tiistai 16. huhtikuuta 2013

Puutarhurin vaatetus


Tein aamulla poikien kanssa pienen retken läheiseen puutarha-alan liikkeeseen! Olen jo koko kevään katsellut heidän netti sivuillaan olevia alennus tuotteita ja suunnittelin hankkivani vermeitä itselleni syntymäpäivä lahjaksi! Päivät olivat ja menivät, mutta haaveeni näistä Billnäsin ruukki alueella (aivan rakennusapteekin vieressä) sijaitsevan  SECRET GARDEN:in myymistä GardenGirl vaatteista jäi elämään. Olen jo vuosia sitten hankkinut nuo yläkuvan ruusukuvioiset haalarit ja ne ovat olleet ihan super mukavat päällä ja kestäneet kovaa käyttöä. Nyt halusin pelkät housut, jotta voisin käyttää niitä ihan muutenkin kuin vain työhousuina. Nämä housut olivat viimeiset beiget ja tällä kertaa olikin hyödyksi olla XL kokoa, sain oikein mukavan tuntuiset pöksyt itselleni:D 


Myös kumisaappaat löytyivät oikeaa kokoa ja niissä on kauniin ulkonäön lisäksi vielä tosi kätevät säädötkin sivuissa! Mustat nokialaiseni ovat kyllä kestäneet monta vuotta, vaan niiden varsi on niin tiukka, että saan niillä joka kesä sääriini ikävät hankaumat:( Kyllä nyt kelpaa loiskutella muksujen kanssa lätäköissä:) Vai ottaisinko näistä itselleni ihan pyhäkengät, hennooko noin kauniita liata ensinkään:DD



9 kommenttia:

  1. Kukkaisen mukavat housut. Mullakin on noi ja ovat monitaskuisina tosi kätevät. Saappaita vielä ihailen. Hienot ovat. Jospa ostaisin vaikka synttärilahjaksi itselle.

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja puutarhaan sopivat varusteet.

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus, noita mäkin olen nettikaupassa aina välillä käynyt kuolaamassa!

    VastaaPoista
  4. Ihanat! Mä olen aina ihan edustuskelvoton puutarhahommissa :/

    VastaaPoista
  5. Kiitokset ihailuistanne:D Itselleni en niinkään koskaan osta mitään "meno" vaatteita kun en niitä yksinkertaisesti lähes koskaan tarvitse, joten on kiva olla kauniissa vaatteissa puutarhassa:) Ja nuo haalarit ainakin ovat olleet lisäksi tosi mukavat päällä ja käytännöllisetkin isoine taskuineen!

    VastaaPoista
  6. Hyvät työvaatteet ovat parhautta ja jos ne lisäksi ovat kauniit, niin kylläpä kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Tarpeeksi väljät ja mistään ei saa hangata tai kiristää:) Hyvät hanskat kun vielä jostakin löytäisi, sellaiset missä on etupuolella ohutta kumia!

      Poista

Kiitos kommentistasi!