maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ensimmäiset sinivuokot


Nyt he ovat täällä! Kauan kaivatut ja odotetut kevään tuojat löytyivät eilen lähimetsästä ja voi sitä riemua kun huomasin heidät! Olin ennen sateita jo monena päivänä käynyt samaisesta rinteestä vuokkoja etsiskelemässä, mutta hieman varjoisammasta kohdasta. Nyt kun en ollut muutamaan päivään käynyt katsomassa niin johan taas pääsivät yllättämään. Olin tänä keväänä ajatellut löytäväni heidät ihan pienen pieninä nuppusina, vaan mikäli olisi aurinko paistanut niin tuo isoin olisi varmastikin jo avannut terälehtensä<3 Kyllä luonto on sitten ihmeellinen. Juuri kun oli vielä niin älyttömästi lunta ja kylmää niin ei mennyt kuin hetki ja sateet toivat kevään tullessaan!
Näin eilen myös ensimmäiset joutsenet lentämässä (Äänen kuulin jo viime viikolla), matalalla suunnitellen ilmeisesti laskeutumista läheiselle lammelle. Olivatpa kauniita katsella! Kuulin myös sepelkyyhkyn kosio kukertelua:D


Eilen päästin myös nämä pienet esikoiset, orvokkini kesälaitumille! Nostin kyllä vielä yöksi sisälle kun yöksi luvattiin muutamia asteita pakkasta. En uskaltanut ottaa riskiä vaikka pitäisihän orvokkien vähän pakkasen puraisuja kestääkin, ainakin sitten kun ovat tottuneet ulkoilmaan. Kun näiden alta vapautui vähän pöytätilaa, niin kylvin heti tilalle kasvihuonekurkkuja (Bella F1), maustebasilikaa ja kiinalaista ruohosipulia;)

Kohta ajattelin lähteä lasten kanssa pihalle ja pukea itsellenikin kuravaatteet:) Ukon rakennusaikainen sadeasu on passeli, kun aikoo kuvata rähmällään metsässä ensimmäisiä sinivuokkoja:D Mukavaa alkavaa viikkoa immeisille!

8 kommenttia:

  1. Voi ihana sinivuokko! Meidän piha on vielä aina varjoinen ja lunta on reilusti. Saa nähdä milloin ekat sinivuokot näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuokaan vuokot ei ole ihan meidän tontilla vaan tuossa läheisessä metsässä. Oman pihan vuokko alueet ovat vielä täälläkin lumen peitossa kun tämä on tuulisen ja avoimen pellon reunassa, niin lunta tuiskuttaa aina tähän paljon enemmän kuin metsän puolelle. Mutta vähitellen ne sieltä alkavat kurkistelemaan:)

      Poista
  2. Minäkin näin eilen Eirassa sini- ja valkovuokkoja. Joutsenia on näkynyt myös jo parin viikon ajan tuossa Tervasaaren luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne niin ihania, niin kevään kukat kuin palaavat eläimetkin<3

      Poista
  3. Kyllä se kevät nyt saapuu sateiden myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin saapuu, näkyy, tuoksuu ja tuntuu ilmassa niin ihania kevään merkkejä <3

      Poista
  4. Melkein sydän pysähtyy, kun ovat nuo sinivuokot NIIN ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja nyt niitä on jo tosi paljon enemmän!! Pian joka paikassa mihin katse vain osuu, on tämä kevät niin ihmeellinen!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!