lauantai 14. toukokuuta 2016

I`m singing in the rain



Odotettu sade saapui juuri tänne eteläiseen suomeen! Koko viikon aurinko porottikin niin ihanasti ja minä vain nautin täysin rinnoin ulkona puuhastelusta<3 Toivottavasti saan tästä toukokuisesta kesälomaviikosta itselleni vuodesta toiseen toistuvan perinteen, niin kovin nautin lomastani.

Lumikkikuvat onnistuivat sitten viimeinkin, mutta nyt tuosta isommasta kukasta oli jo osa terälehdistä karissut:( Onneksi näiden erikoisen muotoiset lehdet jäävät kuitenkin näkyville, keräämään ravintoa ensi vuoden kukintoa ja kasvua varten.


Näidet vuokkosten vihreät "keskikarvat" venyvät hauskasti pituutta. Taustalla keltapeipin lehdet hehkuvat hopeaa.


Toisaalla "karvat" ovat vielä näin lyhyet.


Niiden pituudet vaihtelevat myös jonkin verran yhden kasvuston eri yksilöiden välillä. Ilmeisesti kukat ovat vain vähän eri aikoihin avautuneita.



Viimeiset kuvat valkoisesta sinivuokosta. Tänä aamuna terälehdet olivat jo lähes pudonneet.






Haasteelisia kuvattavia nämä pikkuiset koiranhampaat. Tämä on `White Beauty`. Näitä nousee pitkin puutarhaa ihanan paljon, vaikka nämä istutinkin toissa syksynä vasta lokakuussa, jolloin hampaat olivat kaiken lisäksi jo melko nahistuneita. Kasvunihme tapahtui näiden sipulien kohdalla<3


Tässä vähän lähikuvaa tuosta suuresta kivestä, jonka kaivuri toi tuohon viime syksynä. Miesten nopeat käänteet tuntien, minulle ei jäänyt kovin pitkää aikaa pohtia tämän kiven sijoittamista. Ensin vähän kaduin valintaani, mutta nyt kun paikat alkaa vihertää, näyttää kivi tuossa silmiini jo lähes täydelliseltä. Tuo alin porraskin on kuin olisi aina ollut tuossa. Vastaavaa luonnollisuutta haen tuohon viereiselle lammikollenikin, tai ainakin yritän hakea. Kunhan nyt vain pääsisin sen kimppuun. Nämä viikonlopun vesisateet eivät ainakaan kuivata lammikkoa:( Toisaalta vesi tulee kyllä jo niin tarpeeseen, etten halua sateista tämän enempää purnata;) Vain 5 mm on tullut tähän lauantai-iltapäivään klo 17.30 mennessä, jännä nähdä toteutuuko ennustettu suuri millimäärä vielä huomiseen mennessä.


Vielä kerran kirjopikarililjat:)


Jättiläisen kokoinen kermesmarjani heitti talven aikana veivinsä:( Sen valtava juurakko oli alkanut päältä mätänemään. Jätin siitä kuitenkin ehjän juurenpalan tuonne kielojen joukkoon, jospa  se sieltä vielä joskus ponnistaisi. Jättiläinen teki viime vuonna myös siementaimia, niitäkin kyttäilen, josko ne nousisivat. Toisaalta nyt viimeinkin pääsee, tuo kuvan oikeassa alareunassa näkyvä syyskimikki, kasvamaan ilman kermesmarjan ahdistelua. Jännä nähdä innostuuko se saamastaan tilasta.


Leikkasin poikien talven aikana kasvaneet karvalakit ;D Hiukset saavat nyt toimia kauriiden karkoittajana!


Tuoksuorvokki kukkii rehevänä. Minä se en vain ole koskaan saanut nenääni tämän tuoksua?! Minulla on jotakin vanhaakin kantaa olevaa orvokkia, mutta ei sekään minusta tuoksu millekkään?! Ja olen tuoksutellut eri vuorokauden aikoihinkin. Tuoksuuko sinun tuoksuorvokkisi?


Jykevimmät maatiaisdaaliat pääsivät jo maahan. Osa odottelee vielä vähän lisää kasvua kasvihuoneen suojissa. Eilen laitoin jo kasvimaankin, sillä maan lämpö oli jo huikeat 13 astetta! Latva-artisokat, pavut ja kaskinauris jäivät vielä odottelemaan. En kyllä vaan taida enää saada papuja mahtumaan mihinkään:(
Eilen hain muuten postista hieman myöhästyneen syntymäpäivälahjani, jonka tilasin Kauppilasta. Kasvit tulivat perille yhden yön seudun aikana ja olivat todella hyvässä kunnossa, kiitokset Kauppilan väelle. Eilen ja tänään olen sitten istutellut aarteitani, suurin osa pääsi varjotarhojen puolelle. Muutama uusi ihana saniainen ja tikankontti (Cypripedium, Kentucky Pink) nyt ainakin niitä suurimpia aarteita.





Kolmen kuvan kavalkaadi ihanasta uudesta (F. hermonis subsp. amana II) pikarista<3 Nämä kyllä pääsivät tänä keväänä yllättämään minut ihan täysin. Ensin nimittäin näytti, että tuskin mikään pikari kukkisi, mutta toisin kävi, sillä nopeasti laskien minulla saattaa piakkoin kukkia lähemmäs kymmenen erilaista pikaria, voi onnea<3


Tämä punainen kolmilehti pitää vielä kukkansa tiukasti supussa, mutta värinsä se tosiaan jo paljasti!


Ihanaa, varjonäkki kukkii sittenkin kolmen kukan voimin<3


Tämä nimetön esikko se äätyi hurjaan kukintaa. Ei tunnu kärsivän hieman varjoisemmasta kasvupaikastaan.




Voi suloisuutta, tarhavarjohiipat kukkivat<3


Kaunis kielokkikin on jo rullannut auki vaalean keltaiset kukkansa.


Narskujen kukinta alkaa olla parhaimmillaan. Olen näitä joka paikkaan meidän pihalla yrittänyt piilotella, mutta vaihtelevasti ovat menestyneet. Nyt nämä vuosia vanhat sipulit kuitenkin yllättivät iloisesti kukinnallaan. Monelle istutusalueelle meillä on muuten levinnyt tuo ketunleipä. Pidän siitä kovasti ja vaalin kasvustoja rakkaudella. Nyt kukkiessaan se on mitä viehättävin luonnonkasvi<3

Ei vaan nyt vielä äkkiä ulos puutarhaan, eihän siltä malttaisi olla poissa ollenkaan. Valitettavasti huikea lomaviikkoni vetelee pian viimeisiään ja varsinaiseen kesälomaani on vielä viikko tolkulla aikaa. Vaan ei auta itku markkinoilla, pää täynnä ihania muistoja ja fiiliksiä, aloitan työt maanantaina hymy huulilla<3 

17 kommenttia:

  1. Kielokki on minulle ihan uusi tuttavuus, onpa kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikken muuten olekkaan keltaisen värin suuri ystävä, niin tämän kasvin kohdalla teen poikkeuden. Pidän keltaiseta juuri tuollaisena vaaleana, voin keltaisena.

      Poista
  2. Voisko tuo sun orvokki olla metsäorvokki ja siksi ei tuoksu? Omalla pihalla on näitä ja tuoksuorvokkeja ja niiden tuoksun kyllä tuntee. Kauniita ne on molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta?! Olen tuon kyllä kylvänyt tuoksuorvokkina, mutta eipä liene mahdoton ajatus, että sekaan olisi livahtanut jotakin muutakin. Vaikka nuo kyllä kasvavat rönsymäisesti, mitenkäs se metsäorvokki..? Täytyypä guuggeloida:)

      Poista
  3. Lomalla sitä tarhuria laulattaa, vaikka sadetta saadaan. No, saisihan se toki sataa enemmänkin. Ihana aika pitää lomaviikkoa. Puutarha huutaa tekijäänsä tähän aikaan.
    Ihanuuksia sieltä on noussutkin - lumikit ja vuokot, niin ja pikarit. Ketunleivät ovat kivoja.
    Minulla ei moni kielokki noussut tänä vuonna. Syökö joku niitä vai voiko osa olla vielä tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta tuli viikonlopun "hurjasta", koko toukokuun sademäärästä, ihan kokonaista 11 mm! Siitäkin 6 mm tuli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, joten jokseekin hieno lomaviikko minulle kyllä sattui kelien puolesta. Nyt kyllä sataa parhaillaan, mutta tänään onkin jo iltavuoroon meno:)

      Poista
  4. Sadetta kaipaa puutarha täälläki ja sitä pikkasen jo tullutkin.
    Ihanuus tuo pikkuinen orvokki.
    Monta perennaa minultakin kuoleentui ja harmittaa niin paljon..argh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä onneksi ihan pikkuisen lohduttaa, kun tietää, että talvi oli todellakin haastava ja monet muutkin viherturaajat sen ovat todenneet.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Olen noihin itsekin kovin ihastunut, vaikka aluksi pidinkin niitä kyllä melkoisina kasvimaailman "avaruusolioina";D

      Poista
  6. Jestas mitä pikku ihanuuksia puutarhasi on pullollaan. Lumikki, erikoiset vuokot ja pikarilija sekä koiranhammas saivat sydämen heittämään volttia. Upeita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tämän puutarhan kulta-aikaa<3 Kesemmällä kuivuus usein verottaa kasvustoja ja täytyy tunnustaa, että kevätkukkijat ovat kyllä suurin heikkouteni;)

      Poista
  7. Aivan ihania valkoisia suloisuuksia :)

    VastaaPoista
  8. Onpa ihania pikkuisia erikoisuuksia puutarhassasi. Hyvin kaunis tuo Lumikki. Minun tuoksuorvokkini tuoksuu, onkohan tuo sittenkin perhosorvokki viola sororia? Odorata tuoksuu ja on tummempikukkainen usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun kylvin mielestäni tuoksuorvokkia, niin satsista iti vain kaksi siementä. Niistä nuo tuppaat ovat peräisin, mutta tiedä vaikka olisivatkin tuota perhosorvokkia?! Tuoksu niistä joka tapauksessa puuttuu, vaan niin puuttuu myös puutarhaystävältä saadusta tuoksuorvokista(?), joka on vanhaa kantaa hänen pihaltaan. Täytyypä kysäistä häneltä, tuoksuuko orvokki hänen pihallaan.

      Poista
  9. Kylläpä sinulla on kaikkia ihania kasveja, kauniin erikoiset pikarililjatkin. Minulta katosi myös siemenestä kasvattamani kermesmarja, samalla tavalla juurimukula lahosi. Harmittaa hieman mutta jos sen joskus kasvattelisi uudestaan taas...
    Mukavaa viikonloppua!


    ,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun muistutit, pitäisikin pelastaa kermesmarjan siementaimia nurmikolta. Lammikon rannalla se mahtuisi hyvin rehottamaan koko komeudessaan, kunnes taas tulee viime talven kaltainen tuhotalvi ja vie kermekset mennessään:(

      Poista

Kiitos kommentistasi!