torstai 14. tammikuuta 2016

Juhlintaa


Perheen pienimmäisen 5-vuotisjuhlat on nyt juhlittu ja masut täynnä herkkuja! Innostuin esikoisen kanssa värkkäämään juhliin pakkaskakun. Olen niin tykästynyt tuohon sokerikuorrutteeseen, sillä saa niin helposti siistin lopputuloksen. Kakkutikkarit kuorrutettiin tällä kertaa valkosuklaalla, "hiekoitettiin" suklaaströsseleillä ja taivaalta tipahtaneilla lentotähtisillä<3 Kaikki herkut olivat gluteenittomia ja kakku lisäksi laktoositon.


Heti juhlista toivuttuamme, saimmekin sitten alkuviikosta melkoisen lumikuorman tänne etelään. Kola viuhui kahtena iltana, ennen kuin piha saatiin puhtaaksi. Talvi on nyt siis kylmä totuus, keväästä ei ole pienintäkään merkkiä :( Toisaalta kevään kaipuuseen tuo lohtua se totuus, että huomenna ollaan jo tammikuun puolessa välissä ja pian koittaa Heikin päivä (19.1), joka vanhan kansan mukaan katkaisee talven selän ja kevään odotus voi virallisesti alkaa <3


En millään voinut lopettaa postausta tuohon edelliseen kuvaan :)

Haaveillaan keväästä ja kesästä, tilataan hulluna siemeniä ja kylvetään kaikki pöydät ja tasot täyteen kylvöksiä. Hullaannutaan pikku hiljaa lisääntyvästä valosta<3 Mukavaa loppuviikkoa!


26 kommenttia:

  1. Upea kakku, aivan ihana!
    Jee, mulla onkin jo siemenkylvös kylmäkäsittelyssä, tosin en ole satavarma siitä, mitä siemenet -20 pakkasesta tuumaavat, mutta tässä ei ole oikein vaihtoehtoja.
    Eihän tuohon Heikin päivään ole siis kuin muutama päivä, ihanaa. Ekat runebergintortutkin jo löytyivät kaupasta. Se on lähes helmikuu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin nostin eilen viime keväiset itämättömät kylvökset sisälle lampun alle. Joskus on tapahtunut ihme ja noista vuosi sitten kylvetyistäkin on alkanut siemen itämään! En ole vieläkään päässyt tilaamaan uusia siemeniä, onneksi sain muutamia, erään siemenkiertokirjeen mukana. Voisin nyt pistää kylvöjen suhteen jäitä hattuun ja keskittyä ensi kevään ja kesän valmistelemaan vain uusia alueita. Sitten kylvöjä, kun on enemmän paikkoja mihin istuttaa! Katsotaan miten mun käy, sorrunko kuitenkin tilaamaan?! :)
      Jipii, huomenna Heikin päivä, juhlaa!!

      Poista
  2. Hieno kakku! Sama juttu, haaveillaan keväästä ja aloitetaan siemenkylvöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Ainakin keijunmekkoa on kyllä pian kylvettävä! Ääh, sorrun jo heti :D

      Poista
  3. Miten nää sun kuvat on näin huonolaatuisia?

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis kakku! ♥ Tänne saapui siementilaus tänään, kauheeta kiirettä piti pitää, ei niistä kuitenkaan ensimmäisiäkään kannata kylvää ennen kuin vasta maaliskuussa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, pääset ainakin jo hypistelemään niitä :) Kamala hinku olisi minullakin jo kylvää, mutta saa nyt nähdä miten käy. Ainakin yritän vähän jarrutella itseäni:)

      Poista
  5. Todella ihana kakku ja kiva toteutus. Ei aikaakaan, kun saadaan aloittaa siemenkylvöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kruunu Vuokko! Laitoin kuvia kakusta, sillä ajattelin, että joku saattaisi saada kuvista inspiraatiota kokeilla noita sokerikuorrutteita, ainaisen kermavaahdon sijaan! Itselleni nuo ainakin avasivat ihan uudenlaisen tavan leipoa täytekakkuja<3 Ja se kermavaahto on nyt tuolla kakun sisällä;)

      Poista
  6. Koko Suomen lumet taisi tulla teille :) meillä vielä sillä rajalla viitsiikö tehdä lumitöitä vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, paljon sitä tuli, ja pienessä ajassa! Vaan on sitä takavuosina ollut vielä paljon enemmänkin ja nythän tuo on ollut niin ihanan kevyttä kolailla!

      Poista
  7. Koko Suomen lumet taisi tulla teille :) meillä vielä sillä rajalla viitsiikö tehdä lumitöitä vai ei.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 5-vuotiaalle! Taisi kakku maistua kaikille. Mahdottoman tyylikkäältä se näyttää.
    Kolattu on täälläkin. Taitaa tulla muutama päivä nyt lumitöistä vapaata.
    Kyllä se päivä on pidempi joka päivä, vaikka maisema onkin mitä talvisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se maistui:)
      Juuri äsken katsoin Forecasta, että vielä loppu viikosta näyttäisi pakkanen kirivän ja sitten lauhtuisi. Lunta lupaili vain tälle päivälle. Saa sitten nähdä loppuuko kovimmat talvikelit tähän viikkoon, sietäisi, sillä huomennahan on se Heikin päiväkin:)

      Poista
  9. Ihana talvine kakku..nam
    Meillä tuli lunta vähän mutt kolattua piti.

    VastaaPoista
  10. Onnea kovasti viisivuotiaalle! Aivan ihana kakku, taidat olla kakkumestarikin puutarhuroitimestaruuden ohella :) Raportoithan meille sitten kylvöksistäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No empä tiedä mestarista, mutta suosittelen kyllä kokeilemaan noita sokrukuorrutteita. Toukokuussa ajattelin tehdä seuraavan kaakun kesäisellä kuvioinnilla<3
      Saa nyt nähdä mitä saan kylvettyä, vai saanko mitään:( Nostin eilen vuosi sitten kylvetyt, itämättömät kylvökset sisälle, jospa niistä vaikka kasvaisi jotakin raportoitavaa!

      Poista
  11. Onnea Sankarille <3 Ja siemenhurmoksellesi <3

    VastaaPoista
  12. Herkullisen näköinen kakku! Onnea 5-vuotiaalle. Juu, lunta satoi meilläkin yhtenä päivänä n. 30 cm. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Rohkeasti vain kokeilemaan kuorrutteita! Jos tuntuu, että tulee liian makeaa, niin aina voi tehdä vain päällisen sokerista ja laittaa sitten kermaa pursottimella reunoille! Netti on täynnä inspiraatiokuvia!

      Poista
  14. Onnea 5-vuotiaalle ja siemen kylvöjen unelmille. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois tosi kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit lukijakseni! Tulen tottakai vastavierailulle.

      Poista

Kiitos kommentistasi!