torstai 7. heinäkuuta 2016

Dear primroses



Hieman vaatimattomia tänä vuonna, mutta silti niin rakkaita<3 Esikoiden kukinta ei suinkaan ole vain keväistä onnea, vaan niitä puhkeaa ihanasti kukkaan pitkin kesää. Kuvan tähkäesikko talvehti ensimmäisen ja melko haastavan talvensa oikein hyvin. Kukat olivat kuvan ottamisen aikaan vielä aika lyhyen varren päässä, mutta nyt kun kävin niitä äsken kurkistamassa, niin kukkavarret olivat venyneet sellaisiin mittoihin, että päättelisin kasvin ehkäpä asustavan hieman liian varjoisalla alueella. En kuitenkaan uskalla missään nimessä lähteä siirtämään muuten hyvinvoivaa kasvia, vaan ratkaisin pulman käymällä äsken töiden jälkeen paikallisessa Hankkijan myymälässä, jossa tähkäesikot olivat houkuttelevan edullisessa tarjouksessa. Ostin niitä kolme lisää ja kokeilen niitä seuraavaksi ainakin lammikon rannalle.
Myös jokunen P. flaccidan siemenkasvatuksista kukki tänä vuonnakin, mutta en kerinnyt kuvata niitä. Tämä kylmä ja sateinen ilma alkaa vähitellen ärsyttämään, kaikki kasvit lyyhistyvät sateen painosta ja kukat rupsahtavat ennätysajassa. Hain samaisella Hankkijan reissulla lisää kasvitukia, mutta jälleen ne loppuivat heti alkuunsa. Sain sentään tuettua kaatuneet daaliat ja muutaman ängelmän.


Tämän japaninesikon sain toissa vuonna Nuppulan taimivaihdosta. Olen yrittänyt kylvää näitä nyt kahtena keväänä, tuloksetta. Ensi vuonna uudestaan, uusilla siemenillä :)


Toisin kuin japaninesikot, ovat nämä P. waltoniin siemenkasvatukset yllättäneet erityisen iloisesti. Ne itivät tänä keväänä jo toistamiseen oikein mukavasti ja yksi kirsikkatomaattirasiallinen pikkuruisia waltonii-vauvoja on jälleen kasvamassa kohisten kohti aikuisuutta.


Kukkien väri on kamerani kuvissa hitusen vaaleampi kuin oikeasti ja nämä ovat todella vaikeita kuvattavia muutenkin, kun kukkavarret huojuvat pienimmästäkin tuulenvireestä. Useita sävyjä näistä kasvoi, ainakin kolmea neljää eriväristä. Pidän näistä kovasti<3



Jo monena vuonna näihin aikoihin kukkinut tuoksuesikko on kyllä hengissä, mutta niin pahoin röyhähtäneen isolehtisen kuunliljan alla, ettei taida tänä vuonna jaksaa kukkia ollenkaan. Tuoksuesikon siirto täytyy varmaankin nyt vain uskaltaa tehdä, ellen löydä jostakin uusia taimia ;D

Lyhyesti virsi kaunis tällä kertaa, tässä vielä linkki joka lohduttanee tällaisena sateisena iltana oikein ihanasti. Itse olin erityisen kiinnostunut Carolin vesikasveja käsittelevästä osuudesta, mutta tietysti itse Monty oli jälleen kerran niin sydäntä lämmittävän ihgu <3 <3

5 kommenttia:

  1. Tähkäesikko on ihana kuten esikot yleensä.

    VastaaPoista
  2. Minun tähkäesikkoni selvisi edellisestä talvesta, mutta viime talvi vei sen. Sääli.

    VastaaPoista
  3. Kauniita esikoita ja kauniita kuvia. Ihana tuo japaninesikko. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Niin pirteä tuo tähkäesikko. Vai on Hankkijalla nyt alennnusmyynti. Jospa kävisin kurkkimassa. Olen kiitettävästi pysynyt sieltä pois tänä kesänä.
    Japaninesikot ovat lemppareitani.
    Tuo waltonii näyttää oikealta söpöläiseltä. Yritin etsiä sille suomenkielistä nimeä uudesta opuksestani, mutta en löytänyt. Kaikkia kasveja ei sitten olekaan vielä nimetty suomeksi.

    VastaaPoista
  5. Ihania esikoita! Mun esikkokuumeeni laimeni kummaasti, kun talvi verotti niitä kovalla kädellä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!