sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Sammalpallo ja muita kuulumisia


Viimeinkin koitti se päivä kun pääsin kaikessa rauhassa kasvihuoneen suojiin askastelemaan. Tuuli tuiverti ja sade ropisi kattoon, mutta sisällä kasvihuoneessa oli lämmintä ja suojaisaa<3
Kävin katkomassa leikkureilla palan ylimääräistä kanaverkkoa ruusuherukan ympäriltä (herukka siis jäi vielä verkon suojiin) ja tungin sen sisälle reilusti sanomalehteä.


Muotoilin pallosta mahdollisimman pyöreän.


Suurin työ oli varmaankin sammallevyjen putsaaminen neulasista ja muista roskista. Sitten kiinnitin levyt yksi kerrallaan, vihreän ompelulangan avulla, verkkopallon päälle.


Valmis pallonen. Raahasin kasvihuoneeseen myös tuon Porvoosta ostamani Multifloran, sen nuput alkavat vähitellen avautumaan.


Laitoin pallon tuohon ruukkuun ja pienen valosarjan juurelleen. Katsotaan nyt sitten pysyykö se tuossa, vai viekö tuuli mennessään. Ruukun reunalta kurkistelee vielä muutamia kesän orvokkeja<3


Aamusta kuvailin vähän pelakoita. Olen ottanut nyt tavaksi kastella sisäkukat aina sunnuntaisin. Kaikki pelakat ovat tähän mennessä selvinneet hyvin talvesta ja osassa on vielä hailakoita kukkiakin jäljellä.




 Kasvua kevättä odotellessa.


Samalla kun kuvailin pelakoita, katselin alapihan puolikasta lintuperspektiivistä:) Lampiprojekti on tuolla oikealla alanurkassa ja sen vieressä tammien takana on iso multakasa, joka levitetään keväällä "hyötymetesäpuutarhan" kasvualustaksi. Ajattelin tehdä tuosta kulmauksesta sellaisen ison kohopenkin, jonka pengerrän tietysti kivillä ;). Tuota keskellä olevaa kolmion muotoista istutusaluetta voisin jossain vaiheessa laajentaa vähän vasemmalle päin, jopa tuohon ojan vierellä kasvavalle terttuseljalle asti.


Nappasin marketista avautuneen sintin, jotta sain viikonlopuksi sen tuoksua kotiin. Tuossa se nyt löyhäyttelee tuoksuaan tietokoneen vieressä.


Perinteinen vaaleajouluruusukin tarttui viikolla marketista mukaan ja asettelin sen nyt tuollaiseen emalikattilaan. Toivottavasti kelit säilyvät korkeintaan pikkupakkasilla, jotta kaunotar saa sulostuttaa sisäänkäyntiämme mahdollisimman pitkälle kevääseen <3 Aah kevät, mikä ihana sana <3 Enää jokunen päivä talvipäivänseisaukseen (22.12), jonka jälkeen alkaa taas päivät pitenemään ja mennään kohti kevättä ja ensimmäisiä kylvöjä. Siemeniä olen vasta vähän netistä katsastellut, mitään en ole vielä mennyt tilaamaan. Jostain ulkolaisesta putiikista tekisi nyt mieli rohkaistua tilaamaan ja mielessä olisi erityisesti varjon- ja kosteanpaikankasvit.


Aamulla vedin lasten kanssa lipun salkoon ja äsken auringon laskun aikaan laskimme se kuivumaan kylpyhuoneeseen. Ajellessamme perinteiselle itsenäisyyspäivän lounaallemme Sammatin kievariin, seurailin salkoihin vedettyjen lippujen määrää. Kovinkaan montaa lippua en nähnyt, märkä ja tuulinen ilma lienee karkoittanut paikalliset liputtajat.
Nyt olisi sitten vuorossa se perinteinen iltapukujen katselu:) Toisaalta mielessä vähän kummittelisi kadota yläkertaan ja kaivaa esille oma joululahjani. Tilasin taas perinteisesti kirjalahjoja Adlibriksestä ja viikolla hain R-kioskiin saapuneen lähetyksen. En vielä ole kuitenkaan edes silmäillyt kirjaa, käyn jälleen tätä taistelua itseni kanssa ;D Tällaisen kirjan tilasin:

https://www.adlibris.com/fi/kirja/designing-and-planting-a-woodland-garden-9781604693850

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille! Otetaan lämmin glögimuki käteen ja käperrytään sohvalle haaveilemaan keväästä <3

16 kommenttia:

  1. Ihanan kirjan olet tilannut. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirja on yhtä hyvä, kuin mitä nimi ja kannen teksti lupaavat! Pystyin siis jättämään kirjan vielä eilen avaamatta ;)

      Poista
  2. Kiva postaus. Kuvissa on jo jouluista tunnelmaa. Varmasti on ostamisen arvoinen kirja. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nuo joulukukat sen joulun tunnelman niin hyvin tuovat esiin. Tytärkin nuuhkaisi hyasinttiä ja tilasi oitis samanlaisen omaan huoneeseensa<3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tuo tanko onkin ollut melkoinen projekti. Viime talvenahan se kallistui pahasti myrskyssä, mutta nyt on vielä toistaiseksi seissyt napakasti paikoillaan, sillä kesällä sen kiinnitystä parannettiin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Olin oikein itsekin yllättynyt, miten helposti se syntyikään. Olen ennen tehnyt pienempiä, mutta tämä oli eka iso:)

      Poista
  5. Sammalpallosta tuli hieno. Minuakin nuo pallot nyt kiehtovat kovasti. Haluaisin istuttaa paljon vihreitä "palloja" pihalle ja koristella sammalpalloilla ympäristöä.
    Tutkin tuota kirjaasi - ihastuin - tilasin itsellenikin joululahjaksi.
    Sinulla tuo ympäristönsuunnitteleminen ja -rakentaminen on nyt kovasti mielessä. Nyt siihen onkin aikaa, kun ei kasvukausi ole enää kiihkeimmillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiraation lähteeksihän minä tämän postauksen tein, joten eikun vaan palloja värkkäämään. Ne syntyvät ihmeen pienellä vaivalla kuitenkin ja itsekin ajattelin tehdä vielä muutaman pienemmän, kun sammaltakin vielä jäi. Muutaman sammalmunankin voisin tehdä, niitä voisi asetella kukka-asetelmiin.
      Toivottavasti tuo joululahjakirjamme on yhtä hyvä, kuin nimestä voisi päätellä. Kiva kun on jotakin mieleistä lahjaa itsellekin tiedossa:)

      Poista
  6. Hieno pallo. Mä vain uneksin niistä. En jostain syystä ole sellaista saanut aikaiseksi, vaikka jo monta vuotta on ollut suunnitelmissa. Myös havupallo olisi kiva tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan otat yhden tunnin ihan itsellesi ja värkkäät oman sammalpallon! Sen saa ihmeen helposti tehtyä, kunhan vain sammalta on riittävästi. Suurin työ on sammaleen putsaaminen!

      Poista
  7. Tuommoisen ison palleron taidan vielä tehdä. Pieniä jo väkersinkin. Tosi hieno ja symmetrinen tuli sinun pallostasi! Kevät lähenee, ihanaa ja jee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minunkin mieleni halajaisi taas viikonloppuna sammalten pariin, vaan saa nähdä pääsenkö. Kevät ja esikot, jee tosiaan<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!