lauantai 2. marraskuuta 2013

Talvivalkosipulin istutus


Aamu valkeni aurinkoisena ja ulos teki heti mieli päästä. Valkosipulit olivat mielessäni odottaneet istutustaan jo jonkin aikaa, mutta aluksi ajattelin odottaa kunnes saisimme hevonherkku kärryllisen kasvimaalle. En kuitenkaan enää malttanut odotella ja olihan minulla pussin loppu kanan kakkaa keväältä varastossa. Laitan sitten hevon kikkareet tuohon sipuli penkin päälle.



Valitsin uuden sadon sipuleista jatkoon terveitä ja monikyntisiä sipuleita. Tänä vuonna olin säästänyt myös yhden kukkineen sipulin itusilmut, jotka ajattelin nyt myös kokeeksi käyttää. Niistä pitäisi nyt sitten ensi kesänä kasvaa yhdet kynnet, jotka voi sitten taas seuraavana syksynä piilottaa multaa lihomaan kokonaisiksi sipuleiksi!


Löysin kasvimaalta myös yhden sinne unohtuneen sipulin ja sen kynnet olivatkin jo tietysti lähteneet kasvuun. Erottelin kynnet ja käytin muiden jatkona, eiköhän nekin siellä sipuleiksi muutu;)


Olin jo aiemmin alku syksystä kääntänyt kasvimaan ja kerännyt rikkaruohot juurineen pois. Nyt oli helppoa vain kunnostaa yksi siivu kohopenkiksi. Olen noudattanut jonkinlaista viljelykiertoa, eli vaihtelen kasvisten paikkoja sen mitä nyt tuollaisella pienellä läntillä sitä pystyy toteuttamaan. Sipulin kyllä saa aina joka vuosi helpostikin eri kohtaan laitettua, mutta perunan kanssa onkin sitten jo vaikeuksia, joten osa potuista tulee väkisinkin samalle kohdalle joka vuosi. Gobbas gårdin tilalla isäntä kertoi heidän noudattavan viiden vuoden viljelykiertoa, eli pottua on samalla lohkolla yhden kerran ja sitten seuraavat vuodet siinä kasvatetaan muuta esim. papua ja muita viherlannoite kasveja. Tuo ei ihan onnistu palstallani;D


Sitten vaan rivit suoriksi haravan varrella.


Riveihin tökin sitten reikiä n. 10-20 cm välein tuolla juurikastelijallani. Reiän syvyys vaihtelee, mutta niin syviä ne ovat, että jokaiseen reikään mahtuu hyvin kourallinen kanankakkaa.





Kynnet painelen sitten reikiin niin syvälle kuin kädellä saan, minun ei tule näitä oikeastaan kesällä paljoakaan kasteltua, joten mitä syvemmällä ovat, niin sitä kosteammassa saavat kasvaa. Tuolle alueelle mahtui yhteensä 66 kynttä.


Lopuksi vielä tasoitan pinnan ja tamppaan sen kevyesti haravalla tasaiseksi. Tähän sitten päälle vielä ne kikkareet, kunhan kotiutuvat ja lehtiäkin voisi kerroksen vielä päälle haravoida.


Tässä on vielä kuvassa kasvimaa koko komeudessaan;) Jätin vielä persiljan ja lehtikaalin tyngät maahan. Lehtikaalit ovat tosin jo peurojen kaluamat, mutta huomasin niissä vieläkin olevan tulossa uusia lehtiä, joten jos lauhat kelit vaan jatkuvat saavat peurat käydä nekin vielä kaluamassa;) Lieneekö tuo kyllä kovinkaan viisasta opettaa niitä tuohon ruokailemaan, mutta luulen että tulisivat kuitenkin joka tapauksessa ja kaluaisivat sitten jotakin muuta!?
Olen kärrännyt osan haravoimistani lehdistä tuohon mullan päälle maatumaan, vielä voisikin vähän haravoida ihan sen vuoksi, että saisi koko kasvimaan katettua lehdillä. Tyhjennän myös joka syksy tuohon suoraan kasvihuoneessa tomaateille ja kurkuille käyttämäni multasäkit. Muuta multaa tuohon ei olla sitten koskaan tuotukaan, olen oikein ihmetellyt miten hyvin tuossa läntillä on loppujen lopuksi kaikki vihannekset kasvaneetkin. Hevon kikkareita siihen on muistaakseni kaksi kertaa tuotu, mutta muuten se on rakennus aikaan tuosta teiden ja muiden alueiden päältä talteen otettua pinta maata, jonka maanrakentaja sitten levitti paikoin melko ohueltikin tänne alapihalle. Kasvimaan takana olevat marjapuskat kärsivät kuitenkin joko jostakin taudista tai sitten niille on vaan tämä multakerros liian ohut?! Olen jo monena vuonna paattänyt kokeilla vaihtaa puskat, mutta sitten kun ne keväällä taas lähtevät niin iloisesti kasvamaan olen haudannut ajatuksen. Loppu kesästä pensaat kuitenkin alkavat oireilemaan, varsinkin mustiin tulee härmää kuivattaen versojen päät ja punaisetkin pudottavat lehtensä aivan liian aikaisin. Olen koittanut kastellakin niitä, mutta luulen että maakerros vain on niille yksinkertaisesti liian ohut, joten kärsivät kuivuudesta loppu kesällä.


Tässä vielä kuva sisältä ja patojen ääreltä:) Uunissa hautuu parhaillaan paistit, joihin olen käyttänyt mm. valkosipulin kynsiä siivutettuina. Valkosipuli onkin monikäyttöinen herkku ja laitan sitä vähän joka ruokaan. Varsinkin tuollaisiin haudutettaviin se antaa mahtavan tujauksen yhdessä mausteiden ja keltasipulin lohkojen kanssa. Tuo ruskea kastike on muuten valmista fondia kaupasta ja sen lisäksi ruiskin aina paistille myös vähän kikkomanin soijakastiketta. Tällä kertaa laitoin sekaan myös vähän paholaisen hilloa!


Tässä vielä halloween kurpitsamme muutaman vuoden takaa! Tuon kovertaminen oli aika suhteellisen kova urakka ja loppujen lopuksi se pysyi kosteassa säässä melko vähän aikaa hyvänä, joten en ole nyt muutamaan vuoteen hennonut uhrata kurpitsoita kovertamiseen. Säilyvät niin hyvin kuorineen päivineen ja koristavat terassia oranssilla hehkullaan monesti vielä joulunakin;)

Hyvää pyhäinpäivää kaikille, meillä se näköjään taidetaan viettää lopun päivän osalta räntäsateessa:(

10 kommenttia:

  1. Ihmettelin juuri itsekin, miten pimeää voikaan olla keskellä "kirkasta" päivää! Piti laittaa valot jotta ei kompastu :-D
    Ihanan siisti ja hieno kasvimaa, oikea ilo katsella tuollaista! Ihme että lehdet pysyvät siinä, teillä ei liene kovin tuulinen paikka siinä? En voi kuvitella, että pystyisin kasaamaan lehtiä johonkin kohtaan missä ne pysyisivät, ellei se olisi jonkinlainen kuoppa ;-)
    Valkosipuli on herkkua, ihanan näköinen ruoka. Mukavaa pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeää on, räntä muuttuikin sitten vedeksi, plääh:/ Toisaalta vesi on tietysti hyväkin asia, sipulit alkaa juurtumaan! Niin lämmin syksy on ollut, että aiemmin istuttamani kukkasipulit näyttivät jo puskevan lehteä, vielä onneksi mullan alla. Toivottavasti pian jo kylmenisi, etteivät liian pintaan kerkiäisi. Kyllähän noista lehdistä varmaan osa lentelee taivaan tuuliin, vaan on ne nyt tuossa jo varmaan viikon olleet. Heitän sitten kikkareita painoksi kunhan saadaan niitä;) Se kärryllinen on mulle oikea etukäteis joululahja setä mustalta;D

      Poista
  2. Sulle on siis tiedossa hyvä sipulisato! Nyt on todella pimeää. Vähän ennen viittä kävin ulkona ja oli vielä suht valoisaa, mutta vartissa tuli säkkipimeää.

    Mukavaa pyhäinpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä valkkari ainakin tähän asti antanut aina hyvän sadon verrattuna vaikka keltasipuliin, joka on usein ollut ihan madon syömää:(

      Poista
  3. Hieno valkosipulipenkki sulla. Minäkin laitoin sipulit maahan tuossa pari viikkoa sitten. Hyvin ovat joka vuosi maasta nousseet, aikaisin keväällä. Ja vitsit mikä kurpitsa. Mullakin on oven pielessä ihan kokonaisena, mutta se on nyt ottanut varmaan niistä pakkasista nokkiinsa ja täytyy se varmaan huomenna heittää kompostiin. Harmi, oli ihana väriläiskä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuossa talvivalkkarissa onkin niin ihanaa kun aikaisin keväällä niiden pienet vihreät alut nousee muuten vielä täysin mustasta kasvimaasta. Eivätkä taida myyrillekään kelvata;)

      Poista
  4. Hyvin olet hoitanut kasvimaatasi. Mistä tilaat tuota hevonjätöstä?
    Valkosipuleita en ole vielä kokeillut kasvattaa. Sain sitä naapurilta viime vuonna.

    VastaaPoista
  5. No syksyisin olen koittanut pitää kiinni siitä, että perkaan maan hyvin rikkaruohoista, keväällä on sitten niin mukava aloittaa rikattomalta pläntiltä. Kesällä olen kyllä tosi laiska kitkemään! Kikkareet tulee setä mustan tuttavan hepalta;) Ihastut varmasti valkosipulin kasvatukseen kun vain kokeilet! Ihana viherrys kasvimaalla jo aikaisin keväällä ja niitä eivät matosetkaan reijittele, ovat varmaan liian tujuja niiden makuun:D

    VastaaPoista
  6. Mulle jäi talvivalkosipulin istutuksen jälkeen niin paljon pieniä sipuleita, että laitoin niitä myös sisälle ruukkuun. Siitä saa sitten talvellakin vihreää tomaattileivän päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on mitä mainioin idea, eipä ole tullut mieleen kasvatella kynsiä sisällä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!