lauantai 11. huhtikuuta 2015

Perjantai-illan puutarhakierros


Keväinen tervehdys Tammelan (talomme nimi) tantereelta. Eilinen päivä tuntui taas piirun verran keväisemmältä ja tämän päivän on luvattu olevan eilisen kaltainen, jee! Ilta hurahti puuhommissa ja rohkenin taas pitkästä aikaa hypätä pikkuisen puutarhatraktorimme rattiin:) Olen vähän pelännyt tuolla koneella huristella ja lykkinyt mullat ja muut vain perinteisesti kottikärryillä, vaikka tuossa traktorissa olisi ollut pikkuinen peräkärrykin. Olikohan se nyt sitten toissa kesänä kun kone lähti minulta ns. lapasesta ja olin rusäyttää sillä kolarin:) No nyt ajelu onneksi sujui ongelmitta, mitä nyt kerran jäin paikalleni jungaamaamaan toinen takapyörä ilmassa hurjasti pyörien. Hetken mietin mitä nyt tekisin, huudanko apua... No massasta on hyötyä ja pienellä painopisteen muutoksella sainkin sitten pyörän takaisin maahan. Nurmikkoon vain jäi melkoiset sutimisjäljet:DD  Vaikka takkapuut lopulta siirtyivätkin kätevästi pinoon, olen kyllä vieläkin sitä mieltä, että kottikärryt ovat paljon mukavammat<3


Ihanaiset `Katharine Hodgkin` iirikset ovat täysin avautuneet eilisen päivän aikana<3 Ne taitavat viihtyä paikassaan, minusta näyttäisi, että ovat lisääntyneet hieman viime keväisestä. Näitä nousee tänä keväänä toisessakin penkissä, lähtivät ihmeen hyvin kasvuun, vaikka sipulit tuntuivat istuttaessa jo nahistuneilta!


Kuvailin Katharineja maassa mahallaan makoillen ja tuosta perspektiivistä kasvit näyttivät mukaville! Suosittelen kaikille valokuvaajille vastaavaa mahautumista, se antaa ihan uudet näkymät:)



Nämäkin söpöläiset (Iris reticulata `Harmony`) kasvavat kivikasan penkissä. Näitä mahtuisi kyllä tälle alueelle reippaasti lisää! Tämä täytyykin kirjata ylös syksyä silmällä pitäen.


Nämä turkintalventähdet ( Eranthis cilicica) sen kun vain heräilevät eloon yksi toisensa jälkeen. Nyt laskin jo kymmenen kukkaa<3 On se vaan niin ihmeellistä miten jaksoivat herätä eloon niistä rutikuivista mukuloista??! Ihmeitä tapahtuu<3


Myös tämä pikkuruinen pikkusinililja `Rosea` (Scilla bifolia), on kokonaisuudessaan pieni ihme. Niin kauniin herkkä, pikkuiset kukan nuput aluksi sievästi paketissa<3 Takana häämöttää tavallinen valkoinen idänsinililja. Nämä ihanuudet kasvavat Mustilan japaninmagnolia `Vanha Rouva`:n juurella.


Valitettavan huono kuva `Georgesta` kavereineen.  Verkko on vielä omenapuun (Aamurusko) ympärillä, enkä ihan vielä uskalla ottaa suojia pois. Toisaalta voisi kyllä jo varmaan erilliset runkosuojat ottaa pois, ettei kuori kovin kuumenisi auringon paisteessa. Seuraavat runkosuojat ostankin vaaleina, nykyiset ruskeat kun keräävät auringon lämpösäteitä ja saattavat aiheuttaa puille kuorivaurioita!


Luulenpa (talvi on heittänyt nimitikut taivaan tuuliin) että tässä versojaan venyttelee itse `Isopyrum thalictroides` <3 Mikähän hänen suomenkielinen nimensä on? Minulla ei ole vielä sitä Ella Rädyn Viljelykasvien nimistö kirjaa, josta varmasti voisi suomenkielisen nimen tälle löytää. Auttaisiko joku tuon kirjan omistaja?! Löytyisiköhän tälle sieltä nimi?


Katajan alla tähtilumikellot sen kun jatkavat kukintaansa. Muut kasvit näyttävät jättiläisiltä pikkuruisen `Tiny Tim` pallotuijan kaverina:) Takana oikealla kasvattelee lehtiään kääpiötulppaanit (Tulipa turkestanica, miscellaneous group).


Myös kevättähdet ovat jo näin pitkällä, lieköhän tänään avautuvat?! Aurinko paistaakin jo korkealla, nyt äkkiä pihalle, lapset jo menivätkin edeltä. Ihanaista keväistä päivää teille ystävät, nyt nautitaan<3

17 kommenttia:

  1. Paljon ihania kukkijoita. Kauniit iirikset! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Upeata kukkaloistoa! Ihanat iirikset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian tonttimme onkin sen upeimmassa loistossaan, kun sini- ja valkovuokot pääsevät kunnolla vauhtiin<3 Iirikset ovat vasta alkusoittoa:)

      Poista
  3. Eikä, miten ihania...kiitos pihakierroksesta! Vuokkoängelmä on minusta tuon isopyrumin nimi. Minäkin rakastan vuokkoja...mistä niistä saisi lisää ja paljon...onko tuo kobus-magnolia kukkinut? Ihailin niitä Mustilassa, näitkö ne kun kävit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta sehän se oli, kiitos muistin virkistämisestä! Joissakin lähteissä se kuitenkin kirjoitetaan Anemonella thalictroides, hm?!
      Vanha Rouva ei ole vielä koskaan minulla kukkinut, enkä ole Mustilaankaan sattunut koskaan niiden kukinnan aikaan. Toivottavasti joskus nään tuon kukassa<3

      Poista
  4. Voi miten nättejä iiriksiä! Ihania! Ei mahda täällä kasvaa. Etelässä on nyt niin paljon kaunista nähtävää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri katsoin Strömsön puutarhan jakson, missä näytettiin kukoistava puutarha jostakin Inarin pohjoispuolelta. Aina kannattaa kokeilla, tiedä vaikka kuinka viihtyisivät. Minulla nuo kasvavat aika kuivassa rinteessä, johon porottaa aurinko polttavan kuumasti.

      Poista
  5. Monennäköisiä iiriksiä sinulla.Tutkin netistä tuota vuokkoängelmää. Taitaa olla aika harvinainen. Sanottiin, että se häviää kukinnan jälkeen niinkuin valkovuokotkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tiedosta vuokkoängelmän suhteen! Täytyykin heti merkata se uudella merkkitikulla, kunhan nyt ensin varmistuisi että se on juuri tuo kyseinen kasvi;)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Onhan ne<3 Kävin vielä juuri äsken sitaisemassa Vanhan rouvan ympärille uuden tukinarun katkenneen tilalle ja hämärtyvässä illassa nuo vaaleat iirikset loistivat kauniisti mustasta maasta.

      Poista
  7. Oi miten ihania kevätkukkijoita sulla siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista päivää vain odotellaan, tämä sateinen iltapäivä ei ollut ollenkaan mieleinen, vuokot ainakin painuivat suppuun. Toisaalta tuli kyllä sadekin tarpeeseenkin, sain tomaatit, latva-artisokat ja viherakileijat ("suklaasotilaat") viimein koulittua:)

      Poista
  8. Upeita ihanuuksia! Nuo iirikset, voi mieletöntä, miten kauniita. Eihän tuossa voisi kuin nenällään maata ja heitä ihailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan kelit tästä kuivuvat, taidankin taas heittää rähmälleni iiristen edessä:)

      Poista
  9. NOi kevätkurjenmiekat on kyllä kaikkein ihanimpia ja varsinkin tuo Hodgin on niin taidokkaasti muotoutunut ;) Mahautuminen on aika pakollista, jotta saa hyviä kuvia. Ryömimistä siis edessä koko kesän ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!