keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Lasten aurinkojuhlat Westersin ihanassa puutarhassa



Olinpa onnekas eilen aamulla kun silmiini osui Hernepensaskujanteen blogissa maininta aurinkojuhlista Kemiönsaarella, Westersin ihanassa keittiöpuutarhassa! Olin jo vuosia halunnut päästä käymään tuolla puutarhassa ja nyt siihen tarjoutui oikein oiva tilaisuus!


Juhlien ohjelma koostui erilaisista työpajoista, joissa lapset yhdessä aikuisen kanssa saivat askarrella kaikkea kivaa. Materiaaleina olivat luonnon antimet ja kierrätys tavarat. Syntyi nappikoruja lapsille ja mammakin sai ruusun tuoksuisen kaulakorun tuoreista ruusuista kaulaansa :)



Yhdessä pajassa sai pestä pyykkiä aidolla Havin mäntysuopapalalla ja ripustaa puhtaat vaattet kuivumaan lämpimään auringon paisteeseen! Myös lasten rakastamia pukeutumisleikkejä saattoi toteuttaa omenapuun alla ja peilailla itseään isosta pyöreästä peilistä. Isommat vähän ihmettelivät joidenkin vaatteiden ripustamista puihin roikkumaan, mutta pienin keksi heti miten ihanaa niiden välistä olikaan juosta, siinä saivat mekon helmat heiluntaa ;D
Mieluisimmat kotiin tuomiset olivat kyllä ehdottomasti keppihevoset! Toteutus oli yksinkertaisuudessaan hurmaava! Valittiin mieleinen sukka, joka täytettiin heinällä ja lopuksi sidottiin keppiin ja ommeltiin napit silmiksi. Hevosille rakennettiin heti kotona esterata ja ravaaminen jatkui vielä ilta myöhällä! Tänään ajattelin laittaa pesusoikon pihalle, jotta päästään testaamaan kaarnalaivojen merikelpoisuus;)




Kaiken touhuamisen jälkeen pääsin viimein kiertämään keittiötarhassa. Kylläpä se olikin hurmaava ja kuvailin monta ihanaa yksityiskohtaa, koko ajan kasvavaan "ideapankkiini" :D Yksi hauskoista yksityiskohdista oli tuo hernepensasaita joka oli leikattu noin aaltoilevaksi, aivan hurmaava, miksi aitojen pitäisikään olla viivasuoria??! Toisaalta salaatit olivat taas kauniista juuri noin, neliöksi istutettuna.


Variksenpelättikin oli vallan hurmaava nainen, jonka mekosta kasvoi jotakin vihreää!



Tämä osio oli reunustettu kauniisti vanhoilla kattotiilillä ja kasvit kasvoivat siisteissä ruuduissa.


Kasvihuone oli täynnä mm. ihania yrttejä ja tomaatteja. Tomaatit kasvoivat kauniissa ruukuissa ja aloin heti miettimään, miten rumia omat multasäkkini ovatkaan!

Vaikka päivä oli todella lämmin ja hiki valui niin että silmiä kirveli, jaksoivat lapset ihmeen hyvin touhuta ja kiertää vielä puutarhankin ilman pahempia narinoita. Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu, kiitos juhlien järjestäjille!!

6 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulostaa mukavalta tapahtumalta kauniissa ympäristössä. Sää suosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilainen lastentapahtuma. Lapset kyllä leikkivät sydämmensä kyllyydestä, mutta tunnelma oli silti niin ihanan rauhallinen<3

      Poista
  2. Risurouvalla on mansikoita helmoissaan! Kepparit oli meilläkin ehdottomat suosikit. t. Knummen Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei Saara kiva kuulla sinusta! Eikös ollutkin vaan hurmaavat juhlat melkoisen mahtavan hyötytarhan yhteydessä! Vai mansikoita kasvoi rouvan helmoissa:) Minulta jäi totta puhuakseni tuo puutarhan puoli aika nopealle vilaisulle, mutta jäipähän hyvä syy uusinta vierailuun:D Olisi ollut kiva rauhassa tutkia kasveja tai saatika jos joskus voisi päästä puutarhakierrokselle itse viljelijöiden opastuksella! Hm kenties voitaisiin vierailla siellä joku kerta hyötyjen kanssa!

      Poista
    2. Tuutte Minna seuraavan kerran niin että me ollaan mökillä, niin sovitaan Gunillan kanssa esittelykierros - kesällä vaan tahtoo olla aika kiireistä mutta eiköhän tuo onnistu! G on kaiken lisäksi ihan hurmaava tyyppi ja tietää hirveesti hyötykasveista.

      Poista
    3. Voi sentään sehän olisikin vallan mahtavaa!! Siellä oli mulle ihan hirmuisesti vieraita kasveja, joita olisi ollut kiva rauhassa kuvailla ja selvitellä nimiä niille. Voit kuitenkin vain kuvitella miten reissumme painottui;DD Kun leikit oli leikitty niin yllättäen eräille tulikin jo kova koti-ikävä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!