Kukkamessujen helmikuun blogihaaste

Olin ajatellut napata Uudenkaupungin kukkamessujen haasteen puutarhani aarre, mutta sehän olikin jo vanhentunut ja löysin sieltä helmikuun haasteen. Siis yhdistämpä nyt tässä näppärästi molemmat haasteet, kertomalla miten olen saanut aarteeni kukoistamaan. Siis aarteet monikossa kun en osannut valita kahden välillä:)

Rautatienomenapuu (`Malus Hyvingiensis`), joka kukki näin ihanasti jo ensimmäisenä keväänään! Tällä puulla on muutenkin tunnearvoa, kun istutimme sen esikoisen koulun alkamisen muistopuuksi. Tietenkään tuo omenapuu ei ehkä tarvitse mitään erikoisia niksejä kasvaakseen ja kukoistaakseen, mutta luulen että ainakin pari juttua auttoivat sen onnistuneessa kasvuun lähdössä. Ensinnäkin kuopan tuolle puulle rouhaisi kaivinkone! Kun maanrakennusalan naapurimme oli tekemässä tuota roskakopin vieressä (piilossa just puun takana) olevaa sireeni aitaa, johon muuten toi sireenit isoina oman pihansa autokatostyömaan alta, niin pyysimme samalla kaivamaan kuopan omenapuulle:D Kun istutuskuoppa oli tosiaankin kunnon kokoinen ja täynnä kuohkeaa multaa, oli puun helppo juurtua heti hyvin. Lisäksi kuoppa täytettiin kunnolla, jotta puu jäi pienelle kummulle. Vielä lopuksi laitoin puun ympärille hesarikerroksen ja kivesin sen pyöreillä seulanpääkivillä, joten rikkaruohotkaan eivät päässeet rehahtamaan sen juurelle kosteutta viemään.
Yksi asia tuon puun tulevaisuuden kannalta minua on kyllä alkanut vähän vaivaamaan. Nimittäin se, että onko tuon rungon pituus riittävä?? Näin nimittäin viime kesänä Loviisan avoimet puutarhat tapahtumassa vähän surullisen näköisen puun, jolla oksat makasivat aika lailla maata myöten. No pystyyhän niitä tietysti leikkaamaan, mutta harmittaa kun en tajunnut ostohetkellä valita mahdollisimman pitkä runkoista yksilöä, kun tuo puuhan ei tosiaan kasva enää pituutta!

Tässä toiset aarteeni! Tilasin nämä kirjopikarililjat (Fritillaria meleagris)  Villiniityltä syksyllä 2010 ja viime keväänä ne olivat mielestäni jo pikkuisen lisääntyneet! Luulen että näiden salaisuus on ihan niinkin tavallinen kuin kasville mieleinen valon/varjon määrä. Ne kasvavat kasvihuoneen päädyssä idän puolella ja ovat piilossa etelän puoleiselta porotukselta, mutta saavat valoa kuitenkin myös kasvihuoneen lävitse. Lisäksi maa tässä alhaalla on lehtometsää, joka on kait todella kauan sitten ollut myös jonkinlaista niityn pohjaakin. Myös särkynytsydän viihtyy tuossa keskellä, säilyttäen lehtensä koko kesän eli kyllä tuohon siis valoakin tulee. Tiedä nyt sitten mikä se aina onkaan se salainen niksi, vai perustuuko tämä puutarhan hoito sittenkin vain hyvään sattumaan ja hituseen onnea:)

Nämä pikarililjat (F. acmopetala) ovat samana syksynä istutettuja ja kasvavat särkyneensydämmen toisella puolella. Ovatkohan nämä sitten vähän liikaa tuon "sydänpehkon" varjossa, kun eivät ole näyttäneet viihtyvän yhtä hyvin kuin siskonsa. Nuo hailakat akilleijat ovat muuten viherakileijaa (A. viridiflora `Chocolate Soldier`) ja ne ovat taatusti liian varjossa ja odottavat siirtoa kunhan paikka löytyy.
No toivottavasti onni suosisi minua tuossa kukkamessujen blogihaasteessa ja voittaisin tuon VIP-paketin!! Laittakaahan toisetkin omat niksinne blogeihin, jotta voidaan kaikki oppia toisiltamme!