lauantai 7. toukokuuta 2016

Vihreän vallankumous






Voi hyvät hyssykät!! Suuri kevätpommi on posahtanut ja joka paikassa vihertää ja kukkelehtii<3 Voi tätä onnea, kumpa se vain kestäisi. Suren jo nyt tätä kevään kulun hurjaa kiirettä ja sitä, että pian tämä ihana kuukausi on jo eletty:( Olenpa minä typerä, jankutan itselleni jatkuvasti. En vain voi itselleni mitään, olen aina ollut etukäteen surija, vaikka toisaalta olen myös ikuinen optimisti;)


Kasvupaikasta tosin riippuu paljolti se, miten nopeasti kukkaset kuihtuvat. Tämä asetelma on ollut kauniina pääsiäisestä asti ja nyt vasta alkavat perunanarsissit avaamaan nuppujaan. Sanko on ollut talon varjoisalla puolella ja aika niukalla kastelulla. Joten ei aivan kaikki kuitenkaan kuihdu silmissä!!


Uusin taimihankintani<3 Viime kesänä nietospensaasta huumaantuneena oli pakko hankkia tämä toinen pensas paikalliselta Hankkijalta. Pensas on jo nuppuja täynnä, ilmeisesti kuitenkaan ei ole pihalla kasvanutta aikaisempi kukkija, vaan säilytys varastossa lienee syy pensaan aikaiseen kukintaan. Omalla pihalla talvehtinut pensas näyttää vasta ihan pieniä elonmerkkejä ja luulen, että sen oksat ovat viime talvena paleltuneet aika alas asti.




Kerrottu lumikki kukkii ensimmäistä kertaa kolmen kukan voimin<3 Aivan kuin lumikkikin siunailisi kevään kovaa kiirettä!? Hiljentäkää nyt vähän, mihinkäs tässä niin hirmuinen kiirus, kyllä tässä vielä ehtii<3



Kasvihuoneen ympärilläkin kasvit heräävät eloon, myyrän töistä huolimatta. Kun vähän mullan pintaa kuopii, niin käsi humpsahtaa paikka paikoin rannetta myöten myyrän koloihin:( Myös kuolleen särkyneensydämmen kohdalta nousee yksi alku ja läheällä kaksi siementaimea on jo vahvassa kasvussa. En onneksi sittenkään menettänyt sydäntäni ihan kokonaan. Sellainen onneksi on tuo luonnonlaki, kasvit turvaavat elonsa jatkumista monin keinoin<3


Lammikkoa olen tuhjennellyt harvase päivä. Viimeksi eilen illalla, eli yön aikana sinne on tuon verran nyt taas kertynyt. Selvästi kertymä kuitenkin vähenee päivä päivältä, ehkäpä pian pääsen jo työstämään tätä!!


Useita erilaisia esikoita on jo availlut nuppujaan! Viime vuonna kasvattamistani esikoista on sittenkin elossa luultavimmin noin puolet. Ainakin palloesikot näyttäisivät nousevan alun jähmeyden jälkeen lähes kaikki.


Varjonäkki (Jeffersonia dubia) nousee tänä vuonna huomattavasti viime vuotista elinvoimaisempana. Tuskin tuo kuitenkaan vielä kukkelehtii.


Ikisuosikkini imiköistä, `David Ward` <3


Tässä jännä kasvi Sulevilta! Arum elongatum, joka kukki jo viime keväänäkin, mutta en kerinnyt kuvaamaan tämän tumman lilaa "pötköään" ;D Toivottavasti kukkii tänäkin vuonna. Pienempi lehtinen on myös hankinta Sulevilta, mutta nyt en muista nimeään. Se ei muistaakseni vielä viime vuonna kukkinutkaan.


Uusin kolmilehteni, Trillium kurabayashii. Kukan pitäisi olla ihana tumman liila<3


Vielä osa varjoisemman puolen lumikelloistakin on ihan terhakkaana<3


Keltakoiranhammas `Pagoda` tykkää kyllä selvästi tästä saamastaan kasvupaikasta.


Myös nämä kaivinkoneen töytäisyltä säästyneet palloesikot tykittävät jo täysillä<3


Jokohan tänään saisin selville, onko tämä mukulalainikki oikeasti valkokukkainen!? Jahas, no niin, sitten löydänkin taas itseni kiirehtimästä kevään edistymistä, hyi minua!!



Tässä vähän yleiskuvaa puolikuun penkistä. Nuo mullalla olevat kohdat ovat vielä istuttamatta, jee! Jotakin iloa kaivurin töytäisystä, sillä lopulta se näyttäisi kuitenkin vain tiivistäneen kasveja ja antaneet Mammalle vain lisää istutustilaa! Myös kivi näyttää nyt paikallaan oikein mukavalta. Tuota grillipöntön paikkaa täytyy kuitenkin vielä vähän miettiä.





Apua, pian tuomikin jo kukkii!!


Jippii, neidonhiuspuu näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan täysin hengissä!!


Tässä Muscari azureum `Amphibolis`.


Kuivemman paikan pikarit näyttäisivät molemmat tekevän nuppua, olen niin fiiliksissäni, sillä tällä hetkellä näyttäisi, että vain yksi (Aureum) keltainen pikari olisi kokonaan menetetty hiiren suihin.



Tälläkin rusokirsikalla on niin kiire, että kun eilen vasta huomasin tämän nuput, niin tänään luultavasti ensimmäiset jo aukeavat, hanami siis pian<3


Loppuun vielä yleiskuva alapihalta ja lammikosta. Jotenkin vain näen jo sieluni silmin tuon lammikon ympäristön valmiina ;D Voitteko te nähdä saman kuin minä?!
Vaan nyt kiiruusti matkaan, keskustassa on jo kymmeneltä alkaneet käsityökarnevaalit, lapset jo odottaa autossa, siis kiire, kiire, kiire ;D

12 kommenttia:

  1. Toinen toistaan ihanampia herkkuja kasvaa pihallasi. David Ward on tyylikäs ja erikoisen värinen trillium. Kerrottua lumikkia en ole vielä malttanut hankkia.
    Olet laittanut kauniin suojan jouluruusulle. Meilläkin pitäisi laittaa, kun puolet niistä on selvästi syöty.
    Kauniita yleiskuvia pihaltasi. Näin keväällä vielä niitä saa, kun kasvusto ei ole vielä täysin peittänyt näkymiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutinkin tuohon jouluruusun kaveriksi pari uutta ihanuutta Kauppilasta<3 Täytyy muistaa sitten nekin suojata ensin havuilla ja lopuksi pajukartioilla. Harmi vain kun tuollaiset pajukartiot kestävät niin vähän aikaa, hapertuvat muutamassa vuodessa:( Kerran olen tuollaisen tehnyt pajukurssilla, pitäisi alkaa itse tehtailemaan noita!

      Poista
  2. Voi miten ihania juttuja siellä. Ihanan näköistä teillä ja tuo ostoksesi on todella hurmaava!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo nietospensas pullistelee kukkiaan, istutin sen pihalla jo olevan pensaan läheisyyteen. Vaan vanha pensas on kyllä paleltunut tänä vuonna aika alas asti, tuskin kukkii ollenkaan. Aika jännä että nyt toisena vuotena paleltui kun ensimmäisen talven meni hyvin, vaikka oli silloin vasta joskus lokakuussa istutettu viimeinen alehankinta, eikä varmasti kerinnyt yhtään juurtua ennen talven tuloa!

      Poista
  3. Näinkö oikein, kukkiiko sinulla jo kevätpikkusydän! Aivan ihanaa, en ole niitä vielä missään bongannut kukkivan. Ja nuo palloesikoiden täydelliset pallurat, pakko saada niitä omaan puutarhaan <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä erilaisia esikota kaikille viherturaajille, ne on niin hurmaavia ja eivät ole vain kevään kukkijoita, kuten yleisesti ehkä luullaan.

      Poista
  4. Hengästyttävän paljon kaikkea ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Tämä meidän puutarha on kyllä eniten edukseen juuri keväällä, kesällä sitten on hiljaisempaa, kun yleensä tontti kuivuu aika kovasti (riippuu tietty paljon kesistä). Ja onhan se niin, että kun taimihankinnat keskittyy kevääseen ja syksyyn, niin silloin kukassa olevat kasvit titty tarttuvat herkimmin mukaan:) Pitäisi kyllä panostaa enemmän keski-kesän kukintaan.

      Poista
  5. Huomasin myöskin nietospensaan hankkijalla. Vielä en ostanut mutta muistiin laitoin. Palloesikot ovat viihtyessään melkoisia kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nietospensas on herkän kaunis pikkuruinen pensas, joka ei kuitenkaan näyttäisi olevan ihan joka keväinen kukkija. Vanha pensaani paleltui lähes juureen asti viime talvena, eikä silloin taida kukkia ollenkaan. Kukkii muistaakseni edellisen kesän versoin.

      Poista
  6. Kaunista! Onpa sievä imikkä tuo 'David Ward' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. David on todellakin varsin hurmaava, valaisee tuon kuusen alusen mukavasti<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!