keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mullan mylläystä ja haaveilua



Eilinen aamupäivä hurahti meiltä kotijoukoilta oikein rattoisasti kompostia möyrien ja matoja tutkien. Kyllä sitä vaan yksinkertaisesti nauttii joka kerta ihan suunnattomasti, kun saa tyhjentää "pallollisen" muhevaa kompostia istutuksilleen!! Kuin taikuutta onkaan tuo prosessi, jossa biojäte muuttuu takaisin maaksi, joka sitten taas saa ravita uuden kasvua <3 Vaikka maatalon kasvatti olenkin, niin vasta nyt oman kompostin myötä olen konkreettisesti saanut nähdä tuon muutoksen, vaihe vaiheelta. Matojen määrä on ihan mieletön, poikakin oli niistä ihan innoissaan:D Kompostointi pyörii meillä siis noilla kahdella L&T:n Globe kompostorilla ja systeemi on erittäin toimiva. Pari kertaa vuodessa saa aina toisen palloista tyhjennettyä, nyt syksyllä ja toisen kerran siinä kesän kynnyksellä. Vielä muutama vuosi sitten yritin säästellä syksyistä tyhjennystä kevääseen, mutta näin on ollut jätteiden mahtumisen kannalta parempi kun toinen on tyhjillään talvea varten. En sitten tiedä valuuko levitetystä kompostista ravinteita jonkin verran hukkaan syys sateiden myötä, mutta olen yrittänyt jättää tyhjennyksen aina mahdollisimman lähelle talven tuloa.



No sitten niihin haaveisiin;) Gobbas Gårdin pottureissulta ostamani Mustilan ystävät ry:n julkaisema kirja Lumoava metsäpuisto on ihan mahtava! Ahmin kirjan muutamassa päivässä ja sen myötä kesäinen Mustilan reissummekin sai aivan uusia ulottuvuuksia. Ja kirjasta löysin myös paljon kasveja, jotka jäivät tuolla reissulla näkemättä:( Arboretumin alueella on puiden ja pensaiden lisäksi muuten huikea määrä myös perennoja, joiden olemassa olosta, ei yhdellä eikä varmasti vielä kahdellakaan käynti kerralla, tiedä yhtään mitään. Esimerkiksi tämä etelänkiurunkannus siirtyi heti "pakkosaada" listani kärki päähän. Kuten myös tämä kirsikkasorvarinpensas, katsokaa ja ihastukaa;)

Viburnum opulus
Viburnum opulus (kuva lainattu täältä)

Viburnum alnifolium
Viburnum alnifolium (kuva lainattu täältä)
No entäs tämä parivaljakko sitten!! Tuo koiranheisi pihaltamme jo löytyykin, mutta katsokaa nyt tuota alemman kuvan kasvia, miten ihana se onkaan<3 Yritin kovasti googletella sille suomenkielistä nimeä, mutta mistään en löytänyt... siis hetkinen, hetkinen Vakkataimi ei petä tälläkään kertaa kun kyseessä on vähänkin erikoisempi tapaus! Sieltäpä tämä löytyikin hurtanheisi (V. lantanoides syn. alnifolium) nimellä. Listalle siis tämäkin;)



Tällä rusoheidellä on upeat marjat, nämä kuvat ovat omalta reissultamme napattuja.

Rodgersia
Rodgersia podophylla, luiskavaleangervo (kuva lainattu täältä)
Tämä kuva sai minut melkein hihkumaan onnesta! Keväiseltä Nuppulan reissultahan esikoiseni halusi ostaa juuri tämän liuskavaleangervon itselleen, voi ihanuutta, tämä taimi kasvaa meillä tuolla ojan penkalla kiven takana, kenties se joskus leviää ja näyttää tältä, huoh!

Actinidia kolomikta, kiinanlaikkuköynnös
lännenpiippuköynnös





Nämä kuvat on myös itse napsaistuja. Voi kuinka kaipaankaan tällaista suurien puiden ja köynnösten antamaa suojaa ja varjostusta!

Acer pseudosieboldianum eli koreanvaahtera kukkii punaisin kukin
Acer pseudosieboldianum, koreanvaahtera kukkii (kuva täältä)


Tämän kuvan ja tiedon löytäminen ilahdutti minua myös suuresti. Pieni koreanvaahteran taimeni saattaa joskus kukkia tällaisin punaisin kukin<3 Kovin on kyllä pikkuruisella vesalla vielä matkaa taitettavanaan ennen kukintaa;)


Loppuun vielä lähikuva tästä "Hemulin" kasvienkeräys laatikostani, jonka löysin Billnäsin antiikkipäiviltä. Antakoon myös tämä kuva haaveillemme siivet, lepatellaan yhdessä tämän pimeän ajan yli seuraavaan kevääseen!

P.S Tietäähän muuten kaikki, että klikkaamalla kuvia, ne näkee suurempina ja nuo nimikylttien tekstitkin näkee silloin hyvin lukea!

12 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta, viikonloppuna voiskin vielä tsekata, josko kompostorista sais jotain taas tyhjennettyä. Elokuussa taisin tyhjentää viimeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla Tiina sellainen altapäin tyhjennettävä? Millainen se on mielestäsi ollut? Maalle hommasivat sellainen nyt tänä kesänä ja lämmöt ovat ainakin nyt lämpimillä pysyneet ihan kohdallaan. Viimeksi kun siitä juteltiin, niin olikin sitten vaan ilmeisesti tyhjennyksen tarpeessa kun lämpötila oli painunut ihan hyväksyttyjen rajojen ala päähän.

      Poista
  2. Kompostointi on kyllä aika ihmeellistä toimintaa. Hienosti toimii tämä luonnon kiertokulku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta, kyllä ne madot ja muut pieneliöt vaan tekevät arvokasta työtä!

      Poista
  3. Komposteja ei voi olla liikaa, haaveilen että tarttis saada lisää. Ihanaa Mustila-innostuksesi ! Totta että siellä ei voi kerralla nähdä kaikkea, pitäisi päästä käymään eri aikoina, oisko sellanen kahden viikon välein ;) Harmi että on matkaa, mutta eihän se mahdotonta liene. Tuo mainitsemasi kirja rupesi kiinnostamaan ! Ihanan värinen tuo koreanvaahterasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tarvittaisiin toinen sellainen aumakomposti kun nyt tulee vaan mätettyä samaan kehikkoon kaikki ja vaikka sinnehän ne aina vaan "häviää", mutta jäävät vaan hyödyntämättä:( Kaksi kasaa olla pitäisi, niin saisi toinen levätä kun toiseen täyttää. Nyt siellä vielä majaili kesällä niitä käärmeitä, yöks. Ai mutta laitanhan mä sinne muuten kuritsan taimia kasvamaan, että ei nyt ihan hyödyntämättä jää kuitenkaan!
      Hih, parin viikon välein Mustilaan, kannatetaan;D Kirjaa saa muuten tilata Mustilan sivuilta, vaikka joululahjaksi itsellesi;)

      Poista
    2. Hienoa, että ostit tuon kirjan, vähän nyt harmittaa, kun en ostanut itsekin ;). Ehkä todella tilaan sen Mustilasta itselleni joululahjaksi, hyvä lahjaidea! Joskus atsaleojen kukinnan aikaan vois kyllä suunnitella jotain vaikka kimppareissua Mustilaan, siellä todellakin voi käydä hyvin useita kertoja. Ovatko nuo perustajat, Tigerstedtit, haudattu Mustilaan? Kenen hauta siinä pienemmän kiven alla on? Tuo Axel T. on kai Mustilan perustaja, jos en nyt ihan väärin muista. Mutta osaisko kukaan suomentaa, mitä tuo statsråd tarkoittaa, vai mikä se täsmenne nimen alla on?

      Heidet ovat todella hienoja, mullakin on niissä edelleen kylmäkäsittelyssä olevissa siemenissä pariakin heittä, mut saas nähdä milloin pääsevät maahan... Ja sit se itäminen voi olla aika huonoa, kasvusta puhumattakaan.

      Poista
    3. Kyllä tuo perustajien sukuhauta on, keskellä arboretumia, varmasti heidän toiveena ollut saada viimeinen leposija juuri tuolta elämän työnsä ääreltä. Kyllä minullekin jäi valtava kaipuu palata tuonne vielä keväällä uudelleen, nähdä kun metsä puhkeaa kukkaan ja aikas upeaa olis myös nähdä niitä magnolian kukkia<3 Ainakin tuo koiranheisi on kovasti siemenistä levinnyt tuossa meillä metsäpuutarhan puolella, joten eiköhän niiden luulisi sinunkin heitesi siemenöisten lähtevän, laitat vaikka osan nyt jo syyskylvönä ja osan keväällä lampun alle! Hemulin laatikko on juuri tuollainen kun kuvailit, harmi kun meidän aikana ei enää kerätty kasveja koulussa:)

      Poista
    4. Lueskelen tässä taas Lumoavaa metsäpuistoa ja luulen että tuo statsråd on suomeksi valtioneuvos. Muita titteleitä Axelilla oli Mustilan kartanon omistaja, geologi ja dendrologi!

      Poista
  4. Ai niin, toi kasvinkeräyslaatikko, onko se sellainen peltinen, soikea lieriö? Meillä on sellainen, mut siinä ei ole tuollaisia hienoja kuvia. Siinä on nahkanauha, josta sitä voi kantaa olkapäällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustila on minullekin inspiraation lähde. Olen sieltä kantanut milloin mitäkin taimia pihaamme. Mutta koskaan en ole vielä ehtinyt sinnen keväällä jolloin rodot kukkivat. Sanovat, että silloin se on kauneimmillaan.

      Poista
    2. Minäkin olen tehnyt jo mielessäni listaa kasveista, joita haluaisin sieltä seuraavalla vierailulla hankkia;) Ja toivottavasti pääsisin sinne jo ensi keväänä juuri parhaaseen kukinta aikaan<3 Se entisen kartanon puiston magnolia olisi mahtavaa nähdä kukassa, käsitin vain kirjasta, että tuo alue ei kuulu arboretumiin ja magnolia on jossakin korkean kuusiaidan takana piilossa:( Jospa sitä vaan vähän kehtaisi kuitenkin käydä kurkistamassa;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!