää hieno uusi lipputanko!

      Poista
    3. Merellä on siis suuri vaikutus! Joskus olen myös miettinyt miten tuo harjumme mahtaakaan vaikuttaa vaikkapa sateiden liikkeisiin!? Säätiloja olisi mielenkiintoista joskus opiskella syvällisemmin.

      Poista
  2. Kyllä alkaa kevättämään, niin on leppoisaa ja iltaisin upea tähtitaivas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muuten laitoin eilen illalla merkille tuon hienon taivaan kannen ja se erityisen kirkkaana tuikkivat tähdet! Esikoinenkin kaivoi esiin tähtitaivas-kirjansa ja yritti löytää tähtikuvioita.

      Poista
  3. Kompostin tuote onkin mitä parhainta maanparannusainetta. Toissa iltana lämmitimme kylpytynnyrin ja ihastelimme kirkasta tähtitaivasta. Otava näkyi hyvin selkeästi. Samoin Venus "iltatähti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuosta tynnyristä olen minäkin haaveillut jo monta vuotta, ehkä joskus meillekin?!

      Poista

Kiitos kommentistasi!