Mutta sitten niihin ihmeisiin! Pikkuisen puutarhan Sametti Hortensian innoittamana, kävin tänään puutarhaa läpi, kirjaimellisesti kontillani :) Ja voi sitä riemua, kun löysin pikkuisia piippoja vähän joka puolelta! Lumikellot ovat jo todella pitkällä, kyllä tämä on ollut erikoinen syksy ja alkutalvi. Toivon hiljaa mielessäni, voisiko kevät tosiaankin jo alkaa?! Sitten kuitenkin pakotan itseni ymmärtämään, että nyt on vasta joulukuun loppu ja vielä on varmastikin talvi edessä päin, vai onko sittenkään ?! ;D
Kenellehän tämä alku kuuluu? Lyhyt on muisti, en muista enää yhtään, mitä mihinkin istuttelin. Täytyykin pyhinä kaivaa kaikki syksyn muistiinpanot esiin ja virkistää muistia:)
Nämä ovat kerrottuja lumikelloja<3 Ja katsokaa, kuinka kukkanuput jo pullistelevat!!
Tässä pikkuisia kevätkurjenmiekkoja (Iris reticulata). Nämä kukkivat viime keväänä ensimmäistä kertaa, mukava nähdä, että taitavat jaksaa kukoistaa vielä tulevanakin keväänä.
Loppuun laitan kuvan hurmaavasta kortista, jonka sain tänään ystävältä, kiitos L<3 Keitimme iltaruuaksi kortin lähettäjältä tulleita kotikanalan kananmunia, voi miten hyviltä ne maistuivatkaan. Setä musta tehtaili niihin vielä smetanasta ja mädistä täytteen! Nami-nami, joulu saa tulla<3
Ja se kevät heti perään, kiitos ja kumarrus ;)
Radiossa kerrottiin mustarastaan luritelleen muutama päivä sitten. Täytyypä käydä pihassa tsekkaamassa omat sipulit.
VastaaPoistaOikein hyvää joulua sinulle!
Oi ihana mustarastas<3 Nyt kun ilmat kääntyivät todella talviseksi, tuntuu mustarastaan laulu olevan vielä niin kovin kaukana, haikeaa<3
PoistaIhanaa, kyllä se kevät tulee! Hyvää joulua sinulle!
VastaaPoistaTänään tuntui lumen ansiosta olevan jo hitusen verran pidempään valoisaa! Toivoa paremmasta:)
PoistaHyvää joulua Minna!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHauskaa joulua :). Höppänät kukkaset, toivottavasti eivät kärsi paleltumista jos pakkaset ehtii vielä tulla :D.
VastaaPoistaOnneksi nyt tuli ohut untuvainen lumipeite kukkasten päälle! Nukkukaa hyvin pikkuiset<3
PoistaMukavaa Joulua, Minna!
VastaaPoistaOllaan vaan hörhöjä ja uskotaan kevään tulleen. Mitä nyt yhdestä takatalvesta, jos sellainen yllättää ;) Onnellista ja rauhallista joulua <3
VastaaPoistaHih, tuopas onkin lohdullinen ajatus. Takatalveahan tässä nyt vain vietelläänkin ;)
PoistaRauhallsista ja onnellista joulunaikaa!
VastaaPoistaKiitos Maria!
PoistaHyvää joulua!
VastaaPoistaKiitos Sussi!
PoistaNo niin, sieltähän niitä löytyi :) Ihania alkuja ja lupauksia keväästä puutarhassasi. Mukavaa joulunaikaa, munarikasta sellaista
VastaaPoistaJa sinne ne jo hukkuivat lumen alle, snif:( Onneksi on kuitenkin tietoisuus siitä, että siellä ne hetken vain uinuvat, noustakseen keväällä<3
PoistaVoi noita pikkuisia! Pitääkin käydä katsomassa, näkyykö niitä täälläkin :). Hyvää uutta vuotta 2016!
VastaaPoistaNyt satoikin pikkuisten päälle ihanasti suojaava, kevyt lumikerros. Vaan voihan sitä lunta kevyesti pikkuisen puhallella sivuun ja kurkistella piippoja :) Muistaa vaan lopuksi puhaltaa peiton takaisin päälle!
Poista