sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Eräänä tihkusateisena iltapäivänä Pirilässä


No niin tähän sitä on sitten tultu ;D Jo viikolla lueskellessani uusinta Viherpihaa, minut valtasi valtava halu istuttaa vielä jotakin puutarhaan ennen talven tuloa. Säätietojen mukaan tämä alkava viikko olisi vielä lämminkin. Päätin vihdoinkin saada rumat likakaivomme verhoiltua kasvien taakse piiloo! Mutta mistä istutettavaa tähän hätään?? Lähimmät taimistot olivat jo sulkeneet ovensa:( Onneksi sainkin sitten eilen vähän INSPIRAATIOTA Pikkuisen puutarhan Sametti Hortensialta, suuret kiitokset siitä hänelle ;)
Lauantaina jo puuhasteltiin ulkona auringon paisteessa ja fiilikset sen kun nousivat<3 Tänä aamuna sitten ihan kuin vahingossa ajauduin Pirilän sivuille ja huomasin sen olevan auki myös sunnuntaisin. Pikainen soitto myymälään ja sain tiedon, että ulkotaimipuoli olisi tänään viimeistä päivää auki ja jäljellä oli vielä "jotakin"!! Iik sinne oli päästävä, olihan alennuksetkin houkuttelevat -80%!! Nopeasti koko perhe autoon ja takakontin tyhjennys, ihan vain varuiksi jos sattuisi jotakin löytymään;D Reissu oli niin täydellinen! Pitkästä aikaa tuntui, että myös muutkin perheen jäsenet olivat innolla mukana. Johtuen kenties siitä, että edellisestä kukkapaikan (kuten keskimmäinen näitä mamman kohteita nimittää) vierailusta oli jo vierähtänyt tovi jos toinenkin.


Kuvat räpsäisin otsalampun valossa samalla kun tyhjensin aarteeni kasvihuoneen viereen odottelemaan huomista. Menen huomenna vasta iltavuoroon, joten laitan lapion viuhumaan heti aamusta. Onneksi suurimmalle osalle löydöistä on jo paikka valmiina mietittynä.


Suurin osa pensaista tulee tuohon likakaivojen eteen peittämään kamalan näköisiä kansia, jotka ovatkin oikein paraatipaikalla:( Paikka oli kyllä ainoa ja oikea paikka tontillamme noille likakaivoille, juomakaivo on korkealla ja kaukana yläpihalla ja loka-autolla pääsee lähes viereen. Tuo vaaleilla seipäillä tuettu pilvikirsikan juurivesasta kasvatettu taimi täytyy siirtää, olen istuttanut se ihan liian liki kaivoja. Pelkäämme, että se voimakas juuristo ei olisi hyväksi kaivoille ja putkistoille. Pensaat tuskin ulottavat juuriaan niin syvälle. Keskusteltiin alueesta Täysin pihalla palstalla ja pyysin palstalaisilta vinkkejä alueen suhteen. Tulimme siihen tulokseen, että alue voisi olla lumimarjalle liian aurinkoinen, mutta kun löysin Pirilästä vielä kolme vaaleanpunamarjaista lumimarjaa, en voinut muuta kuin ostaa ne vaivaisella eurolla kappale! Laitan ne tuohon yhdessä viiden koivuangervon kanssa. Juurilleen ostin vielä sipuleita, keltaisia pikku tulppaaneja (T. sylvestris) ja tuoksuvia valkonarsisseja (N. Albus plenus odotatus). Pirilässä kaikki sipulit olivat irtomyynnissä ja niitä sai itse kerätä paperipusseihin kuin karamelleja<3 Sipulit oli sijoitettu myymälässä melko viileään osaan ja ne olivat vielä todella hyvä kuntoisia ja niitä jäi vielä paljon, vink,vink;D Ehkä nekin tulevat vielä jossakin vaiheessa alennusmyyntiin!!
Havuja löysin myös melkoisesti, niissä ja purppuraomenapuussa (`Tumma Kaunotar`) alennus prosentti tuntuikin ihan mukavasti. Havut laitan yläpihalle talon vieruspenkkiin, vain tuolle omenapuulle en ole vielä keksinyt paikkaa?! Sametti Hortensian kanssa meillä on nyt molemmilla kokeilussa myös arkalainen nietospensas. Toivottavasti pensaamme selviävät talven koettelemuksista. Aion istuttaa tämän pensaan lähelle Mustilan magnoliaa, kiviaidan vierelle. Jospa se olisi tarpeeksi suojainen, mutta myös aurinkoinen paikka tuolle pensaalle. No se jää nähtäväksi, miten pensaan lopulta käy.


Myös syystähti Princettia tuli hankittua keittiön pöydälle<3


Jo aiemmin viikolla sain asennettua uuden lintulautamme. Loppukesästä tuosta kaadetun koivun kanto jätettiin pitkäksi ja nyt sen päällä nakottaa mökki täynnä auringonkukan siemeniä, hyvää ruokahalua!


Viikolla oli sopivasti juuri iltavuoro päivänäni niin kaunis aurinkoinen aamu, kiertelimme pienimmäisen kanssa tonttimme laitamilla raikasta metsää ihastelemassa. Kuvan oikeassa laidassa näkyvä sammalkivi on ensi rakkauteni tällä tontillamme <3 Lopulta rakkaita sammalkiviä löytyikin sitten vaikka kuinka monta lisää.


Viikko sisälsi myös monta kivaa Halloween häppeningiä! Koulujen juhlat viikolla ja eilen vielä ystävien kanssa kotona juhlittiin hirviöpuvuissa, kakkutikkareista ja mutakakusta nautiskellen!
Varsin voimaannuttava viikko siis takana, ihania piristyksiä pimeyden keskelle niin juhlat, ystävät kuin taimilöydötkin. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Hauskaa että löysit vielä taimia ja tuollaisella alennuksella!
    On luvattu lämpöä vielä ensi viikolle, johan tässä innostuu uudestaan puutarhahommista. Luulin, että olin jo istuttanut kaikki kukkasipulit, mutta sitten löysin vielä -50% alennuksella lisää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun innostuksestani saa kyllä nyt "syyttää" Viherpiha lehteä ja sen juttua aitataimien istutuksesta. Sitten kun vielä kuulin Sametti Hortensialta Pirilän tarjouksista, niin olin jo ihan täpinöissäni ;)
      Aamulla heti hyörinkin jo pienimmäisen kanssa istutus hommissa ja sain jo pilvikirsikan siirrettyä ja istutettua viisi pensasta. Huomenna jatkuu, pieni tihkusade ei menoa haittaa <3
      Kivaa että pääsit itsekin vielä ale-ostoksille, hyvät löydöt kutkuttavat mukavasti mieltä vielä pitkän aikaa ;)

      Poista
  2. Vautsivau, voi että, itsekin haaveilen nietospensaasta ja koristeomenapuista! Vaan en tähän hätään ehtinyt tuonne, toivottavasti huomenna on Kauppilassa "jotain" jäljellä yhtä hyvällä alennuksella ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti Kauppilassa vielä on valikoimaa jäljellä, onhan se niin iso paikkakin! Kerrohan sitten löydöistä blogissasi kun kotiudut, onnea matkaan!

      Poista
  3. Oletpa ollut toimelias! Se on ihan huippua, kun tekee aleista löytöjä. Ja on kiva kokeilla jotain erikoisempaakin kasvia, jota ei normaalihintaisena uskalla lähteä testailemaan. Mukaavaa alkanutta vikkoa sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiraatio todellakin tempaisi nyt mamman ihan pyörteisiinsä, harmi vain kun valoisaa aikaa on illasta niin vähän aikaa. Onneksi mulla on ihan huippu tehokas otsalamppu, tuusaan projektin vaikka sen avulla loppuun ennen pakkasia! Foreca kyllä näytti ennustavan lauhaa vielä kymmenen päivän ennusteeseen asti, jee!

      Poista
  4. Onnistuneet alelöydöt taimistoilta ovat melkein parasta mitä syksyllä kohdalle voi osua! Nyt on vielä hyvästi aikaa tuollaisille projekteille, ymmärrän täysin innostuksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se varmasti jotakin ohikulkijaa varmasti ihmetytti kun pyörittiin tihku sateessa siellä lähes tyhjällä taimipihalla. Vain toinen viherturaaja voi todellakin ymmärtää innostumisen, lähes kuolleen näköisiin risuihin :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin tein, vaan tällä viikolla iskinkin suoraan kultasuoneen ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!