sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Westersin puutarhapäivä 7.6.2014


Pääsin eilen jo toistamiseen vierailemaan Kemiönsaaressa sijaitsevaan Westersin kuuluisaan keittiöpuutarhaan! Olimme siellä viime vuonna lasten aurinkojuhlilla, ja tunnelma oli silloin jo niin hurmaava, että päätin tehdä vierailusta jokakesäisen perinteen;)
Tällä kertaa pääsinkin oikein kunnolla tutustumaan itse tarhaankin kun mukanani oli vain pienimmäinen. Matkasta meinasi tulla fiasko jo alkuunsa kun unohdin rattaat eteiseen ja ajattelin päivän kuluvan lähinnä poikani perässä juoksemiseen. Toisin kuitenkin kävi, kolmivuotiaani olikin oikein rattoisaa seuraa ja vaikka hän välillä juoksentelikin teillä tietymättömillä, niin kerkisin kuitenkin tutustua puutarhaan ja myyjien tarjontaan paljon paremmin kuin viime käynnillä!


Ensimmäisenä kuvasin jälleen tuon hurmaavasti aaltoilevan hernepensasaidan<3 Miten se voikin olla niin silmääni viehättävä, ja kuinka hyvin ja hauskasti se sopii noihin maisemiin! Hevonen laukkasi aidan ja tien takana laitumella ja kivasti se välillä vilahteli matalimpien alueiden kohdilla! Kerrassaan vaikuttava leikkaustyyli, suosittelen kaikille joilla on tilaa tuollaiselle.




Perennapenkit olivat runsaita!


Pihapiirissä oli useita kauniita lisärakennuksia, kuten tämä huvimaja!


Heinäseipäitä oli käytetty kivasti rajaamaan istutusta.



Päärynäpuuaidanteessa oli myös käytetty heinäseipäitä. Oksat oli sidottu seipäiden väliin pingotettuihin rautalankoihin ja sato oli helposti poimittavissa.


Yrttitarhan vieressä sijaitsi tällainen hurmaava muotopuutarha<3



Hyötytarhan kauneutta<3

punalehtinen ruusu

koristeraparperi

joku vuokko


Punalehtisen ruusun alla kasvoi mattona jokin ihana vuokko.




Pyöreät muodot yhdessä viivasuorien linjojen kanssa hivelivät silmiä!


Ja taas tuo hurmaava aita tuolla takana:)







Tämä yrttitarha on yksi lempipaikoistani tuolla puutarhassa. Kattotiilistä ladotut muurit ympärillä ja seinätiilistä ladotut käytävät. Ylimmässä kuvassa kasvaa edellisessä postauksessa kuvaamaani harmaa-ajuruohoa, joka meillä kasvaa tuolla kivikasan penkissä vuorimäntyjen edustalla. Voi miten kaunista kun se toivottavasti joskus leviää noin laajalle. Ostin toisessa kuvassa olevaa pörheän pienilehtistä basilikaa ja jotakin toista ajuruohoa (Thymus), jonka lehdissä on myös vaaleita kohtia. Lisäksi mukaan lähti yksi tumma lehtinen/hedelmäinen chili. Harmi kun en muistanut pyytää noista nimilappuja, taidan vielä tiedustella niitä ensi viikolla puutarhalta.



Pääräkennuksen navetta on remontoitu upeaksi kahvila/ravintolaksi, jonka ylisillä on iso luentosali. Kahvilan vieressä on ihana pikku putiikki, josta mukaan lähti hurmaavia sammakko aiheisia seinäkoukkuja. Tuo kuvan tuli oli kaunis, mutta liian tyyris kukkarolleni:(


Westersin kasvihuone on täynnä mielenkiintoisia hyötykasveja, joista suurin osa on myytävänä.



Tämän miehen taimien perässä sitä viherhörhö ajelee vähän pidemmänkin matkan;D Vakka-Taimen Vesa Muurinen on myös henkilönä varsin hurmaava ja hänen tietonsa kasvien saralta on huima! Lisäksi taimiston palvelu on ensiluokkaista, Vesa toi mukanaan alku viikosta tilaamani kasvit Westersiin ja nyt minulla on liuta mielenkiintoisia varjon kasveja istutettavaksi uuteen varjo-tarhaani. Yksi ängelmä tosin pitää enemmän auringosta, sille löydän varmasti paikan kivikasan penkistä tai katsuran alta.


Westersin tyrnit ovat vaikuttavan kokoisia, varsinkin tuo tyttötyrni:) Tässäkin on muuten tosi hyvä esimerkki maan kattamisesta kasveilla. Tyrnien välistä ei tarvitse nurmea leikata kun kasvit peittävät maan ja suojaavat samalla sitä eroosiolta (melkoinen rinne tuossa) ja rikkaruohoiltakin.





Hiekkakäytävät olivat huolellisesti haravoituja.

Pihapiiristä löytyi aivan hurmaavia rakennuksia, joita en viime käynnillä huomannut lainkaan! Ympäri puutarhaa oli laitettu esille eri taiteilijoiden puutarhatonttuja ja haltioita, joista kolmivuotiaani oli innoissaan! Harmi kun en tajunnut kuvata niistä yhtään:(


Kaunis madonnapatsas oli piilossa pionin lehtien alla.


Tässä ihan älyttömän hyvä idea tukemiseen ja tuollaisia koukkujahan voisi sitten talvella käyttää lyhtyjen ripustamiseen.


Jaksoimme kuunnella päivän aikana kaksi mielenkiintoista luentoa (herkkujen ja kännykässäni olevan golfpelin avustuksella;D). Ensimmäinen oli Vesa Muurisen pitämä luento vanhanajan pensasruusuista ja toinen Juha Ujulan luento suomessa menestyvistä magnolioista. Molemmista sain paljon uutta tietoa ja näpsin kuvia mielenkiintoisimmista osioista. Voipi olla, että vielä joskus puutarhaamme eksyykin joku toinen magnolia, Mustilan japaninmagnolian kaveriksi;D

Päivä oli siis mitä ihanin ja kaunein, kiitokset Westersin väelle ja matkaseuralleni;)

3 kommenttia:

  1. Mahtava paikka! Pääsisipä tuolla joskus käymään.

    VastaaPoista
  2. Ompa tilaa, huh huh! Tuollahan on vaikka ja mitä :)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen tuota paikkaa lämpimästi, se on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!